Priorisointi on päivän kuuma sana

Priorisointi on paljon esillä, säästöt vaikuttavat jo työn sisältöönkin. Lääkärit jätetään valitsemaan ketä hoidetaan ja ketä ei. Lääketieteessä keittokirjaohjeita on mahdotonta antaa säästämisen tueksi.

Perusterveydenhuollosta säästäminen ei kannata, sillä jokainen perusterveydenhuoltoon tuotu euro säästää kolme erikoissairaanhoidon euroa, kun hoidon jatkuvuus toteutuu (1).

Priorisoinnissa kiinnitetään harvoin huomiota siihen, mikä on meille monelle kalleinta: aikaan. Perusterveydenhuollossa fokuksen tulisi kohdistua ajankäyttöön. Koska hoidamme valikoitumatonta, seulomatonta väestöä, pitää jokaisella potilaalla olla oikeus päästä tarvittaessa tapaamaan omalääkäriänsä kasvokkain. Yleislääkärin ajankäyttö tulisi priorisoida niin, että tämä olisi mahdollista.

Tällä hetkellä sektorityöt (neuvolat, koulut ja kotihoito), reseptien uusinnat ja tulospostit sekä konsultoinnit vievät terveyskeskuksen lääkärien työajasta suuren osan. Kiireettömälle potilastyölle jää liian vähän aikaa, kun kaikkea muuta on ”pakko” hoitaa. Tämän vuoksi jokainen uusi virka tuo suhteessa enemmän potilaskohtaamisia, kun silloin tuo muu pakollinen työ jakaantuu useammalle. Läsnäkontaktissa olemme myös tehokkaampia kuin etänä.

Reseptien uusinta terveysasemilla vie karkeasti arvioituna yhteensä sadan lääkärin työpanoksen vuodessa. Lääkityslista olisi priorisointia parhaimmillaan ja säästäisi kaikkien aikaa. Reseptien ohjautuminen uusittavaksi sinne, missä ne on kirjoitettu, helpottaisi myös terveyskeskusten työtaakkaa tältä osin.

Puhumattakaan ikuisuusaiheesta, niistä kaikista ei-lääkärin töistä, joita teemme potilastyön ohessa. Neuvolassa pesemme edelleen leluja, etsimme tarvikkeita työhuoneisiin, teemme matkalaskuja – kaikkea mitä vaan avustavan henkilöstön puuttuessa meille voidaan kohtuudella siirtää. Astianpesukoneen tyhjennysvuoroista olen sentään aikoinaan säästynyt terveysasemalla ammattini ansiosta. Lääkäriltä kuluu työaikaa arviolta päivän verran viikossa ei-lääkärin töiden tekemiseen terveysasemilla.

Mutta miten vastaanotolla voisi säästää aikaa?

Hoitosuositukset suosittelevat tänä päivänä ottamaan milloin minkäkin asian puheeksi vastaanotolla. Pelkästään ennaltaehkäisevien suositusten noudattaminen veisi kaikki työpäivän tunnit (1). Jokaiselta potilaalta pitäisi kysyä tupakoinnista, alkoholin käytöstä, punnita tai ainakin huomauttaa ylipainosta – lista on loputon.

Lisäksi potilaan kohdatessaan terveyskeskuslääkäri näppärästi päivittää puuttuvat tiedot, kysyy tarvittavat tietosuojaluvat ja kirjaa ne.

Hoidon jatkuvuus säästää aikaa, kun potilaan tuntee entuudestaan ja anamneesi on valtaosin tuttu. Aikaa ei mene asioiden toistamiseen. Tutun potilaan kanssa tietää, että tulee vastaanottokäyntejä, jolloin on luonnollista ottaa puheeksi eri asioita esimerkiksi tupakointi infektion yhteydessä, ylipaino prediabeteksessa tai liikunta kohonneen verenpaineen lääkkeettömän hoidon osana.

Uusi hoitosuositusten implementointiin tarvittavaa aikaa mittaava suure: time needed to treat (TNT) ja tuttu: number needed to treat (NNT) auttavat arvioimaan, kuinka kauan kestää löytää väestöstä niin monta intervention kohdetta, että heihin panostettu aika tuottaa yhden hoidosta hyötyneen potilaan (2). Hoitosuosituksia kirjoitettaessa olisi hyvä huomioida myös suosituksen toteuttamisen vaatima ajankäyttö ja siitä saatava hyöty. Tällainen määritelmä auttaisi arvioimaan, mikä on vähähyötyistä ja mistä kannattaisi luopua.

Yhdessä potilaan kanssa voi sitten vastaanotolla kasvokkain valita tilanteen mukaan, mitä ennaltaehkäisyn asioita käsitellään hoidettavan asian lisäksi.