Profession yhteiskunnallinen rooli ja autonomia ovat itselleni lääkärinä tärkeitä teemoja. Monituhatpäiseen joukkoomme mahtuu arvoja, mielipiteitä ja tavoitteita.

Yhtä lääkärien korkeista palkoista lukeminen ahdistaa. Toinen löytää syyn ongelmiin poliitikkojen päätöksistä. Kolmas käy vain töissä. Olemme sijoittuneet eri sektoreille ja eri töihin – sellaisiinkin, joihin koulutuksemme ei edes valmista.

RKP ilmoitti alkuvuodesta koulutusmäärien nostamisen tarpeesta. HS Vision kolumnissa puolestaan lääkäreille toivottiin julkista luokittelua. Luokittelun haitatkin tunnistettiin, mutta kärjekkäänä lopputulemana lääkärien todettiin jo nykyisin hyödyntävän markkinatilanteen tuotot maksimaalisesti. Balikin mainittiin. Kyllä ärsytti.

Usealta kollegalta olen kysynyt, missä nämä alustataloutta hyödyntävät ja alati Balilla ravaavat kollegamme ovat. Ei tunnu muutkaan tietävän – saatamme toki elää kuplassa. Professiomme kuitenkaan ei elä yhteiskunnasta erillisessä kuplassa. Meno maailmalla ja sitä seuraava talouden epävarmuus ja kasvava rahan tarve muillakin yhteiskunnan aloilla ajaa tarkastelemaan omaa ja ammattikuntamme roolia yhteiskunnallisena toimijana. Olisi hölmöä asemoida itsensä muun yhteiskunnan ulkopuolelle. Suuri kiitos kaikille teille, jotka asetuitte ehdolle alue- ja kuntavaaleissa. Toivottavasti menestystä tuli ja pääsette vaikuttamaan.

Profession suhteesta terveydenhuollon nykytilaan en muista sisäistä keskustelua kuulleeni. Jo yhteiskunnallista asemaammekin ajatellen pitäisin outona, että erehdykset olisivat yksistään ammattikuntamme ulkopuolista ansiota. Ja jos olisivat, olisiko se jopa huolestuttavampaa edunvalvonnan vaikuttavuutta ajatellen. Peiliin kannattaa välillä vilkaista, vaikkei syyllinen takaisin katsoisikaan.

On myös tärkeää tunnistaa omien vaikutusmahdollisuuksien rajat. Emme osallistu muiden maiden presidentinvaaleihin, mutta jokainen omalla toiminnallamme joko vahvistamme tai heikennämme koko ammattikuntamme arvostusta kotimaassamme.

Tästä päästäänkin otsikon kysymykseen. Elämme aikaa, joka muuttaa tuttuja ja turvalliseksikin koettuja asioita ympärillämme. Erikoiset ajat vaativat meiltä kaikilta ympärillemme katsomista. Joudumme itsekriittisesti kysymään, mikä on profession rooli yhteiskunnassa, mikä me haluamme sen olevan ja mitä olemme yhteiskunnalle valmiit itsestämme antamaan. Keskusteluun nousevat niin priorisointi kuin lääkärien ja muiden ammattiryhmien työnjako kaikissa merkityksissään, johtaminen mukaan lukien.

Ammattitaito on paras suojamme. Se syntyy osaamisesta ja kansalaisten tarpeeseen vastaamisesta. Jos emme huolehtisi näiden periaatteiden toteutumisesta, olisi perusteltua kyseenalaistaa tehtävämme ainutlaatuisuus. Korvaamattomuudella on hintansa – joskus pahassa, mutta enimmäkseen hyvässä.

Aika haastaa edunvalvonnan. Emme saa yksilöinäkään olla välinpitämättömiä – kun kantaa vastuun, voi myös vaatia. Eri intressien yhteensovittaminen profession sisällä on haastavaa. Yhteiset nimittäjät on löydettävä ja kompromisseja tarvitaan. Pohja on terve, sillä ammattikuntana jaamme käsityksen saavutettavan ja laadukkaan terveydenhuollon tarpeesta, terveyttä tuottamattomien palvelujen tarpeettomuudesta sekä korkean ja jatkuvasti kehittyvän ammattitaidon vaateesta.

Lääkäriliitto päivittää strategiansa tänä keväänä. On mielenkiintoista nähdä, miten ympäröivän maailman muuttuminen ja yhteiskunnan tilanne huomioidaan strategiatyössä.