"Suku surmaksi rupesi"
Suvun parjaamiseen on sananlaskuissa useita syitä, leikkimielisiä ja totisia. Nykyisenä genomin aikakautena sukuviat nähdään DNA:n tahroina: mustia lampaita koodaavina geeneinä. Käytännössä sukuanamneesi on toistaiseksi kestänyt genetiikan edustajana, vaikka järki monesti ällistelee enojen, tätien ja setien vaivojen kirjaamista. Suvun sairaudet ovat kuitenkin kiistattomia ja niihin piiloutuvat geenit saattavat olla vielä tuntemattoman mutta sairastumiseen johtavan tapahtumaketjun alku (1,2). Tähän näkökulmaan perustuva geenipolymorfismien (jonkin lyhyen geenialueen) ja sairauksien yhteyksien troolikalastus on räjähdysmäisesti lisääntynyt. Joskus näköalattomuudessaan ja hätiköivyydessään se uhkaa saastuttaa kliinisen ja biolääketieteen huippulehtiäkin (3). Geeni-sanaa on surutta käytetty seesamina, ja julkaisujen ovet ovat avautuneet liian monille epämääräisille vain yhden nukleotidin muutoksen (single nucleotide polymorphism, SNP) ja sairauden assosiaatioiden kuvauksille (3,4,5).