Kuuntele potilasta ja hän kertoo sinulle diagnoosin
Otsikon viisaus on 1800-luvulla eläneeltä professorilta Sir William Oslerilta . Häntä on kutsuttu modernin lääketieteen isäksi. Hän toi ensimmäisenä lääketieteen opiskelijat luentosalista sairaalaan oppimaan myös käytännössä.
Potilaan kuuntelu tuntuu olevan joko unohtunut taito tai sitten kiireessä ja resurssipulassa ei potilaalle anneta riittävästi aikaa. Systeemi ei ole hyvä, jos prosesseja tehostettaessa ja virtaustehokkuutta parannettaessa on anamneesiin käytettyä aikaa lyhennetty.
Potilaana olo ei ole helppoa kenellekään. Vaikein este julkisella puolella on päästä läpi hoidon tarpeen arvioista. Hätätilapotilaat hoidetaan kyllä tehokkaasti. Vaivan ollessa puolikiireellinen, saa takaisinsoittosysteemeissä odottaa kontaktia terveydenhuollosta yleensä kauan. Kun soitto lopulta tulee, vaikuttaa hoidon tarpeen arvioijan kriteereihin luonnollisesti se, onko hänellä ylipäätään aikoja annettavana. Usein ei aikoja ole, ja silloin hoitajalla on epäkiitollinen rooli koittaa kaikin keinoin torpata potilaan pääsy lääkärille. Yksityisellä puolella ei tällaista ensivaiheen estettä luonnollisesti ole. Terveydenhuoltosysteemimme ei ole tasa-arvoinen.
Lääkärin luona moni jännittää vastaanottoa, eikä ole kertomuksessaan välttämättä looginen. Lääkärillä on suuri kiusaus keskeyttää potilaan kertomus, ja alkaa suunnata omia kysymyksiään oman kokemusmaailmansa soveltamisen puitteissa. Ensimmäiseksi mieleen tulleelle työdiagnoosille haetaan vahvistusta ja nopeaa ratkaisua, vaikka pitäisi aina muistaa rationaalisesti pohtia myös muut, harvinaisemmat, diagnoosivaihtoehdot.
Lääkäritkin sairastuvat ja lääkäri potilaana on erityinen. Hän on usein enemmän ”seulottu”, kuin tavallinen potilas. Lääkäri-potilas on todennäköisesti itse laajalti miettinyt, mitä oireiden taustalla voisi olla. Omahoidon konstejakin on hän usein jo kokeillut ennen kollegan luo menoa. Kynnys hakeutua toisen vastaanotolle voi olla korkea, koska voi tuntea häpeää siitä, ettei osaa itse hoitaa omaa vaivaansa. Lääkäripotilas tietää liikaa, arvaa liikaa, ja voi myös pelätä pahinta.
Lääkärin lääkärinä oleminen vaatii omalaistaan osaamista ja kuuntelemisen ja keskustelun taitoa. Lääkäri potilaana ei ole tasavertainen kollega, vaan apua hakeva potilas. Kannattaa kysyä, mitä lääkäri-potilas on itse pohtinut ja mitä hän mahdollisesti pelkää. Usein normaalit tuloksetkin ovat tärkeitä, koska silloin poissuljetaan asioita, joista on ollut huolta.
Lääkäriliitto kannustaa lääkäreitä pitämään itsestään vähintään yhtä hyvää huolta kuin potilaistaan. Kannattaa käyttää oman työterveyshuollon palveluita. Lääkäreiden omasta työterveyshuollosta on hiljattain tullut suositus . Liiton jäsenten käytettävissä ovat myös luottamuslääkärit .
Lääkärin etiikkaa -kirjassa arkkiatrimme kirjoittaa viisasti: ”Jokaisessa hoitosuhteessa on kaksi tasoa: älyllinen ja humanistinen. Aito vuorovaikutus alkaa kuuntelemisesta ja eläytymisestä toisen asemaan. Kysymys on myötäelämisen taidosta. Toisen ihmisen ymmärtämiseksi tarvitaan älyn rinnalle myötätuntoa, tiedon rinnalle tunteita ja järjen kumppaniksi moraali.”
Kuuntelemalla lisätään potilaan luottamusta, potilas rentoutuu ja voi rohjeta avautumaan asiastaan siten, että päästää ratkaisun polulle. Varmaa on, että mikäli potilas kokee, että hän ei ole tullut kuulluksi, tulee hän takuuvarmasti uudelleen vastaanotolle. Potilaan kuunteleminen ei ole siis vain kohteliasta, vaan myös kokonaistehokkuutta lisäävää. Työolosuhteiden pitäisi olla sellaiset, että anamneesille on aina riittävästi aikaa.
