Mielenterveyspolitiikan häpeä eli kun Sotta kaataa Pytyn
Matti Isohannin lääketieteellinen pääkirjoitus mielenterveyshäiriöiden hoidon nykytilasta Lääkärilehdessä 44/2002 oli valaiseva ja herättää eräitä ajatuksia. Hän toteaa että huomattava osa psykiatrisista potilaista jää ilman hoitoa ja että psykiatrisen erikoissairaanhoidon voimavaroja on 1990-luvulla vähennetty neljänneksellä. Nämä seikat, hoidotta jättäminen ja voimavarojen vähentäminen, kuuluvat tietenkin yhteen. Syy tähän yhdistettyyn kurjuuteen ei ole vain yksiselitteinen, mutta koska vastaava ministeri julkisuudessa on ilmoittanut, että rahaa on ja että valtion rahavirta kunnille jatkuvasti kasvaa, meidän on uskominen että syylliset piileskelevät muualla kuin valtakunnallisen politiikan sokkeloissa. Mieleen tulevat kunnalliset poliitikot ja byrokraatit, jotka vastaavat rahan käytöstä ja ennen kaikkea terveydenhuollon järjestelystä. Eivät kunnallispoliitikot aivan viattomia ole, mutta olen havainnut että poliitikko usein tietää, ettei hän voi tietää kaikkea ja ymmärtää näin ollen hankkia tietoja asiantuntijoilta, kun taas terveysbyrokraatit elävät siinä hurskaassa uskossa, että hallitsevat mitä vain. Näin on psykiatriset sairaalat ajettu alas ja hoitajat (kuten eräät lääkäritkin) Norjaan. Näin on luotu terveydenhuollon yleinen kaaos, parhaana mutta kauheimpana esimerkkinä HUS. Tämän kehityksen alkupiste löytyy ainakin jo HYKS:n synnystä, ja on vienyt siihen että professori opettajana toimii valtion virkailijana mutta muuttuukin sairaalaosastollaan kunnanlääkäriksi.
