Mikä ihmeen integraatio?
Hyvinvointialueet ovat vastanneet sote- ja pelastusalan palveluiden tuottamisesta pian 1,5 vuoden ajan.
Useilla alueilla toiminta näyttäytyy h-hetkeä edeltävästä suunnittelukaudesta ja kuluneista kuukausista huolimatta edelleen ongelmaisena ja organisatorisesti ehkä sekavana. Uudistus on ollut hallinnollisesti historiallisen suuri – hienosäätöön kuluu aikaa.
Integraatio määritellään yhtenäisen kokonaisuuden muodostamiseksi kahdesta tai useammasta erillisestä toiminnosta. Onko se toteutunut?
Toiminnan alkaessa kaikkien luovuttajaorganisaatioiden työntekijät siirrettiin ns. vanhoina työntekijöinä hyvinvointialueiden palvelukseen. Jokaiselle pyrittiin tarjoamaan aiempaa vastaavaa työtä.
Anteeksi vain, mutta tuli kyllä vaikutelma, että mikä ihmeen integraatio. Aiemmat toiminnot tuntuivat siirretyn sellaisinaan uuteen organisaatioon. Koska jokaiselle siirtyjälle oli tavoitteena löytää aiemman position tasoinen työ, rakennettiin osalle alueista tarpeettoman moniportainen hallintohimmeli. Tällöin ongelmaksi tahtoo muodostua epäselvyys johtamisen työnjaosta ja toimivaltuuksista. Jollei lähijohdolla ole riittäviä työkaluja käytössään, asioiden eteneminen hidastuu ja työntekijät kokevat johdon olevan irti arkitodellisuudesta ja toimivan norsunluutorneistaan.
Nyt kun ongelmat on tunnustettu, ja lisäksi taloudelliset realiteetit pakottavat mittaviin sopeutuksiin, seurauksena ovat olleet toistuvat yt-neuvottelukierrokset. Viimeisimmissä kohteina ovat olleet myös johtajat, päälliköt ja asiantuntijat. Kiitos luottamusmiehillemme ja jäsenillemme, jotka ovat uraporrasjärjestelmän vääntöjen lisäksi jaksaneet viedä urakkaa lävitse. Nyt uudistusten pyrkimyksenä vaikuttaa olevan aito toimintojen integraatio ja kehittäminen, mikä tarkoittaa vääjäämättä muutoksia totuttuun. Voimia!
On toki alueita, joilla osattiin ennakoida karikoita.
Esimerkkinä Eloisa, tuo valtakunnan parhaimman työnantajan mainetta tavoitteleva alue, muodosti jo uudistuksen alkumetreillä organisaatiostaan mahdollisimman ketterän ja moniportaisten hallintorakenteiden sijasta palvelutuotantoon ja sen uudistamiseen panostavan.
On ihailtavaa tarkastella organisaatiota, jota taitava ja innovatiivinen viranhaltijajohto uudistaa poliittisen johdon tukemana teoreettisten johtamisoppien mukaisesti. Takamatkalla tulevat alueet voisivat ehkä käydä hakemassa benchmarkausta Mikkelistä. Hyviä käytäntöjä olisi syytä jakaa valtakunnallisesti sen sijaan että paikassa jos toisessa yritetään löytää ratkaisuja ongelmiin kuluttaen runsaasti aikaa ja energiaa. Valtiovalta tavoitellee tätä ohjaustaan kiristämällä.
Asiantuntijat, myös oma ammattijärjestömme, suosittivat maahan luotavaksi viittä hyvinvointialuetta. Kävin jututtamassa aikoinaan silloista pääministeri Juha Sipilää Kuopion torilla. Kysyin häneltä, miksi olette luomassa suurta määrää alueita vastoin asiantuntijoiden suosituksia. Hän vastasi, että päästäänhän parillakymmenellä alueella paljon eteenpäin lähtötilanteeseen verrattuna. Ratkaisu oli poliittinen – varmasti demokratian näkövinkkelistä edustava.
Pohdin silti, olisiko tulevan hallituksen syytä harkita uudistukselle jatkoa.
Liiaksi kahlitsevien normien purku on toivottavaa, ja valtioneuvosto näyttää tätä edistävän. Viimeisin esimerkki oli paluu hoitotakuulainsäädännössä nykyistä edeltävään aikaan. Mutta onko kolme kuukautta liian pitkä odotusaika päästä julkisen perustason hoitoon?
