Suomessa on tällä hetkellä yli 20 000 lääkäriä, ja lääkäreiden määrä on kasvanut tasaisesti 2000-luvun aikana. Koska määrä kasvaa, on tärkeää, että terveydenhuollon työpaikat houkuttelevat sekä uusia ammattilaisia että kokeneita asiantuntijoita. Iso ja osin hallitsematonkin sote-muutos sekä kova säästöpaine hyvinvointialueilla luo tällä hetkellä työpaikoille kielteisen tunnelman ja pelon tulevasta: työntövoiman, joka on vaarassa ylittää terveydenhuollon veto– ja pitovoiman.

Mitä me voisimme tehdä, jotta tässä myllerryksessä muistettaisiin ne asiat, jotka tekevät lääkärin työstä mielekkään, vetävät uusia lääkäreitä alalle ja pitävät aiemmat ammattilaiset pitkillä työurilla?

Sairaalan pääluottamusmiehenä tapaan paljon kollegoita ja olen aidosti sitä mieltä, että veto– ja pitovoimasta pitää tehdä pikaisesti konkretiaa pelkkien puheiden sijaan.

Vetovoiman lisäämiseksi on tärkeää tarkastella, mitkä tekijät saavat nuoremman sukupolven valitsemaan työpaikkansa. Valmistuvat kollegat arvostavat erityisesti joustavuutta, mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä sekä tasapainoa työelämän ja vapaa-ajan välillä. Näihin toiveisiin voidaan vastata muun muassa tarjoamalla aidosti mahdollisuus räätälöidä työaikoja, sillä moderni työelämä voi yhdistää tehokkuuden ja yksilölliset tarpeet.

Lisäksi selkeät urapolut ja koulutusmahdollisuudet ovat ratkaisevia tekijöitä. Panostamalla osaamisen kehittämiseen luodaan uskoa tulevaisuuteen ja vahvistetaan työntekijöiden motivaatiota. Työn merkityksellisyys ja työssä kehittyminen ovat myös keskeisiä tekijöitä, erityisesti terveydenhuollon alalla, jossa lääkärit tarvitsevat riittävästi resursseja ja tukea, jotta he voivat keskittyä siihen, mikä on olennaisinta – potilaidensa hoitamiseen.

Mikä pitää lääkärin työssä?

Pitovoiman vahvistamisessa keskeistä on, että lääkäri voi vaikuttaa omaan työhönsä ja saa selkeän johdon tuen työlleen.

On tärkeää tunnistaa, että terveydenhuollon ammattilaiset ovat järjestelmän sydän, ja heidän hyvinvointinsa varmistaminen mahdollistaa myös potilaiden hyvinvoinnin. Riittävä ammattilaisten määrä, hyvin johdetut ja tasapainoiset työkuormat auttavat vähentämään uupumusta ja parantavat työhyvinvointia.

Tärkeää on myös se, että työ on sitä, mihin asiantuntija on koulutettu: kirurgin koulutuksen saanut haluaa tehdä operatiivista työtä ja olla siinä mahdollisimman tehokas ja hyvä. Perusterveydenhuollon kollega puolestaan haluaa toteuttaa sairauksien ehkäisyä ja kohdata potilaan oikea-aikaisesti. Avoimuus päätöksenteossa on oleellisen tärkeää ja johtaminen pitäisi kohdentaa oikein. Päätöksenteon etäännyttäminen liian kauas ammattilaisesta ja vahtimiseen keskittyvä mikromanageeraus syö tehokkuutta ja heikentää asiantuntijuutta. Työn arkeen panostaminen, kuten mahdollisuus kouluttautumiseen, mielekkään työn tekemiseen ja halutessa osa-aikatyöhön, on välttämätöntä hyvinvoinnin ja motivaation säilyttämiseksi. Tämänhetkinen urapolkujen heikentäminen ja koulutuksiin suunnitellut säästöt hyvinvointialueilla eivät tue pitovoimaa, päinvastoin, lisäävät työntövoimaa.

Huolimatta tämänhetkisestä paineesta, meidän on luotava nuorille sukupolville visio, jossa he näkevät itsensä osana toimivaa terveydenhuoltoa ja uskovat, että alalla on mahdollisuuksia kehittyä.

Samalla kokeneemmat kollegat on pidettävä mukana valokeilassa, sillä heidän tietotaitonsa on korvaamatonta.

Suomalaisessa terveydenhuollossa on toivoa.