Väriä elämään - puoli kiloa päivässä

Kevään kuluessa televisionkatsojille on vakuutettu, että kotimaisen kurkun kadotessa parempiin suihin vaa'an viisari saadaan pyörimään vastapäivään. Myös värikkäin vihanneksin täytetty lääkekaappi on muistuttanut kasvisten tärkeästä osuudesta terveyden ylläpitäjänä. Kasvisten, marjojen ja hedelmien kulutusta on pyritty lisäämään virallisemmillakin kampanjoilla Pohjoismaissa.

Liisa Valsta

Terveyspalvelujen saatavuustakuut

Perustuslakiimme on kirjoitettu juhlavasti, että julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle maamme kansalaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettävä väestön terveyttä. Perustuslain tämän kohdan tarkoitus on varmistaa kansalaisten perusturvallisuus määräämällä julkinen valta huolehtimaan, että Suomen kansalaisen tulee saada terveyspalvelunsa hyväksymiemme hallinto-oikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Näistä periaatteista ehkä keskeisin on yhdenvertaisuus. Hoidon saatavuutta, laatua ja hoitokäytäntöjen yhtenäisyyttä on lupa ja käytännössä pitää noudattaa kansalaisen perusoikeutena.

Taito Pekkarinen

Kylläisyyden vaarat

Säännöllisesti ruokaileva ihminen on suuren osan valveillaoloajastaan, vuorokaudestaan ja elämästään aineenvaihdunnallisesti aterianjälkeisessä eli postprandiaalitilassa. Kuitenkin aineenvaihduntaa arvioivat kliiniskemialliset määritykset (esimerkiksi verensokeri ja veren rasva-arvot) tehdään yleensä paastoverinäytteistä; tämä johtuu ensisijaisesti näytteiden yhtenäistämispyrkimyksistä. Olisiko kliinisesti mielekkäämpää tutkia potilaan aterianjälkeistä aineenvaihduntaa? Monissa epidemiologisissa tutkimuksissa on havaittu sokerirasituskokeen kahden tunnin arvon ennustavan sydän- ja verisuonisairautta sekä terveillä koehenkilöillä että tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla (1). Ilmeisesti myös muut aterianjälkeiset veren koostumuksen muutokset liittyvät varsin kiinteästi sydän- ja verisuonisairauksiin (2). Pitäisikö verensokeria ja rasvoja korjaavan hoidon tähdätä entistä tehokkaammin myös aterianjälkeiseen aikaan?

Pekka Leinonen

Korvataan Suomessa oliivi ja portulakka rypsiöljyllä!

Suomen Lääkärilehden numeron 20/2002 uutissivuilla oli Ulla Toikkasen artikkeli Välimeren ruokavaliosta ja oliiviöljystä (1). Vaikka uutinen oli otsikoitu varsin maltillisesti, sen sisältö kuitenkin korosti oliiviöljyn tai kertatyydyttymättömien rasvahappojen osoitettuja tai oletettuja terveysvaikutuksia. Jutun perusteella voisi päätellä, että meidän suomalaistenkin olisi syytä siirtyä oliiviöljyyn.

Riitta Freese, Marja Mutanen

Keikkalääkärit - liioiteltu uhka?

Suomeen syntyi 60-luvulla perinteisten julkisen sektorin ja yhden miehen praktiikoiden lisäksi lääkärien yhteisvastaanottoja, joista sittemmin kehittyi lähes kaikki merkittävät asutustaajamat kattava noin parinsadan lääkärikeskuksen verkosto. Lääkärikeskuksissa potilaitaan hoitavista noin 5 000 lääkäristä valtaosa osa on säilyttänyt ammatinharjoittajan statuksen, keskukset tarjoavat vain noin sadalle lääkärille työsuhteen lähinnä työterveyshuollossa. Joillekin ammatinharjoittajille palvelujaan tarjoavat ammatinharjoittamisyhtiöt ovat olleet markkinoilla kymmenkunta vuotta.

Taito Pekkarinen

Onko ylipainehappihoito näyttöön perustuvaa?

Näytön taso ylipainehappihoidossa on herättänyt paljon keskustelua lääketieteellisten lehtien palstoilla. Saman menetelmän soveltuminen useiden elinryhmien ja erityyppisten sairaustilojen hoitoon on lääketieteessä epätavallista ja yleislääkkeitä on usein syystäkin pidetty epäilyttävinä - niinpä niihin liittyy myös voimakkaita tunteita. Ylipainehappihoidon innokas tutkimuksellinen kokeileminen eri tiloihin on ollut yleistä erityisesti alkuvuosina, koska sivuvaikutusten riski on siinä vähäinen. Vastapainona on herännyt voimakas kritiikki, kun hoitokäytäntöjä on muodostunut ilman järjestelmällisesti toteutettua osoitusta vaikuttavuudesta. Ylipainehappihoidon asema lääketieteessä onkin ollut vähintäänkin kiistanalainen viime vuosiin saakka.

Jari Suvilehto

Diabeetikkojen kohonneen verenpaineen hoidon tavoiteasettelusta

Kiitämme professori Yki-Järvisen Suomen Lääkärilehden pääkirjoituksessa (1) asiaan kohdistamaa mielenkiintoa. Ihmettelemme kuitenkin otsikoinnin sävyä, sillä mikäli Käypä hoito -suositus (2) toteutuisi tavoitteiden mukaisesti, otettaisiin hoidon nykytilanteeseen nähden valtava harppaus eteenpäin. Käypä hoito -työryhmä ei väitä tietävänsä absoluuttista totuutta hoidon aloitus- ja tavoitetasoista, mutta pyrkii kuitenkin selkeästi erottamaan toisistaan väestötutkimusten osoittaman vaaran ja kohonneen verenpaineen hoitotutkimusten osoittaman vaaratekijätason alentamisen hyödyn. Suosituksen diabeetikoiden kohonneen verenpaineen lääkehoidon aloitustaso (verenpaine >= 130/85, jos potilaalla on tyypin 1 diabetes tai munuaisten vajaatoiminta, muilla >= 140/90) on itse asiassa, jos jotakin, kontrolloituihin hoitokokeisiin perustuvaa näyttöä tiukempi, ei löysempi. United Kingdom Prospective Diabetes Study (UKPDS) -tutkimuksessahan hoidon tehostaminen tasolta 154/87 tasolle 140/81 mmHg ja HOT-tutkimuksessa tasolta 144/85 mmHg tasolle 140/81 mmHg vähensi diabeetikoiden kardiovaskulaaritapahtumia (3). Edes HOPE-tutkimuksessa, joka ei ollut verenpainetutkimus, systolisen paineen lähtö- ja hoitotasot eivät alittaneet 140 mmHg (4-5).

Antti Jula, Minna Kaila

50 vuotta sitten: mortamiinit ja pelastajabakteerit

Viimepäiväiset uutiset ovat palauttaneet mieleen Alvar Wilskan puheet ja toiminnan 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. Tieteellisessä kirjallisuudessa, jota hän ahkerasti luki, oli ilmeisesti puhetta mutageeneista ja karsinogeeneista. Hän liitti viime mainittujen syntymisen nimenomaan paistettuun ruokaan, jota perheessä ei ollenkaan sallittu. Vanhin tytär leikkaa edelleen pois tummat leivän kuoret. En tunne alan kirjallisuutta, mutta olisi hauska kuulla asiantuntijoilta, oliko paistaessa syntyvistä karsinogeeneistä jo silloin tutkimuksia, vai oliko käytäntö Alvar Wilskan intuition tulosta. Hänhän toimi tuona kansanterveyskautenaan Suomen lääkärikunnan kansainvälisen tieteellisen julkaisutoiminnan esilukijana. Hän katsoi velvollisuudekseen referoida lukemaansa, ja niin syntyi lihavuuden vastustus, tiedottaminen rasvan ja kolesterolin vaikutuksesta verisuonitauteihin, suolan ja verenpaineen, sokerin ja hammasmädän sekä tupakan ja keuhkosyövän yhteydestä toisiinsa. Vastustus oli toisinaan ankaraa, mutta tiedämme miten kyseisiin vaaratekijöihin nykyisin suhtaudutaan - ja tuloksiakin on ilahduttavasti saatu. Tiedon omaksuminen ja koko väestöön ulottuva toimiminen sen mukaan ottaa aikansa.

Maija Wilska

Lakituvastako hoitotakuu?

1990-luvun lamavuodet pakottivat pohtimaan terveydenhuoltopalvelujemme laatua, määrää ja kustannuksia. Termit menokatto, säästöpakko ja budjettileikkaukset tulivat jokaiselle kansalaiselle varsin tutuiksi. Kunnalliset päättäjät joutuivat ehkä itselleenkin yllätykseksi kasvokkain yhteiskunnallisten arvoprioriteettien kanssa. Menobudjettien tiukkojen raamitusten jälkeen jäljelle jäi vain ikäviä vaihtoehtoja, kuten opetustyön vähentäminen opettajia pakkolomauttamalla, sairaanhoidon ja lasten päivähoidon rajoittaminen ja rakennushankkeista luopuminen tai niiden lykkääminen sekä investointien yleinen vähentäminen. Vaihtoehtona olisi ollut lisääntyvä lainanotto, kunnan velkaantuminen ja lopulta vararikon uhka. Kaiken lisäksi voimassa olevat lait ja asetukset asettivat omat rajoituksensa sille, mihin säästötoimenpiteisiin ylipäätään voitiin ryhtyä ja mihin ei.

Ranan Rimón

Numeroita ja ihmisiä

Kliinisen lääketieteen tutkimuksen kirkkain kohde on potilaan terveys ja hyvinvointi. Nämä tavoitteet ovat kuitenkin vaikeasti mitattavia ja määriteltäviä, ja esimerkiksi sairastumisten tai kuolemien vähentäminen vaatii poikkeuksetta vuosia kestäviä, suuria ja kalliita tutkimuksia. Niinpä valtaosa kliinisistä tutkimuksista selvittelee hoitojen vaikutuksia joihinkin mitattaviin ilmiöihin, joiden uskotaan lopulta kuvastavan vaikutusta potilaan terveyteen, sairastumiseen tai jopa kuolemanvaaraan. Tuolloin puhutaan surrogaateista (korvike) tuloksista (surrogate endpoint, surrogate marker) (1,2). Parhaimmillaan ne liittyvät kiinteästi potilaan myöhempään todelliseen terveyteen ja myös ennustavat sitä tarkasti; huonoimmillaan niillä ei ole potilaan todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Tyypillisesti potilas ei itse aisti eikä tunnista tällaista surrogaattia: esimerkiksi verenpaineen tai veren kolesterolipitoisuuden pienenemistä pyrittäessä estämään sydäninfarkteja tai kuolemia.

Oekka Leinonen

Olkanivelen kiertäjäkalvosimen repeämä - älä viivyttele hoidossa!

Artikkelissaan dosentti Martti Vastamäki lähestyy aihetta, joka on tähystyskirurgian myötä yleistymässä (SLL 17/2002, s. 1915-1920). Suhteessa polven tähystyskirurgiaan olkapääkirurgia kulkee jälkijunassa. Ehkä olkapään kirurgiassa vältämme kuitenkin joka olkapäävaivan tähystämisen, päinvastoin kuin polvivaivoissa nykyisin. Olkapään tähystyskirurgia on mahdollistanut sen, että osa olkapään aiemmin diagnosoimatta ja hoitamatta jääneistä vaivoista pystytään nykyisin hoitamaan. Koska dosentti Vastamäen artikkelin tarkoitus - kertoa kiertäjäkalvosimen repeämästä yleensä, vai massiivisesta repeämästä - jää epäselväksi, en malta olla kirjoittamatta omia käsityksiäni aiheesta.

Raimo Niskanen

Hyvänlaatuinen asentohuimaus perusterveydenhuollossa

LT Jouni Lohi kirjoitti katsausartikkelin hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta perusterveydenhuollossa (SLL 18-19/2002, s. 2023-2027). Tavallisimmin katsausartikkelin kirjoittajilta edellytetään oman alansa erikoistuntemusta, ja jäinkin odottamaan selkeää kannanottoa em. taudista perusterveydenhoidon näkökulmasta. Havaitsin joissain keskeisissä perusterveydenhuollollekin tärkeissä kysymyksissä olennaisia epätarkkuuksia, kun taas toisaalla on käsitelty kovin yksityiskohtaisesti monia erityiskysymyksiä, joiden arviointi on tavallisesti asiaan erikseen perehtyneiden tahojen alaa.

Timo P. Hirvonen

Kirjoittaja vastaa

Kirjoitukseni tavoitteena oli tuoda esiin erityisesti perusterveydenhuollon näkökulma ja edistää sairauden diagnosointia ja hoitomahdollisuuksien tunnettavuutta perusterveydenhuollon lääkäreiden keskuudessa. Tavoitteenani oli myös tuoda esiin, millaista vaivaa ja huolta sairaus potilaalle aiheuttaa. Se, miten hyvin perusterveydenhuollon näkökulma on tullut esiin, jääköön lukijoiden arvioitavaksi. Jos perusterveydenhuollon näkökulma ei lukijoiden mielestä tule esiin riittävän selkeästi, pahoittelen nöyrästi asiaa. Kirjoituksen tarkoituksena ei ollut astua erikoissairaanhoidon varpaille, vaan kehittää järkevästi yhteistyötä ja potilaiden hoitoa. Tavoitteena on ollut edesauttaa potilaiden mahdollisimman nopeaa diagnosointia, informointia ja hoitoon pääsemistä. Kirjoitus on laadittu ajatellen nimenomaan suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää ja sen realistista kapasiteettia. Jos suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä käytännön työtä tekevien henkilöiden mielestä toisenlainen toimintamalli kuin artikkelissa esitetty, on aiheellinen, otan avoimin mielin ohjeita vastaan.

Jouni Lohi

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030