Jäsen

Lääkäripäivät hybridinä tammikuussa

Tapahtuman verkkosivut on juuri avattu.

Sari Kosonen

Vuoden suurin täydennyskoulutustapahtuma, Lääkäripäivät, järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 24.–26. tammikuuta.

– Tapahtuma on hybridi: kursseille voi osallistua Messukeskuksessa tai niitä voi katsella etänä. Messukeskukseen saapuva osallistuja saa toki enemmän, muun muassa Areenalavan mielenkiintoisen ohjelman, avajaiset ja näyttelyn, toteaa koulutuskoordinaattori Terhi Hulkko .

Ohjelma jakautuu kolmeen linjaan: kliininen osaaminen, johtaminen sekä tutkimus ja opetus. Kursseja on yhteensä kuutisenkymmentä.

Tapahtuman teema ”Ihmisten kesken” näkyy etenkin oheisohjelmassa.

Lääkäripäivien verkkosivut avattiin lokakuun alussa. Samalla julkaistiin tapahtuman kurssiotsikot päivämäärineen. Kaikki ohjelmatiedot julkaistaan joulukuun alussa, jolloin myös ilmoittautuminen alkaa.

Päivien ilme on uudistettu

Lääkäripäivät on jättänyt vanhan punaisen värin taakseen ja saanut uuden raikkaan värityksen.

Lue myös

– Tapahtuman ilmeen päivitys on ollut suunnitelmissa jo jonkin aikaa. Se toteutui vihdoin Lääkäriliiton ilmeuudistuksen vanavedessä. Ilmeen on suunnitellut Kubo, joka on myös liiton ja Lääkärilehden ilmeen takana, kertoo liiton digitaalisen viestinnän asiantuntija Tea Tammi .

Uuden ilmeen pääväreinä ovat tummansininen ja turkoosi. Logoon on poimittu Lääkäriliiton logosta tuttu muoto.

Tapahtuman verkkosivut löytyvät osoitteesta laakaripaivat.fi .

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030