Jäsen

Kuka on kehittänyt toimintaa parhaiten? 

Lääkäriliiton laatupalkinto 2024 on haussa syyskuun loppuun saakka.

Sari Kosonen
Adobe

Laatupalkinto myönnetään tuloksekkaasta toiminnan kehittämisestä lääkäriryhmälle, lääkärin johtamalle moniammatilliselle ryhmälle tai yksittäiselle lääkärille. Perusteluissa tulee tuoda esiin toiminnan kehittäminen, josta on osoitettuja tuloksia terveydenhuollon toimivuudelle ja potilaiden hoitamiselle.

Palkittavan valinta on kaksivaiheinen. Ehdotuksia laatupalkinnon saajiksi voi esittää liiton verkkosivuilla olevan hakulomakkeen kautta 30. syyskuuta mennessä. Ehdotuksen voi tehdä toiminnasta vastaava lääkäri, lääkäriryhmä tai organisaatio.

Ehdotukset arvioi Lääkäriliiton laatuneuvosto. Parhaat hakemukset valitaan Lääkäripäivillä 22.–23.1.2025 pidettävään finaaliin.

– Kannustan hakemaan palkintoa kehittämistyön tuloksista. Kilpailun kautta hankkeet saavat näkyvyyttä. Näin edistetään terveydenhuollon toimivuutta, vaikuttavuutta ja hoitotuloksia, sanoo laatuneuvoston sihteeri Ulla Anttila .

Laatupalkinnosta 2023 kilpaili neljä finalistia Lääkäripäivillä tammikuussa. Palkinnon voitti geriatrian pitkäjänteinen kehitystyö Uudessakaupungissa. Lisäksi kunniamaininnan sai Tyksin vatsaelinkirurgian ja urologian klinikka työstään umpilisäketulehduksen diagnostiikan ja hoidon tutkimuksessa.

Lue lisää: Laatupalkinto matkaa Uuteenkaupunkiin

Laatupalkinnolla halutaan tuoda esiin organisaatioiden tekemä laatutyö ja sen tuottamat hyödyt potilaille, terveydenhuollon ammattilaisille ja yhteiskunnalle. Palkinnon suuruus on enintään 12 000 euroa. 

Kirjoittaja

Sari Kosonen


Faktat

Hakemuksessa pyydetään näitä tietoja

1. Kuvaa vanha ja uusi toimintatapa.

2. Luettele 1-3 tärkeintä vaikuttavuus- ja laatuindikaattoria, joilla toimintaa ja muutosta systemaattisesti seurataan. Sisällytä mukaan myös mahdolliset potilastyytyväisyyteen, henkilöstön hyvinvointiin ja talouteen liittyvät vaikutukset.

3. Kuvaa toiminnan kehittämistä aikasarjalla ja systemaattisesti kohdan 2 indikaattoreilla. Mikäli mahdollista, vertaa tuloksia myös muihin yksiköihin.

4. Kuvaa miten tulokset käsitellään henkilökunnan kanssa ja kerrotaan potilaille, sekä miten niitä käytetään johtamisen työvälineenä.

5. Onko toimintatapaa hyödynnetty myös muualla? Missä ja miten?

Tiedustelut: Lääkäriliiton laatuneuvoston sihteeri Ulla Anttila, ulla.anttila@laakariliitto.fi, 040 455 2542

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030