Vaikuttaja

Hurra for Norge!

Maaret Laakso

Tänään tulee kuluneeksi 210 vuotta Norjan itsenäisyysjulistuksesta. Maan kohtalona oli kuitenkin olla liitettynä Ruotsiin vielä melkein vuosisadan ajan, ennen kuin itsenäisyys koitti vuonna 1905. Toukokuun 17. päivä säilyi itsenäisyyspäivänä ja tänäänkin kadut täyttyvät juhlivista norjalaisista.

Kaikki hiihtoa seuraavat tietävät, että norjalaiset pärjäävät hyvin. Menestys ulottuu latujen ulkopuolellekin, muun muassa terveydenhuoltoon.

Lajissa kuin lajissa menestyksen syyksi monesti esitetään rajattomia öljyrahastoja, eikä rahan merkitystä varmastikaan käy aliarvioiminen. Vuonna 2021 Norja käytti terveydenhuoltoon 7 771 Yhdysvaltain dollaria henkilöä kohti, Suomi sen sijaan 5 599 dollaria (1). Kokonaissummana puhutaan siis yli 10 miljardin dollarin erosta. Määrän ohella mielenkiintoista kuitenkin on, mitä kaikella tuolla rahalla saadaan aikaan.

Norjassa terveydenhuollon perusta on omalääkärijärjestelmä. Jokaisella norjalaisella on oikeus omalääkäriin, jonka kansalainen saa valita itse. Kunnat ovat järjestämisvastuullisia perusterveydenhuollon osalta, mutta iso osa perusterveydenhuollon lääkäreistä toimii pienissä, muutaman ammatinharjoittajalääkärin klinikoissa.

Omalääkäri toimii potilaan ensisijaisena kontaktina terveydenhuoltoon. Lääkärin tuntiessa potilaansa voi tarpeen tullen puhelinsoitto tai muu sähköinen yhteydenotto riittää.

Omalääkäri lähettää potilaan tarvittaessa erikoissairaanhoitoon tai pyytää konsultaatiota, aivan kuten Suomessakin. Norjassa omalääkäri kuitenkin koordinoi potilaan hoitoa kokonaisvaltaisesti yhdessä muiden toimijoiden, kuten erikoissairaanhoidon, mielenterveyspalveluiden tai sosiaalitoimen kanssa.

Riski ”erikoissairaanhoidon limboon” päätymisestä on pieni. Ja mitä pidempään potilas-lääkärisuhde jatkuu, sitä pienemmäksi käy päivystyskäyntien määrä, sairaalahoitoon joutumisen riski ja kuolleisuus (2). Hoidon jatkuvuuden hyöty on kiistaton ja jatkuvuutta Norjassa löytyy. Vuonna 2018 vain noin 14 %:lla omalääkärijärjestelmässä olevista 5,4 miljoonasta norjalaisesta omalääkäri oli vaihtunut vuoden sisään.

Jos OECD:n tilastoja katsotaan, norjalainen järjestelmä vastaa kansalaisten terveyshuoliin hyvin. Norjalaisista vain 0,9 % raportoi, ettei terveydenhuolto ollut vastannut tarpeisiin, kun Suomessa vastaava luku oli 4,3 %. Suomen luku oli valitettavasti OECD-maiden osalta keskimääräistä huonompi (1).

Pilvilinnoissa ei Norjassakaan asuta.

Surullisen kuuluisat tietojärjestelmähankinnat ovat aiheuttaneet harmaita hiuksia myös norjalaisille. Helseplattformen eli norjalainen vastine Apotille otettiin laajalti käyttöön vuonna 2022 eikä ongelmilta säästytty. Valvova viranomainen (Helsetilsynet) otti tilanteen vakavasti ja raportoi potilasturvallisuuden vaarantuneen tietojärjestelmän vuoksi (3).

Ruoho ei varmasti kaikilta osin ole vihreämpää rajan tuolla puolen. Kuitenkin norjalaisten omalääkärijärjestelmä vaikuttaa varsin tukevalta terveydenhuollon kivijalalta ja vaikutelman tueksi löytyy tutkimustietoa.

Suomessa Omalääkäri 2.0 -malli tavoittelee vastaavaa hoidon jatkuvuutta. Lääkäriliitto tekee työtä sen eteen, että perusterveydenhuoltoomme saataisiin toimiva omalääkärijärjestelmä. Pohjoisessa tilanne näyttää jo valoisalta. Rovaniemi otti käyttöönsä hoidon jatkuvuusmallin viime vuoden lopussa ja Pohde ilmoitti laajentavansa hoidon jatkuvuusmallin kaikkiin sote-keskuksiinsa tämän vuoden aikana. Toiveissa on, että pohjoinen valo kantautuisi kohti etelää.

Lopuksi: Gratulerer med dagen, Norge!

Kirjoittaja

Maaret Laakso Lääkäriliiton hallituksen jäsen LL, erikoistuva lääkäri Oys leikkaus- ja anestesiakesku s


Kirjallisuutta
1
Health at a Glance 2023: OECD Indicators. OECD Publishing 2023, Paris. https://doi.org/10.1787/7a7afb35-en.
2
Sandvik H, Hetlevik Ø, Blinkenberg J, Hunskaar S. Continuity in general practice as predictor of mortality, acute hospitalisation, and use of out-of-hours care: a registry-based observational study in Norway. Br J Gen Pract 2022;72(715).
3
https://www.nrk.no/trondelag/statens-helsetilsyn-har-levert-sin-rapport-om-helseplattformen-og-tilstanden-pa-st.-olavs-hospital-1.16379239
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030