Jäsen

Eutanasiakeskustelu jäi mieleen

Kysyimme kolmelta valtuuskunnan jäseneltä:

1. Mitä jäi eniten mieleen valtuuskunnan kokouksesta?

2. Miten kommentoit valtuuskuntakautta?

Sari Kosonen

Tuire Saloranta

1. Eniten jäi mieleen eutanasiakeskustelu, joka oli perusteellinen ja rakentava. Toisen päivän asioista nousi esiin huoli perusterveydenhuollon tilasta. Hyvä, että valtuuskunta teki asiasta julkilausuman.

2. Kausi on ollut tapahtumarikas. Olemme ottaneet kantaa vaikeisiin asioihin. Niitä ovat olleet eutanasian lisäksi muun muassa hyvinvointialueiden rahoitus ja työmarkkinakysymykset.

Terhi Savolainen

1. Kaikki odottivat eutanasiapäätöstä. Liitto oli valmistellut asian hyvin, ja tausta-aineisto oli kattava.

2. Olen ollut valtuuskunnan kaksitoista vuotta. On vähän vaikea hahmottaa, mitä asioita on ollut esillä kolmen viime vuoden aikana. Paljon on käsitelty terveyspolitiikka, mutta myös esimerkiksi tärkeitä VES-linjauksia. Olen ylpeä asiantuntevasta ja asiallisesta debatista, joka ei nykyaikana ole itsestäänselvyys. Kannustan kaikkia asettumaan syksyllä ehdokkaaksi. Valtuuskunta on näköalapaikka terveydenhuoltoon.

Kari-Pekka Martimo

1. Eutanasiakeskustelu jännitti etukäteen. Osa lääkäreistä ja kansalaiset suhtautuvat asiaan entistä myönteisemmin. Juha Hänninen puolusti kokouksessa urheasti sallivampaa kantaa. Keskustelu oli loistavaa. Siinä ei tarkasteltu asiaa pelkästään eettisestä näkökulmasta vaan myös terveydenhuollon kestävyyden kannalta.

2. Asiat ovat olleet mielenkiintoisia ja tärkeitä. Olen oppinut paljon myös siitä, miten asioita käsitellään hyvässä yhteishengessä. Valtuuskunnassa on tilaa erilaisille näkemyksille, ja enemmistön kanta sitten voittaa.

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030