Lääkäripäivät Messukeskuksessa tammikuussa
Ohjelma on runsas – puheenjohtaja Niina Koivuviita antaa tärppejä.
Lääkäripäivät järjestetään 25.–27. tammikuuta. Valtaosa kurssitarjonnasta on kasvokkaista, Messukeskuksessa tapahtuvaa. Etäosallistujalle on tarjolla kymmenkunta etäkurssia, jotka voi katsoa päivien aikana tai jälkikäteen tallenteena.
– Toivon, että ihmiset tulisivat runsain joukoin paikan päälle, kun se koronatilanteen helpotettua taas on mahdollista. Toisaalta ne, jotka eivät pääse Messukeskukseen, voivat osallistua etänä. Kursseja on valtavasti, jokaiselle on jotain, Lääkäriliiton ja Lääkäripäivien puheenjohtaja Niina Koivuviita sanoo.
Lääkäripäivät on lääkärien suurin vuosittainen täydennyskoulutustapahtuma. Tämänkertaisena teemana on Vaikeuksista voimaa.
– Ei ole aina helppoa nähdä, että vaikeat ajat voivat tuoda hyviäkin asioita mukanaan. Esimerkiksi koronapandemia aiheutti työkuormitusta ja hoitovelkaa, mutta toisaalta sen myötä huoltovarmuus on parantunut ja ihmiset ovat alkaneet puhaltaa entistä enemmän yhteen hiileen, Koivuviita toteaa.
Yhteisöllisyys on tärkeää Lääkäripäivilläkin.
– Kohdatkaa, verkostoitukaa, keskustelkaa, jakakaa keskenänne suruja ja iloja, Koivuviita kehottaa osallistujia.
Ajankohtaista asiaa ja kestosuosikkeja
Lääkäripäivien ohjelmasta Koivuviita haluaa nostaa ensimmäisenä esiin Lääkäriliiton järjestämät paneelit. Kahdessa paneelissa saadaan ajankohtaiset kuulumiset hyvinvointialueilta. Keskiviikkona 25. tammikuuta äänessä ovat hyvinvointialueiden johtajat. Juontajana Koivuviidan parina toimii liiton toiminnanjohtaja Janne Aaltonen. Torstaina 26. tammikuuta vuorossa ovat poliitikot. Paneelissa on kuuden puolueen edustajia, ja puhetta johtaa toimittaja Jaakko Loikkanen. Yleisöllä on mahdollisuus esittää panelisteille kysymyksiä.
Keskiviikon ohjelmasta Koivuviita nostaa tärpeiksi ajankohtaisen aiheen Perusterveydenhuollon avovastaanotot tulevaisuudessa sekä kestosuosikin EKG:n perusteet ja systemaattinen tulkinta. Terapiat etulinjaan toimintamalli – miten vaikuttavaa terapiaa voidaan tarjota kaikille -etäkurssille voi osallistua päivän aikana tai katsoa myöhemmin tallenteena.
Torstain tärppeihin kuuluu kaikille osallistujille avoin Viisasten kiveä etsimässä – kuinka karsia vähähyötyistä hoitoa? -kurssi. Koivuviitaa kiinnostaa erityisesti Lääkäri johtamistyössä – työnohjauksesta voimaa -kurssi. Torstai on myös kandipäivä, jolloin annetaan muun muassa eväitä päivystykseen.
Perjantain ohjelmasta Koivuviita vinkkaa kurssia Krooninen munuaissairaus on yksi kansansairauksistamme – osaatko tunnistaa ja hoitaa?
– Munuaissairauksia ei usein tunnisteta. Tämän hyödyllisen etäkurssin voi katsoa vaikka myöhemmin, jos ei perjantaina ehdi, nefrologi Koivuviita kannustaa.
Hän kehottaa osallistujia tutustumaan myös Lääkäripäivien näyttelyyn.
– Tervetuloa Lääkäritorille! Liiton ständille voi tulla juttelemaan. Jos sinulla on jokin ongelma, voimme pohtia sitä yhdessä ja auttaa.
Kurssiohjelman ja linkin ilmoittautumiseen löydät osoitteesta laakaripaivat.fi