Suomalainen terveyshallinto sivuuttaa yksityisen sektorin – ja sillä on vakavat seuraukset
Suomalainen terveyshallinnon kohde on miltei yksinomaan julkinen sektori. Tämän vuoksi yksityisen sektorin vaikutus koko systeemin toimivuuteen jää liian usein paitsioon. Yksityinen sektori on terveyspoliittisessa puheessa näkökulmasta riippuen ”täydentävä”, ”epätasa-arvoistava”, ”kirittävä” tai ”tehostava”, mutta hallinnon rakenteet tai tilastointi asian ympärillä on ohutta.
Yksityisestä sektorista puhuttaessa unohtuu myös, että meillä on funktionaalisesti kolme erilaista yksityistä sektoria: Julkisen palvelun ulkoistukset, työterveyshuolto ja se aito oman rahan yksityinen sektori. Näiden logiikka eroaa täysin toisistaan – bisneskielellä kyse on BtoG-, BtoB- ja BtoC-liiketoiminnoista, eli toiminnan perusasiat eroavat, kun palvelun ostaja on julkinen sektori, työnantajana toimiva yritys tai yksittäinen ihminen.
Olennaista on, että kaikki kolme yksityistä sektoria vaikuttavat monella tavalla siihen, miten julkinen toimii. Toisaalta, jokainen muutos julkisen terveydenhuollon toimintakentässä vaikuttaa yksityisen liiketoimintaympäristöön. Tästä tulisi seurata, että julkishallinto analysoisi yksityistä terveydenhuoltoa tarkoituksenaan luoda ohjauskeinoja, joiden avulla se voisi täydentää, tasa-arvoistaa, kirittää tai tehostaa julkista terveydenhuoltoa paremmin.
Näin ei kuitenkaan ole, ei alkuunkaan. THL:stä ei löydy yksityistä sektoria tutkivaa osastoa, STM:stä ei sitä hallinnoivaa yksikköä, ja esimerkiksi TEM:n terveysalan kasvustrategia ei tähän juuri kantaa ota.
Tiedon puute johtaa huonoon päätöksentekoon
Mihin tämä johtaa? Otetaan ajankohtainen esimerkki: Lääkäripulasta puhuttaessa puhutaan yleensä siitä, että tiettyihin julkisen sektorin tehtäviin on vaikea saada lääkäreitä. Kysyttäessä miksi näin on, vastaus on usein, että liian pienet koulutusmäärät tai huonot työolot. Tämä dynamiikka ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen.
Yksityinen sektori on tällä hetkellä pääsääntöisesti julkisen terveydenhuollon substituutti. Mitä paremmin julkinen terveydenhuolto toimii, sitä pienempi kysyntä yksityisillä palveluilla on. Kääntäen, yksityisten palvelujen kysyntää kasvattaa huonosti toimiva julkinen terveydenhuolto, käytännössä pitkät hoitojonot. Ja kun kysyntä kasvaa, kasvaa myös tarjonta. Suomeksi tämä tarkoittaa lääkäreiden siirtymistä yksityiselle sektorille. Eli, jos haluaa ymmärtää lääkäripulan syitä ja seurauksia, pitää ymmärtää myös yksityisen markkinan dynamiikkaa.
Toinen seuraus on merkittävämpi, ja se koskee koko järjestelmää. Eurooppalaisista terveydenhuoltojärjestelmistä suomalainen terveydenhuolto eroaa siten, että meillä on paljon suurempi julkisesti tuotettujen julkisten palvelujen osuus kuin muualla, ja toisaalta myös paljon suurempi yksityinen sektori. Muualla taas julkisrahoitteiset palvelut tuotetaan suuremmassa määrin ulkoistettuna, mutta varsinainen yksityinen on useimmiten pienempi.
Suomalaisessa mallissa on paljon hyviä puolia, mutta tehokkain, vaikuttavin tai tasa-arvoisin mahdollinen systeemi se ei ole. Ja mikäli näitä kyvykkyyksiä haetaan, kannattaa kiinnittää katse järjestelmän kokonaisuuteen, eikä ainoastaan julkisesti tuotettuun julkiseen terveydenhuoltoon. Ja jotta näin voidaan tehdä, pitää ministeriön ja virastojen tuottaa päätösten tueksi paljon enemmän ja parempaa tietoa siitä, miten yksityinen terveydenhuolto toimii.
