Jäsen

Säästöpaineet eivät ole vain uhka

Tiukka talous ruokkii luovuutta, sanoo Lääkäriliiton Politiikkatoimialan uusi johtaja Jukka Mattila.

Sari Kosonen

Mattila siirtyi liittoon Lapin hyvinvointialueen somaattisen erikoissairaanhoidon johtajan tehtävästä joulukuussa.

– Olen hirveän tyytyväinen alkuun. Joulukuussa osallistuin jo hallituksen ja valtuuskunnan kokouksiin, ja olen tavannut ihmisiä laajasti, Mattila kertoo.

Lue lisää: Jukka Mattila politiikkatoimialan johtajaksi

– Tämä vuosi tulee olemaan tosi kiinnostava. Isoin asia ihmisten palvelujen kannalta on se, miten hyvinvointialueiden muutokset toteutetaan. Kyse ei ole pelkästään alueiden omista ratkaisuista, vaan rahoittaja kantaa erittäin suurta osaa järjestämisvastuusta. Rahoitus luo pohjan myös työoloille suurelle osalle liiton jäsenistä.

Mattila ei pelkää säästöpaineita. Ne eivät ole hyvinvointialueille vain uhka, vaan myös mahdollisuus.

– Tiukka talous ruokkii luovuutta. Kun resurssit ovat tiukilla, täytyy toteuttaa uusia ratkaisuja, hän toteaa.

– Tämän mittaluokan säästöpaineet ovat kuitenkin todella haastavia. Ennen kuin suljetaan lähipalveluja, tulee kaikki tehostamiskeinot hyödyntää.

Palvelujen integraatiossa on paljon potentiaalia. Samoilla resursseilla saadaan aikaan enemmän, kun eri yksiköiden välinen yhteistyö toimii paremmin.

– Esimerkiksi lasten ja nuorten terveyspalvelut voisivat toimia entistä tiiviimmin yhteistyössä sosiaalihuollon kanssa, Mattila mainitsee.

Oikeaan aikaan oikeassa paikassa

Suuri tavoite on perusterveydenhuollon vahvistaminen ja hoidon jatkuvuuden turvaaminen. Potilaan tulee saada oikeanlaiset palvelut, oikeaan aikaan ja oikealla terveydenhuollon tasolla.

– Nykyisellään esimerkiksi iäkkäät joutuvat helposti ruuhkautuneisiin päivystyksiin ongelmissa, jotka tulisi ratkaista kotona, palvelutalossa tai terveyskeskuksessa, ennen kuin ne kehittyvät liian pahoiksi, Mattila sanoo.

Oikea-aikainen toiminta oikealla terveydenhuollon tasolla tehostaa toimintaa ja tuo säästöjä. Tämä hyödyttää niin yhteiskuntaa kuin ennen kaikkea potilaita.

Lääkäriliitto suhtautuu vahvan myönteisesti omalääkärimalliin. Hoidon jatkuvuutta turvaavat palvelut vähentävät terveyspalvelujen kysyntää ja erikoissairaanhoidon kustannuksia.

Lue lisää: Lääkäriliitto: Kela-korvausmalli toteutettava omalääkärimallina

– Nykyinen terveydenhuoltojärjestelmä on pirstaleinen. Palveluja on pilkottu, ja yleislääkärien tehtäviä on muutettu yksipuolisemmiksi. Tämä on syönyt työn sisältöä ja mielekkyyttä. Omalääkärimallin myötä yleislääkärin työ on mahdollista palauttaa monipuoliseksi ja innostavaksi, Mattila uskoo.

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030