Säätiöltä apurahoja lääketieteen opiskelijoille
Varat tulevat metsistä.
Kymmenen opiskelijaa sai tänä vuonna tuhannen euron apurahan Vihtori ja Tutta Pentin Säätiöltä.
Säätiö on perustettu testamenttivaroin 1976. Varallisuus koostuu kahdeksasta metsätilasta, joiden kokonaispinta-ala on 240 hehtaaria.
Säätiön sääntöjen mukaan peruspääoma pitää säilyttää vähentymättömänä, ja kiinteä omaisuus nykyaikaisten metsänhoitoperiaatteiden edellyttämin tavoin hoidettuna. Käyttöpääoma välttämättömien menojen jälkeen on jaettava viiden vuoden välein loppututkintoa suorittaville lääketieteen opiskelijoille ja Pelastusarmeijalle.
Varoja on jaettu viidellä vuosikymmenellä yhteensä yli 200 000 euroa. Apurahoja on saanut 85 lääketieteen opiskelijaa.
Kaunis ajatus pariskunnalta
Lääkäriliiton edustajana säätiön hallituksessa on toiminut kesäkuusta lähtien koulutuspäällikkö Sami Heistaro . Sitä ennen liittoa edusti pitkään nykyisin eläkkeellä oleva varatoiminnanjohtaja Hannu Halila .
– Pentit olivat lapseton pariskunta Parkanosta. He kokivat saaneensa elämänsä varrella hyvää hoitoa lääkäreiltä, ja halusivat siksi testamentata omaisuuttaan eteville lääketieteen opiskelijoille, Halila kertoo.
Säätiön säännöissä ei ole tarkkaan määritelty, millä perusteilla apurahojen saajat valitaan.
– Ehdotin aikoinaan säätiön hallitukselle, että apurahan saajia saisivat ehdottaa tiedekunnat ja opiskelijajärjestöt. Näin päätettiin tehdä.
Apurahojen suuruus on vaihdellut sen mukaan, miten metsät ovat kasvaneet, miten paljon niitä on päätetty kaataa, ja mikä puun hinta milloinkin on ollut.
– Säätiön hallituksessa pääsee tutustumaan myös suomalaiseen metsätalouteen, Halila naurahtaa.
Apuraha helpottaa stressiä
Yksi tämänvuotisten apurahojen saajista on Lassi Karppi , kuudennen vuoden kandi Itä-Suomen yliopistosta. Häntä ehdotti apurahan saajaksi KuoLO ry.
”Pitkän ansiolistan lisäksi Lassi on aivan upea kollega, joka on aina valmis auttamaan. Hän on helposti lähestyttävä ja ystävällinen persoona, jolta voi aina kysyä neuvoa”, KuoLo perusteli ehdotustaan.
– Oli ilo saada tunnustus tehdystä työstä erityisesti, koska vuosiin Kuopiossa mahtuu monta upeaa kollegaa, joille tunnustus voisi yhtä hyvin kuulua, Karppi sanoo vaatimattomasti.
– Apuraha on tarkoitus käyttää maanläheisesti elämisen kustannuksiin, jotta ei tarvitse niin paljon tehdä töitä - samalla toki saan syventävät opinnotkin maaliin ilman suurempaa stressiä.
He saivat apurahan
Vihtori ja Tutta Pentin Säätiöltä tuhannen euron apurahan saivat tänä vuonna Tiina Jäntti ja Joona Lampela Tampereen yliopistosta, Tarmo Korpela ja Lassi Karppi Itä-Suomen yliopistosta, Johannes Kähkölä ja Olli Koivukangas Oulun yliopistosta, Janina Nieminen ja Eeli Aavasalo Turun yliopistosta sekä Henric Kultalahti ja Siiri Karjalainen Helsingin yliopistosta.