Miia Virta palaa järjestöpäälliköksi
Edessä on mielenkiintoinen syksy.
Miia Virta toimi Lääkäriliiton järjestöpäällikkönä aiemmin vuosina 2020-2022. Tämän vuoden alussa hän siirtyi Keski-Suomen alueen johtavaksi lääkäriksi FVR Suomen rokotetutkimukseen. Kun uudeksi järjestöpäälliköksi valittu Sirja Kaartinen päätti siirtyä muualle, Virtaa houkuteltiin palamaan.
– Viihdyin liitossa ja palaan hyvillä mielin. Yhteistyö liiton väen, luottamusmiesten, jäsenien, sisarliittojen, Akavan ja Jukon kanssa on antoisaa, Virta sanoo.
Hän työskentelee liitossa osa-aikaisesti: loka-marraskuussa kolmena, joulukuusta lähtien neljänä päivänä viikossa.
– Arvostan liiton joustavuutta työaikojen järjestelyissä. Olen jo luopunut esimiestehtävistä Rokotetutkimuksessa, mutta jatkan tutkijana siten, että saamme projektit siellä sopivaan vaiheeseen.
Tärkeiden asioiden äärellä
Virran työkuvaan järjestöpäällikkönä kuuluvat keskeisesti luottamusmiestoiminta ja järjestövalmiuden ylläpito. Lisäksi hän on mukana opiskelijatoiminnassa sekä ala- ja paikallisosastojen toiminnan kehittämisessä.
– Syksyn isoin asia on luottamusmiesten tukeminen muutoksissa. Heillä on suuri rooli uuden uraporrasjärjestelmän käyttöönottoon liittyvissä paikallisissa neuvotteluissa. Lisäksi monilla hyvinvointialueilla on käynnissä yt-neuvotteluja, Virta toteaa.
Myös hallitusohjelman työelämäkirjaukset poikivat paljon työtä ammattiliitoissa. Hallitus aikoo rajoittaa lakko-oikeutta, heikentää palkansaajien etuuksia ja vaikeuttaa työehdoista sopimista.
Lääkäriliiton valtuuskunta piti syyskuussa ylimääräisen kokouksen, jossa pohdittiin suhtautumista hallituksen kirjauksiin. Valtuuskunta päätti, että jos Akava tai pääsopijajärjestö Juko osallistuvat suunnitelmia vastustaviin mielenilmauksiin, Lääkäriliitto voi osallistua sellaiseen.
– Olemme tärkeiden asioiden äärellä. Syksystä on tulossa todella mielenkiintoinen, Virta sanoo.