Ylilääkäri Irmeli Alanen Tampereelta kuoli 88-vuotiaana äkillisen sairauden jälkeen. Hän syntyi vuonna 1936 Helsingissä ja kirjoitti ylioppilaaksi Kallion yhteiskoulusta 1955. Lääkäriksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1963, jonka jälkeen hän työskenteli Nokialla Pohjois-Hämeen keskusmielisairaalan osastonlääkärinä. Psykiatrian erikoislääkärin oikeudet hän sai 1972. Alanen valittiin 1975 Hatanpään psykiatrisen sairaalan ylilääkäriksi. Irmeli jäi eläkkeelle 1999.

Alanen osallistui uuden sairaalan suunnitteluun keskeisenä toimijana henkilökunnan ja arkkitehtitoimiston kanssa. Modernin Hatanpään Puistosairaalan tiloissa voitiin toteuttaa parempaa tutkimusta ja hoitoa psykiatrisille vanhuspotilaille, muistisairaille ja alkoholin aiheuttamille dementiaa sairastaville. Puistosairaalassa Alanen teki PSHP:n alueella ensikertaisia havaintoja Lewyn kappale -taudista nuorilla, jopa alle 40-vuotiailla dementiapotilailla, joilla todettiin ajoittain täydellistä sekavuutta. Taysin patologille lähetetyistä aivokuoren näytteistä miltei kaikilta potilailta saatiin Lewyn kappale -taudin diagnoosi. Hän myös peräänkuulutti lisää psykogeriatrian ja vanhusten hoitopaikkoja aikana, jolloin laitosvastaisuus oli yleistä. Hänestä laitospaikan korvaaminen avohoidolla kulutti enemmän henkilöstöresursseja.

Irmeli oli huolehtivainen poikiensa perheitä, sukulaisiaan ja ystäviään kohtaan. Puolisonsa kunnon heikentyessä hän kävi päivittäin tämän luona hoitokodissa omankin vointinsa alettua huonontua. Sosiaalisella Irmelillä oli taito olla läsnä keskusteluissa ja kuunnella ihmisiä yksityiselämässä ja myös potilaina.

Hänen nuoruuden pääharrastus oli uinti, jossa hän kilpaili SM-tasolla. Ylöjärven kesämökillä hän opetti kaikki lapsenlapsensa uimaan. Hän toimi Suomen naisten hiihtomaajoukkueen lääkärin tehtävissä kolmissa talviolympialaisissa 1972–80 ja Falunin MM-kisoissa.

Irmelille luovutettiin Tampereen Lääkäriseuran Bertel Laurellin kunniapalkinto. Lääkäriseura palkitsi hänet pitkäaikaisesta työstä psykogeriatristen potilaiden hyväksi. Työyhteisössä arvostettiin Irmelin työtä vaikeiden potilaiden hoidossa. Hänet muistetaan valoisana, iloisena ja elämänmyönteisenä. Lämminhenkisessä muistotilaisuudessa puheenvuoroja käyttivät lähiomaiset, sukulaiset ja myös naapurit.