Markkinoinnin valvontalautakunta aloittanut työnsä

Terveyspalveluiden markkinointi on yhä näyttävämpää. Siihen käytetään runsaasti rahaa ja luovuutta, ja se muokkaa yleisön ja päättäjien mielikuvaa yksityisestä terveydenhuollosta. Se, minkälaiseksi kuva muodostuu, ei ole alan kehitykselle yhdentekevä. Vuoden 2005 alusta astuu voimaan hallituksen lupaama hoitotakuu, joka pakottaa katsomaan kaikkia palveluntuottajia aivan uudesta näkökulmasta. On tärkeää, että yksityinen terveydenhuolto koetaan varteenotettavaksi ja poliittisesti hyväksyttävissä olevaksi vaihtoehdoksi ja täydennykseksi julkiselle sektorille.

Markku Äärimaa

Pitäisikö estrogeenihoidosta luopua?

Muutama vuosi sitten vallitseva näyttöön perustuva käsitys oli, että vaihdevuosien jälkeisestä estrogeenikorvaushoidosta on hyötyä arterioskleroosin ja sen seurannaisvaikutusten estämisessä. Tutkimuksia estrogeenihoidon biologisista vaikutusmekanismeista oli runsaasti: hoito laski veren kolesterolipitoisuutta ja estradioli piti yllä valtimosuonten seinämien joustavuutta ja pienensi seinämäplakkeja. Epidemiologisiin tutkimuksiin perustuvat viitteet estrogeenihoidon hyödystä olivat myös vakuuttavia. Satunnaistettujen kokeiden antama vahvistus hypoteesille kuitenkin puuttui. Tutkimusasetelmaa ei pidetty realistisena, ja koska olemassa oleva näyttö vaikutti riittävältä, asetelman eettisyyttä epäiltiin.

Erkki Kujansuu

Subu on hyvä renki, mutta huono isäntä

Professori Salaspuro jatkaa korvaushoidosta käytävää keskustelua ansiokkaasti (SLL 41/2003, s. 4162-3) viitaten kokemuksiinsa ja tieteelliseen näyttöön opiaattiriippuvaisten korvaushoidossa. Erityisesti hoitosopimuksia hän moittii, samoin kuin psykiatrisen järjestelmän vastuunlaistamista viitatessaan kommenttiini (SLL 36/2003, s. 3576-7). Itse toimin erikoissairaanhoidossa juuri vaikeimpien huumepotilaiden hoidosta vastaavana lääkärinä ja olen joutunut kokemusperäisesti toteamaan sääntöjen ja sopimusten tarpeellisuuden korvaushoidossa, erityisesti käytettäessä buprenorfiinia.

Pekka Laine

Meitä on muitakin epäonnistuneita

Kiitoksia nimimerkille Epäonnistumisen kokemus työkyvyttömäksi päätyneiden lääkärien asian esiintuomisesta (SLL 44/2003, s. 4507). Et ole yksin kokemuksinesi. Lääkäreillä ammatti-identiteetti kehittyy merkittäväksi osaksi itseämme jo opiskeluajoista lähtien, ja odotukset urasta, statuksesta, tietystä tulotasostakin ovat kovat. Työkyvyn menetys on kova isku, jonka lisänä on tietenkin vielä koko työkyvyttömyyteen johtaneen sairauden taakka ja monilla luultavasti myös pitkä ponnistelu työelämässä pysymiseksi vielä sittenkin, kun jonkun potilaamme kohdalla jo olisimme katsoneet työkyvyttömyyden olevan selviö.

Marja Haapiainen

Ylioppilaspipot yleistyvät - potilaiden informoiminen on yhä haasteellisempaa

Suomalaisten koulutustaso on hurjassa nousussa: 1970-luvun alussa 4,2 % viisikymppisistä oli ylioppilaita. Ensi keväänä 80 % 18-vuotiaista tytöistä painaa päähänsä ylioppilaspipon. Samanaikaisesti kun väestöstä on tullut oppineempaa, sairauksien hoitomenetelmät ovat monimutkaistuneet. Potilaalle ja omaiselle annettavan tiedon määrä on lisääntynyt. Vuorovaikutuksen haasteellisuutta lisää se, että hoitopäätöksistä neuvotellaan usein äskettäin sairastuneen, ahdistuneen potilaan kanssa. Kaoottiset tunteet eivät ole hedelmällisintä maaperää tiedonjyväsille, joista pitäisi versoa rationaalisen päätöksenteon puita.

Päivi Hietanen

Entä me epäonnistujat?

Haluan tuoda esiin henkilökohtaisen näkökulmani keskusteluun lääkäreiden jaksamisesta ja lääkärivajeesta. Tänä suoritteiden ja ratkaisukeskeisyyden kulta-aikana selviytyjät ja menestyjät, onnistujat, huomioidaan ja heille suodaan palstatilaa mediassa; myös medisiinan mediassa. Entä ne meistä, lääkäreistä, jotka putoavat? Ne, jotka eivät ole jaksaneet, mutta ovat edelleen laskettavissa tilastoihin, poissa työelämästä. Yleisesti tiedossa ovat tosiasiat lääkäreiden itsemurhista, niitä en lähde tässä toistamaan.

Nimimerkki Epäonnistumisen Kokemus

Onko päihdeongelman hallinnan illuusio ongelmia hoitavienkin suurin harha?

Mikko Salaspuro uskoo tieteellisen näytön tasoittavan koulukuntaerot opiaattienkäyttäjien hoitoa koskevassa keskustelussa päihdelääketieteessä (SLL 41/2003, s. 4162-3). En usko että kompleksia päihdeilmiötä voi redusoida Salaspuron tapaan buprenorfiinin syöttämiskysymykseksi. Salaspuro mainitsee esimerkiksi lääkkeettömien hoitojen ja lyhyiden vieroitushoitojen kokonaiskuntoutuksen olevan tehotonta ja siteeraa ensimmäiseksi itseään (1). Salaspuro väittää, ettei tuloksellisia vieroitushoitoja ole esitetty. Hensel ym. (2) kirjoittavat, että 68 % nopean opiaattivieroituksen läpi käyneistä opiaattipotilaista pysyi 12 kuukautta täysin ilman lääkkeitä (potilaat olivat hoitoon motivoituneita ja siten valikoituneita). Terapeuttisten yhteisöjen pidemmissä hoidoissa valikoituneissa aineistossa on tavallista 80 % toipuminen (3). Suomessakin lääkkeettömän huumehoidon, Villa-Hockeyn, tulokset ovat samaa luokkaa.

Juha Kemppinen

Asiakas, potilas, Matti, Taisto, Aune vai Maija?

Olen viime kuukausina joutunut paneutumaan vinoon pinoon asiakirjoja, jotka on kirjoitettu sairaan- ja terveydenhoidon sekä sosiaalihallinnon eri tasoilla yliopistosairaaloista vanhainkoteihin saakka. Merkintöjen taso on vuosikymmenien aikana jatkuvasti parantunut, ehkä joskus turhankin yksityiskohtaiseksi ja samoja asioita toistavaksi. Ennen merkinnät kirjoitettiin usein varsin vaikeatulkintaisella käsialalla pienille korteille, nykyään sanelut ovat konekirjoitettuina A4-kokoisilla lomakkeilla.

Rainer Fogelholm

Kello käy, hetki lyö

Potilaan tutkimuksessa voidaan käyttää nykyisin jopa lääkekapselin kokoista, nieltävää mittalaitetta, joka tallentaa tiedon kehon lämpötilasta ja kuvaa reaaliaikaisesti kaiken suolistossa eteensä osuvan. Aivan pelkästään mistään tieteiselokuvan tehosteista tai vappuyön ilkamoinnista ei ole kuitenkaan kyse, sillä tällaiset mittalaitteet tarjoavat nykyisin tutkijoille runsaasti hyödyllistä tietoa kehon sisäisen kellon toiminnasta.

Hoitotakuusäädöksillä alkaa olla kiire

Kansalaisilla on hallituksen periaatepäätöksellä betonoitu lupaus olettaa, että Suomessa toteutetaan 1.1.2005 lukien lainsäädäntöön kirjattu hoitotakuujärjestelmä, joka velvoittaa julkisen vallan huolehtimaan potilaan pääsystä lääkärin hoitoon lakiin kirjattujen enimmäisaikojen puitteissa. Aikarajoista on useimmin keskusteluissa on ollut esillä kolmen koon sääntö: kolme päivää perusterveydenhuollon lääkärille ja kolme viikkoa erikoislääkärin arvioon. Hoito, olipa se luonteeltaan mitä hyvänsä, on saatava 3-6 kuukauden kuluttua lähetteen kirjoittamisesta.

Taito Pekkarinen

Potilaalla on oikeus kuolla, vai onko?

Ranskalainen 21-vuotias Vincent Hubert kuoli syyskuun 26. päivänä 2003. Hän oli vammautunut liikenneonnettomuudessa kolme vuotta sitten ja jäänyt pysyvästi sokeaksi ja neliraajahalvautuneeksi. Kykenemättömänä puhumaan hän kommunikoi ulkomaailman kanssa liikuttamalla päätään. Vincentin äiti Marie Hubert kävi joka päivä katsomassa häntä Berck-sur-Merin sairaalassa. Vincent vaati jatkuvasti, että hänen elämänsä lopetettaisiin, ja hänen perheensä tuki häntä keskustelemalla hoitavien henkilöiden kanssa, jotka eivät kuitenkaan suostuneet pyyntöön. Toimittajan avustamana hän kirjoitti kirjan Minulla on oikeus kuolla. Syyskuun 24. päivänä Marie Hubert lisäsi yliannoksen barbituraattia poikansa tiputukseen. Hän kertoi teostaan henkilökunnalle: Vincentiä elvytettiin ja hänet siirrettiin tajuttomana teho-osastolle. Marie Hubert pidätettiin, mutta laskettiin vapaaksi seuraavana päivänä. Häntä tullaan syyttämään murhasta. Tapaus oli ykkösuutinen kaikilla kanavilla ja lehdissä. Vincentin kirja ilmestyi 25.9. ja painos myytiin loppuun yhdessä päivässä. Samana päivänä lääkärit päättivät lopettaa elämää pitkittävät hoidot.

Anneli Vainio

Suomalaiset synnytyslääkärit synnyttävät omat lapsensa normaalisti

Haluamme kiittää professori Pentti Jouppilaa ansiokkaasta tarttumisesta aiheeseen, jonka parissa me synnytyksiä hoitavat lääkärit painimme lähes päivittäin (SLL 41/2003, s. 4097, pääkirjoitus). Synnytyspelkopotilaan kohtaaminen ja hoito ovat jo melko pitkälle opittuja asioita Suomen synnytyssairaaloissa. On myös hyväksyttyä käyttää synnytyspelkoa keisarileikkausaiheena silloin, jos raskauden aikana annettu tuki, neuvonta ja mahdollisesti terapiakaan ei ole vähentänyt synnytyspelkoa niin, että synnyttäjä voisi ajatella voivansa luottavaisesti lähteä synnyttämään normaalisti. Sen sijaan ns. mukavuussektiota tai sosiaalisin perustein (miehen työmatka, lastenhoitovaikeudet) tehtävää sektiota ei ole pidetty hyväksyttävänä (1).

Terhi Saisto, Erja Halmesmäki, Maija Haukkamaa

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030