Historiallinen lakko valtiolla alkoi
Juko hylkäsi sovintoesityksen.
Jukon hallitus ja valtiosektorin neuvottelukunta ovat yksimielisesti hylänneet valtakunnansovittelijan sovintoesityksen liki 80 000 valtion palkansaajan virka- ja työehtosopimukseksi.
Juko toteaa, että palkankorotusten taso esityksessä ei vastannut asetettuja tavoitteita. Neuvottelujärjestö muistuttaa, että valtion henkilöstölle kuuluu sama yleiseksi linjaksi muodostunut 7,8 prosenttia kuin muillekin palkansaajille.
– Muuttuvassa maailmantilanteessa veronmaksajilla on oikeus luottaa vakaaseen ja osaavaan valtionhallintoon. Luottamus murenee, jos valtio jää palkoissa jälkeen, toteaa Jukon valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne tiedotteessa .
Koska sovintoesitys tuli hylätyksi, osalla valtion työpaikkoja alkaa kaksi vuorokautta kestävä lakko tiistaina. Tilanne on historiallinen, kun edellisen kerran virkamiehet ovat lakkoilleet nelisenkymmentä vuotta sitten.
Palkansaajia edustavien pääsopijajärjestöjen Jukon, JHL:n ja Pron yhteinen lakko alkoi tiistaina 15. huhtikuuta kello 00.01 ja päättyy keskiviikkona 16. huhtikuuta kello 23.59.
Lakon piiriin kuuluvissa toimipaikoissa työskenteleville Lääkäriliiton jäsenille on lähetetty ohjeet.