Jäsen

Jäsenmaksu säilyy ennallaan

Valtuuskunta päätti pitää Lääkäriliiton perusjäsenmaksun ensi vuonna ennallaan 484 eurossa. Sitä maksavat vuonna 2022 tai aiemmin perustutkinnon suorittaneet ja sitä aiemmin laillistetut ulkomaalaiset lääkärit.

50 prosentin alennuksen saavat esimerkiksi kahden edellisen vuoden aikana perustutkinnon suorittaneet. Samoin eläkkeellä, hoitovapaalla tai työkyvyttömyyseläkkeellä olevat.

75 prosentin alennuksen saa hakeutumalla eläkeläisjäsenluokkaan. Tässä luokassa jäsenellä ei ole vaalikelpoisuutta eikä äänioikeutta.

Ensi vuodelle budjetoidaan talousjohtaja Ilkka Harjulan mukaan jatkuvissa toiminnoissa karkeasti nollatulos. Sijoitusten odotetaan tuottavan noin miljoona euroa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030