Lääkäriliitto osallistuu Akavan mielenilmaukseen Turussa ja Tampereella
Ulosmarsseihin kutsutaan osallistumaan yliopistojen työsuhteiset työntekijät ja opiskelijat.
Akava kertoi tiedotustilaisuudessaan 22. tammikuuta, että se järjestää tiistaina 6. helmikuuta ulosmarsseja pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Ulosmarsseilla halutaan painokkaasti ilmaista, että työelämää voidaan vastuullisesti uudistaa vain neuvottelun ja yhteistyön kautta.
Lääkäriliitto osallistuu Akavan vastatoimiin, sillä hallituksen työelämäuudistukset heikentävät akavalaisten liittojen jäsenten työelämää. Heikennykset kohdistuvat erityisesti nuoriin työntekijöihin sekä julkisen sektorin naisvaltaisiin aloihin.
Vastatoimet eivät kohdistu työnantajiin tai potilaisiin vaan maan hallitukseen.
– Kyseessä ei ole työtaistelu, vaan kahden tunnin mielenilmaus, jolla haluamme painottaa, että kun työelämää uudistetaan, se pitää tehdä sopimalla sanelun sijasta, painottaa Lääkäriliiton puheenjohtaja Niina Koivuviita .
Lääkäriliitto osallistuu Akavan ulosmarsseihin Turussa ja Tampereella 6. helmikuuta kello 14–16. Marsseihin kutsutaan osallistumaan ainoastaan yliopistojen työsuhteiset työntekijät ja opiskelijat.
Hyvinvointialueilla, esimerkiksi sairaaloissa tai terveyskeskuksissa kliinisessä työssä työskentelevät jäsenet eivät siis osallistu. Myöskään yksityinen sektori ei osallistu.
Lääkäriliitto ymmärtää terveydenhuollon haastavan tilanteen eikä toimilla haluta haitata kliinistä työtä. Marssille kutsuttaviin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.