Hyvää tahtoa, mutta vähän villoja
Lääkäriliiton Politiikkatoimialan johtaja Jukka Mattila suhtautuu varauksellisesti vuokratyöselvityksen antiin.
Mattilan mielestä sosiaali- ja terveysministeriön asettaman verkoston tuore selvitys vuokratyövoiman vähentämisestä hyvinvointialueilla ei tarjoa suuria oivalluksia.
Selvityksen mukaan vuokratyön nopea kasvu aiheuttaa merkittävän riskin hyvinvointialueiden toiminnalle ja rahoitukselle. Siksi käyttöä täytyy vähentää.
Alueilla toimet jo käytössä
Raportin mukaan vuokratyövoiman käytön hillitsemisessä ovat ensisijaisia hyvinvointialueiden omat toimet. Keinoksi luetellaan esimerkiksi rekrytoinnin tehostaminen, sijaispoolit ja työn joustot.
– Nämä ovat mielestäni aika päivänselviä toimia, ja ne ovat varmasti jo kattavasti käytössä, Mattila sanoo.
Verkosto ehdottaa, että vuokratyövoimaa seurataan ja ohjataan pysyvästi osana hyvinvointialueiden ohjausta. Tätä varten perustettaisiin työryhmä.
Tätä ehdotusta Mattila pitää periaatteessa hyvänä, joskin ohjauksen vaikutusta on vaikea arvioida.
– Tilannekuvan tarkentaminen on tärkeää. On kuitenkin huomioitava, että alueelliset erot vuokratyövoiman käytössä ovat suuria. On ongelmallista asettaa jokin tietty tavoitetaso kaikille. Asia vaatii syvempää pohdintaa.
Hintakaton säätäminen ongelmallista
Verkosto teki ehdotuksia myös lainsäädäntöön.
Sote-järjestämislakia esitetään muutettavaksi siten, että vuokratyövoiman käyttö olisi viimesijainen keino lakisääteisten palvelujen turvaamisessa. Silloinkin vasta, kun perusoikeudet vaarantuvat ja kaikki muut keinot on käytetty.
– Tämä on varsin tiukka muotoilu, ja vaatii ministeriöltä tarkennusta, Mattila sanoo. Hyvinvointialueet tuottavat pääsääntöisesti vain lakisääteisiä palveluja.
Mattila pitää ongelmallisena myös ehdotusta säätää vuokratyölle hintakatto.
– Katto muuttuu nopeasti tavoitehinnaksi. Vuokratyön tarve ja hinta vaihtelevat paljon eri alueilla. Joillain katto vaikeuttaisi työvoiman saamista, toisilla se loisi painetta jopa nostaa vuokratyön hintaa.
Juurisyyt ovat vielä selvittämättä
Mattila pitää selvänä, että toimia hyvinvointialueiden talouden turvaamiseksi tarvitaan. Mutta ovatko verkoston ehdotukset toimivia?
– Selvityksen mukaan juurisyy vuokratyövoiman käytön kasvuun on työvoiman riittämätön kokonaismäärä. Onko todella näin? Eniten vuokratyövoimaa käytetään Uudellamaalla, eikä varsinaisilla pula-alueilla. Mikä on esimerkiksi työolojen merkitys? Juurisyyt on syytä vielä miettiä läpi, Mattila painottaa.