Panostettaisiinko vaihteeksi julkiseen terveydenhuoltoon?

Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa nettisivuillaan sote-uudistuksen tavoitteena olevan luoda tasa-arvoisempi palvelujen saatavuus ja vähentää ihmisten välisiä terveys- ja hyvinvointieroja (1). Perusterveydenhuollon vahvistaminen on ollut tavoitteena jo pitkään. Kunnollisia toimia kohti yhdenvertaisia terveyspalveluita ei ole vielä esitetty, päinvastoin yhteisiä julkisia varoja halutaan käyttää nykyistä kuilua syventämään.

Hallituksen suunnittelema pilotti yli 65-vuotiaille (2) ei ole oikea suunta, kun haetaan säästöjä, yhdenvertaisia palveluita tai yritetään pelastaa terveydenhuoltoa. Pilotilla hallitus tarjoaa nopeaa hoitoon pääsyä, mutta samalla lisää paremmin palkattua työtä yksityispuolelle, eikä julkinen terveydenhuolto pysty vastaamaan kilpailuun.

Mielenkiintoisessa tuoreessa väitöskirjassa: ”Tutkimuksia yksityisen terveysmarkkinan kilpailusta” kerrotaan muun ohessa yksityisten terveyspalvelumarkkinoiden erittäin voimakkaasta kasvusta 2000- luvulla, nousua on ollut yli 200 % (3). Onneksi monipuolinen työnkuva ja työyhteisö vielä sitouttavat lääkäreitä julkiseen perusterveydenhuoltoon.

Maksusetelin ongelmat on aiemmin todettu useammassa kunnassa ja kuntayhtymässä. Hyötyä ei saada etenkään moniongelmaisten ja pitkäaikaissairaiden kanssa, kun tarvitaan hoidon jatkuvuutta ja luottamuksellista hoitosuhdetta ennemmin kuin nopeaa hoitoon pääsyä.

Kuulostaa erikoiselta, että maksusetelillä saa hakeutua hoitoon silloin, kun haluaa, mutta julkiseen terveydenhuoltoon pääsee lääkärille vain hoidon tarpeen arvion tiukan seulan kautta.

Iäkkäille monisairaille potilaille yksittäiset nopeat käynnit ilman mahdollisuutta riittäviin laboratorio- tai kuvantamistutkimuksiin eivät tuo ratkaisua, vaan tarvitaan pitkiä potilas-lääkärisuhteita ja hoidon jatkuvuutta. Tärkeä moniammatillinen yhteistyö ja hiotut toimintamallit erikoissairaanhoidon kanssa jäävät pilotissa uupumaan.

Pääministeri Orpon ilmoituksessa 22.10.2024 sote-palveluista ja hyvinvointialueiden tilanteesta todetaan, että hyvä esimerkki kustannustehokkaasta toimintatavasta on Tuiran terveysasemalla Oulussa pilotoitu omalääkärimalli, jossa tuttu lääkäri ja jatkuvuuteen perustuva hoito ovat vähentäneet lähetteitä päivystykseen ja kalliiseen erikoissairaanhoitoon. Tarkoituksena on levittää omalääkärimalli koko Suomeen (4).

Se kuulostaa hyvältä. Hoidon jatkuvuuteen panostaminen tuo laatua, tehokkuutta sekä säästöä hyvinkin nopeasti.

Erikoissairaanhoito tarvitsee tuekseen vahvan ja hyvin toimivan perusterveydenhuollon. Kalliimpaa erikoissairaanhoitoa tarvitaan vähemmän, kun potilaita hoidetaan kokonaisvaltaisesti hyvälle hoitotasolle perustasolla. Rahaa säästyy, kun erikoissairaanhoidon kasvavat kulut saadaan taittumaan.

Hoidon jatkuvuutta kuvaava COC-indeksi kertoo, tapaako potilas yleensä saman lääkärin vai onko vastaanottava lääkäri useimmiten eri. Vuonna 2023 Suomessa COCI oli kaikilla lääkärin käynneillä 0.28 ja yli 65-vuotiailla tai monisairaiden ryhmissä 0.29 (5,6). Tavoite on vähintään 0.5 eli puolet käynneistä tapahtuisi saman lääkärin vastaanotolla (5,6).

Sitä saa, mistä maksetaan. Kannattaisiko miettiä perusterveydenhuollon vahvistamisesta kertovat mittarit ja maksaa hyvinvointialueille osin niiden perusteella?

Olisiko hyvä keino vahvistaa hoidon jatkuvuutta maksamalla hyvinvointialueille sitä enemmän, mitä korkeampi COC-indeksi on yli 65-vuotiailla ja monisairailla?