Ahdistuneisuuden molekyylit

Ahdistuneisuuden tunne on tuttu joka ihmiselle. Pelko on vähintäänkin ahdistuksen serkkupoika, mutta kohdistuneempaa; ahdistuneisuus on pelottavampaa ja äärimmillään paniikkireaktioita tai yleistynyt psykiatrinen ahdistuneisuushäiriö. Vaikea ahdistuneisuus saattaa lisäksi olla monen muun psykiatrisen sairauden keskeinen oire. Hyödyksi pelko ja ahdistuneisuus ovat motivoidessaan järkevään ja itseä suojelevaan tekoon, pahimmillaan ne kuitenkin lamaannuttavat sekä fyysisesti että psyykkisesti. Aina niihin sisältyy kuitenkin hyvin laaja elimistön aktivoituminen: psykologinen huoli ja uhan tuntu, fysiologinen muutos, kuten takykardia ja kortisolin erityksen kiihtyminen, sekä käyttäytymisen muuttuminen (mm. välttely tai pako) (1).

Pekka Leinonen

Psykosomatiikan viitekehystä muuttamassa

Psykosomaattisen lääketieteen maailmankongressi pidettiin Göteborgissa, Ruotsissa 24.-29.8.2001. Useissa avajaisten esityksissä palattiin siihen, mikä on lääketieteen ja erityisesti psykosomaattisen lääketieteen oikea viitekehys ja pahoiteltiin mekanistisen, biolääketieteellisen ajattelutavan iskostuneisuutta länsimaiseen lääketieteeseen. Ehkä asia näin onkin kansainvälisesti, Suomessa opiskelijat pikemminkin valittavat kuulevansa liikaakin biopsykososiaalisesta ajattelutavasta.

Matti Joukamaa

Missä ne lääkärit ovat?

Lääkäriliitto on tehnyt vuodesta 1984 lähtien vuosittain lääkärikyselyn. Kysely on lähetetty kaikille lääkäreille, ja tavoitteena on ollut tarkistaa liiton lääkärirekisterin tiedot sekä samalla selvittää myös lääkärien näkemyksiä ajankohtaisista asioista. Lomakkeella kysytään työhönsijoittumista yhtenä tutkimuspäivänä, lääkärin päätointa, sivutoimia ja mahdollisen työstä poissaolon syitä. Vastaamisaktiivisuus on ollut kiitettävä, tämän vuoden kyselyssä 87 %. Nöyrin kiitos tästä upeasta tuloksesta on syytä osoittaa kaikille vastaajille!

Santero Kujala

Luulotauti, sairaus sekin

Luulosairaus (hypokondria) on vaikea elämän laatua heikentävä krooninen sairaus (1). Lääkärin veren se saa kohisemaan, sillä sekä tutkimukset että potilaan hoito vaikuttavat toivottomilta: mitään ei löydy, mikään ei auta. Kaiken huipuksi hoitoyrityksetkin usein vain pahentavat tilannetta; houkuttelevat esiin uusia oireita, sivuvaikutuksia, potilaan ajatusmaailmassa lääkäriä syyllistäviä komplikaatioita. Ajan myötä potilas-lääkärisuhde monesti tulehtuu pahanpäiväisesti. Onneksi tässäkin tuoreet tutkimukset ovat onnistuneet ainakin jossain määrin linjaamaan, mitä pitäisi tehdä - tai ainakin mitä ei pitäisi tehdä (1).

Pekka Leinonen

Luottamus ja sopimustoiminta

Työmarkkinajärjestöjen kesken vallitsee yleensä luottamuksellinen suhde. Sen on sanellut käytäntö, sillä luottamuksen pettäminen on johtanut nopeasti työrauhan järkkymiseen jopa työrauhavelvoitteen vallitessa. Toisaalta luottamuksellisen suhteen syntyminen neuvotteluosapuolten välille vaatii yksinkertaisesti vain hyvien tapojen noudattamista ja toisen osapuolen kunnioitusta, vaikka intressit ovatkin erilaiset.

Heikki Pälve

Pre-eklampsia on reseptorisairaus

Odottavan äidin kouristaminen (eklampsia) on ollut hedelmällisyyden tunnettu vitsaus jo muinaisessa Egyptissä. Jatkuvasta intensiivisestä tutkimuksesta huolimatta sitä edeltävän pre- eklampsian (raskausmyrkytyksen) syyt ovat olleet epäselvät, mutta epäsuorien todisteiden perusteella kyse on monisyisestä ja elimistöä laajasti vaurioittavasta sairaudesta. Varsinaista kouristamista edeltävät verenpaineen nousu ja proteinuria. Ainoa lopulta tepsivä hoito on synnytys - usein ennenaikainen - sillä muuten tila ilmeisesti aina väistämättä etenee. Pre-eklampsia on tavallinen sairaus (noin 3-10 % raskauksista), ja eklampsia maailman yleisin äitiyskuolemien syy (1,2).

Pekka Leinonen

Onko lonkkamurtuman geriatrisen moniammatillisen kuntoutuksen pitkäaikaishyöty osoitettu?

Suomen Lääkärilehden numerossa 43/2001 oli Tiina Huuskon, Pertti Karpin, Hannu Kautiaisen ja Raimo Sulkavan kirjoitus lonkkamurtumapotilaiden kuntoutuksesta. Tuloksina esitettiin, että geriatrinen moniammatillinen kuntoutus nopeuttaa kotiutumista verrattuna perinteiseen laitoskuntoutukseen ja että keskivaikeassa dementiassa ehkäistään pitkäaikaista laitoshoitoa merkittävästi.

Pekka Satomaa

Edellisen johdosta

Pekka Satomaan huomiot ovat mielestämme pääosin oikeansuuntaisia. Uskomme, että sitä paremmat tulokset saadaan, mitä aikaisemmassa vaiheessa potilaat saadaan pois kirurgian osastolta. Toisaalta seuraavassa kuntoutuspisteessä tulee olla hyvät valmiudet hoitaa aneemista, kuivaa, sekavaa ja kivuliasta potilasta. Sitten tarvitaan osaava ja kuntouttava moniammatillinen henkilökunta. Sekin on varmasti totta, että jälkifysioterapia kotona rohkaisi meitä kotiuttamaan nopeammin. Mikä on sitten interventiota ja mikä taas hoitojärjestelmää, on kuin veteen piirretty viiva. Yleensäkin lienee hyvin vaikeaa sanoa, mikä intervention osa auttaa eniten. Valitettavasti toista käsikirjoitusta, jossa kuvattiin geriatrian yksikön sisällä tapahtunutta intervention osaa, ei hyväksytty julkaistavaksi samassa lehdessä. Yli vuoden kestäneen seurannan tuloksia meillä ei ole käytettävissä.

Tiina Huusko, Pertti Karppi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030