Priorisoinnista vieläkin
Kiitän kollega Lars Runebergia (SLL 17/2002, s. 1956) kiinnostuksesta priorisointia koskettelevaan kirjoitukseeni (SLL 15/2002, s. 1699). Hän pääsee asian ytimeen todetessaan, että jos kalliita erikoishoitoja jossain vaiheessa ei riitä annettavaksi kaikille, pitäisi hoitaa ensisijaisesti ne, jotka hyötyvät hoidosta eniten. Pitkät jonot tiettyihin toimenpiteisiin osoittavat, että jo nyt olemme tässä tilanteessa. Suurten ikäluokkien tullessa runsaamman sairastamisen ikään tilanne kärjistyy nopeasti, eikä kansallisesta terveydenhuollon pelastusohjelmasta riitä monenkaan mielestä eväitä riittävästi. Sairastavuuteen suhteutettuna resurssit tuskin tulevat kasvamaan. Tämä pahentaa jo nyt olevaa käytäntöä, jossa viidakon lait toimivat: äänekkäät, vaativaiset ja rikkaat saavat osansa, mutta tasapuolisuutta maan eri osien ja eri väestöryhmien kesken ei ole. Provokatorisesti esimerkeissäni priorisoinnista ei toki tarkoitettu, ettei kaihia pidä leikata, jos sen ainoa oire on seniorikansalaisen häikäistyminen pimeällä maantiellä. Mutta onko kuitenkaan perusteltua asettaa tällainen potilas samaan julkisen sektorin jonoon toisen kanssa, joka kaihinsa vuoksi ei näe lukea ja on vaarassa kaatua kotonaan ja invalidisoitua kokonaan. Useimmat seniorikansalaiset voivat kuitenkin välttää autolla ajamista pimeässä omilla valinnoillaan.