Johtamiskoulutuksesta eväitä hyvään johtamiseen
Osaavia johtajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
Erikoislääkärien johtamiskoulutus on ollut niin houkuttelevaa, että korona-aikana syntynyttä johtamiskoulutusvajetta puretaan käynnistämällä syksyllä poikkeuksellisesti kaksi ryhmää.
– Tässä ajassa, kun uusia hyvinvointialueita valmistellaan, tarvitaan hyviä, motivoituneita, osaavia lääkärijohtajia. Erikoislääkärien johtamiskoulutus on räätälöity niin, että se antaa lääkäreille työkaluja johtamistehtäviin myös uudessa sote-järjestelmässä, sanoo Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Sami Heistaro .
Hyviä johtajia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.
– Hyvän johtamisen merkitys korostuu erityisesti nyt, kun koronan aiheuttama hoitovelka on purettavana. Samanaikaisesti väestön ikääntymisen myötä palveluntarve kasvaa ja resurssit ovat rajalliset. Henkilökunnan hyvinvoinnista on tärkeää huolehtia, ja potilaan tarpeisiin on haasteiden keskelläkin vastattava mahdollisimman hyvin. Kaikki tämä vaatii hyvää johtamista.
Koronan takia jouduttiin kaksi ELJ-kurssia perumaan kokonaan. Nyt on palattu lähiopetukseen, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen ja kokemusten vaihdon aivan eri tavalla kuin verkko- tai etäopetus.
Korona-ajalla on ollut heijastusvaikutuksia myös opetuksen sisältöihin. Esimerkiksi kriisitilanteiden ja äkillisten, odottamattomien tilanteiden johtaminen, viestintä, etäjohtaminen, henkilöstön jaksamisen tukeminen poikkeustilanteessa ja hoitojonojen purkaminen ovat aiheita, joissa koronan opetukset korostetusti näkyvät. Myös johtajan oma jaksaminen on keskeinen teema.
Oivalluksia, ideoita ja uusia näkökulmia
Erikoislääkärien johtamiskoulutus on vuoden kestävä, erityisesti lääkäreille tarkoitettu monimuotokoulutus, joka sisältää 10 lähiopetuspäivää ja henkilökohtaisen kehittämistehtävän.
Koulutusohjelman vahvuuksia ovat osallistujapalautteen perusteella asiantuntevat kouluttajat, verkostoituvat osallistujat, innostava ilmapiiri ja hyvät järjestelyt. Erityisesti toisilta saatu vertaistuki, kokemusten vaihto ja yhdessä sparraaminen saavat kiitosta.
– Kurssilaiset ovat samassa tilanteessa kasvamassa asiantuntijan roolista johtajan rooliin. Tämä voi joskus olla kivuliaskin prosessi, kun johtajana joutuu viime kädessä yksin kantamaan vastuuta ja usein myös luopumaan potilastyöstä, joka on yleensä lääkäreille tosi rakasta ja tärkeää. Koulutuksesta saa kumppaneita, joilla on samat huolet ja jotka ovat miettineet omia ratkaisujaan, Heistaro sanoo.
Kurssille tulee valituksi laaja kirjo erikoislääkäreitä eri puolilta maata ja erilaisista toimintaympäristöistä. Johtamisen haasteet ovat kuitenkin samantyyppiset.
– Omiin haasteisiinsa saa lintuperspektiiviä, kun pallottelee niitä eri alan kollegan kanssa, Heistaro sanoo.
– Kouluttajat ovat meritoituneita alansa asiantuntijoita, jotka osaavat pedagogisesti osallistaa ja innostaa kurssilaisia käsiteltäviin aiheisiin.
Haku käynnissä
Erikoislääkärien johtamiskoulutus antaa välineitä ja tukea terveydenhuollon johtajana kehittymiseen.
Hakijoiden tulee olla erikoislääkäri tai erikoishammaslääkäri sekä Lääkäriliiton tai Hammaslääkäriliiton jäsen. Liittojen jäsenpalveluna kurssin hinta on 4 200 euroa.
Hakuaika syksyllä 2022 alkaviin ryhmiin (ELJ24 ja ELJ25) on käynnissä 2.5.2022 saakka.
Lisätietoa ja hakuohjeet löytyvät Lääkäriliiton sivuilta .