Palautteen palaute
Palaute puhututtaa, varsinkin sen määrä ja laatu, usein vähyys ja väärä muoto.
Ennen vuodenvaihdetta Lääkärilehden palstoilla käytiin sukupolvien välistä keskustelua, jossa yhtenä keskeisenä teemana oli palautteen antaminen ja vastaanottaminen. Palautetta jaettiin puolin ja toisin, tulkittiin kriittisesti sekä omista lähtökohdista että laaja-alaisemmin.
Napakan sananvaihdon ytimessä oli taito, jossa meillä kaikilla on kehittämisen varaa.
Oikeastaan palaute vaatii kahdenlaista kyvykkyyttä, antamisen ja vastaanottamisen eli sanojensa sovittamisen sekä tarkan kuuntelemisen taitoja. Palautteen tarkoitus on välittää kokemus jonkin asian sujuvuudesta. Wikisanakirjan mukaan palaute on ”suorituksesta saatava arvio tai kommentti.”
Tavoitteena palautteen annossa on siis mahdollistaa toiminnan kehittäminen ja toisaalta kiittäminen. Toimintaa, varsinkin omaansa, kannattaa aina itse ensin reflektoida, mutta ulkopuolelta, kuulijoilta, kollegoilta ja muilta kanssakulkijoilta tuleva palaute auttaa säätämään omaa analyysiä ja tarjoaa uusia näkemyksiä. Erityisesti rakentavasti annettu palaute usein kannustaa ja motivoi toiminnan kehittämistä.
Kuinka palautetta sitten tulisi antaa?
Olisipa keittokirjaohje – tai onhan niitä ollutkin, kuten ”palautehampurilainen”, jossa on sinänsä hyvät raaka-aineet mutta joidenkin näkemyksien mukaan höttöön kiedottu pihvi hukkuu. Kuten monessa muussakaan taitolajissa, palautteen annossa ei ole yksiselitteisen oikeaa tapaa ja harva onnistuu aina.
Perusperiaatteena viisaaksi näkisin kultaisen säännön hengen: miettisin palautetta antaessani, auttaisiko tällainen palaute oman toimintani kehittämisessä.
Palautteen sisällön käsittelee lopulta aina toinen ihminen, vaikka tietokone välittäisi tai välissä koostaisi tekstiä. Lyttääminen ilman kehittämisehdotuksia tai ainainen ”hyvähyvä” eivät juuri kannusta, motivoi tai auta parantamaan toimintaa.
Säädettävää voi olla myös vastaanottimen virityksessä. Joskus palaute yllättää tai arvio on liian kaukana omasta näkemyksestä. Tällöin huomio kääntyy herkästi palautteen sisällöstä sen antaneen tahon arviointiin.
On toki hyvä pohtia, mistä lähtökohdista palaute annetaan, mutta palautteen viestiä ei pidä laimentaa toteamalla antaneen tahon olevan esimerkiksi ”kriittinen” tai ”herkkähipiäinen”. Jos palaute leimataan antajan ominaisuudeksi, sen sisällön todellinen käsittely herkästi tyssää ja arvion anti valuu hukkaan. Tämä ei juuri kannusta palautteen antamiseen.
Miksi kerätä palautetta, jos ei ole valmiutta sen käsittelyyn ja toiminnan muutokseen?
Jälleen on hyvä miettiä, miten toivoisi omaa palautetta käsiteltävän. Tuskin ensisijaisesti oman sukupolven tai sukupuolen mukaisena, pakollisena pahana ja siirtona mappi Ö:hön.
Tästä päästäänkin otsikkoon ”palautteen palaute”, jonka avulla voi kruunata palautesyklin. Mahdollisuuksien mukaan palautetta kannattaa toki kerätä joukolta ja tarkastella siten laajemmassa mittakaavassa. Yksittäiset kommentit harvoin edustavat koko totuutta.
Kaikki saatu palaute kannattaa tiivistää itselleen ja sen valossa pohtia kehittämistoimia. Vastapalautteena voi palautetta antaneille kertoa, miten aikoo toimintaansa muuttaa, ja sisällyttää viestiin kiitoksen tai arvion saamansa palautteen hyödyllisyydestä. Näin tulee huomioineeksi palautteen antajien panoksen, välttää kokemuksen kuuroista korvista ja kehittyy niin palautteen antajana kuin vastaanottajana.
Tarpeettoman raskaaksi prosessia ei toki tarvitse tehdä, mutta jos omaksuu ajatuksen palautteen palautteesta, on jo hyvällä kehittymisen tiellä palautteen antamisen ja vastaanottamisen taitolajissa.
