How can we hang on to a dream

Samalla kun yritän saada käyntiin tarinaa ystävyydestäni Kristo Gröndahlin kanssa istun kirjoituspöydän ääressä katselemassa kun ulkona sataa lunta. On huhtikuun neljäs viikko, hiutaleet ovat suuria ja märkiä ja koska mereltä tuulee navakasti, ne kieppuvat ilmassa hyvän aikaa ennen kuin laskeutuvat maahan. Ei ole mikään tavallinen huhtikuun sää eikä taivas ole näin kevään korvalla tumma vaan sakeasta lumisateesta huolimatta laimean lyijynharmaa, aurinko pilkistää välillä pilvenraosta ja valaisee epätodellisella kajollaan kirkon ja kylän jonne olen vetäytynyt muutamaksi päiväksi kirjoittamaan tätä. Nuorena, silloin kun vielä epäröin hankkisinko porvarillisen ammatin vai omistautuisinko kirjoittamaan musiikkia ja kertomuksia, minulla oli tapana ladata tällaiset oikuttelevat säät täyteen syvästi runollista sisältöä. "Onpa kumma keli", ajattelin kun huhtikuussa satoi lunta tai jouluaattona vettä tai syyskuun lopussa tuli yhtäkkiä kahdenkymmenenviiden asteen helle, "sitä minun täytyy käyttää johonkin kertomukseen." Mutta tuohon aikaan minulla ei ollut kertomuksia joihin lisätä poikkeava sääoloja, ja nyt kun minulla on tarinoita kerrottavana ja kaikenkarvaisia ihmiskohtaloita kuvattavana, tiedän että säitä tulee ja säitä menee, myös epätavallisia, enkä minä siksi enää koe aavistuksia, en kaipuuta, en näe mitään runoutta siinä että huhtikuun lopussa sataa lunta.

Kjell Westö

Uhvo

Uuvuttavan kuuma ja kiihkeä heinäpäivä oli puolessa. Pertin lähdettyä isän kanssa ladolle seipäänhakuun Sari ja Katja, pääkaupungista kotitaloon maalle kesälomalle tulleet opiskelijasiskokset, olivat jääneet hetkeksi kahdestaan pellolle. Äkkiä he huomasivat tuntemattoman tyypin tienvarsisaran toisessa päässä kokoilevan maasta heiniä hankoon ja nostelevan niitä seipäälle. Mies liikkui kehenkään katsomatta, rauhallisesti ja tärkeänä kuin täyttäen hänelle kuuluvaa velvollisuutta. Rennon oloinen hoikka kaveri lippalakki päässään, sinisissä verkkareissaan ja haalistuneessa t-paidassa. Vähän komeansorttinenkin säännöllisine piirteineen ja kuparinpunaiseksi päivettyneine nuorekkaan jäntevine olemuksineen. Niitä vaaleita suomipoikia, joiden kotoisen punakkaa niskaa ja häikäistyneesti illisteleviä silmiä ja kulmien varjoja katsellessa rupesi jotenkin tuntumaan kesältä.

Heikki Turunen

Ryhmäteatterin näytelmä Helsingin taivaan alla testaa yhteiskunnan turvaverkkoja "Saattaa olla pienestä kiinni, kun elämältä menee pohja pois"

Helsingin taivaan alla tuulee kylmästi. Maiju ja Pepe Laineen perhe joutuu hurjaan syöksykierteeseen: isä jää työttömäksi nappitehtaalta ja alkoholisoituu, kun taas äiti pakertaa ylitöitä sairaanhoitajana, uupuu ja joutuu lopulta psykiatriseen sairaalaan. Laineen perheen vaellusta siivittää hurtti huumori. Lukuisat sivuhenkilöt antavat piristävät mausteensa arjen rujouteen.

Ulla Toikkanen

Runo

Kun kesäyö on nielaissut itsensä ja vain veden luopuva hopea häämöttää mustien runkojen lomasta, on aika ryhtyä todellistumaan. Kissa tai supikoira juoksee sillan viertä, kiiltomato kiiltää itsensä mahoksi. Seistään verannalla ja tajutaan eikenenkään hengitys eikenenkään kuolema. urkumusiikki nousee, mustat pylväät kuulematon syvä ääni tajuamaton syvä tajunta on enemmän kuin tämä tule pois itsestäsi ole itse pimeytesi elosalama joka kuoli itseensä

Aila Meriluoto

Täsmäosumia Kalevalan lääketieteessä

Kun tarkastellaan lääketieteellisiä huippusaavutuksia (huipputasoiset radiologiset kuvantamiset, geenituntemus- ja teknologia, sairauksien ja terveyden täsmämekanismit ja -terapiat, elinten siirrot, tekniset apuvälineet, ym.) on nöyrästi todettava, että huipputieteellä saatikka "kadun medisiinarilla" ei ollut niistä aavistusta muutama vuosikymmen sitten. Lääketieteen historiassa on kuitenkin joitakin poikkeuksia hyvinkin vanhoilta ajoilta.

Kauko Kouvalainen

Mitä sinulla on kirjahyllyssäsi?

Kaunokirjallisuus on lääkäreille hyväksi. En pysty todistamaan väitettä tutkimuksin, mutta ajatus on vastustamaton. Kaikki eivät tietenkään ole samaa mieltä: on paljon kunnon ihmisiä, joista runot ja romaanit ovat ajanhukkaa ja vievät aikaa todellisilta, oikeilta asioilta. "Lampailta oppii yleensä enemmän kuin kirjoista", toteaa paimen Coelhon Alkemistissa. Näistä ihmisistä emme puhu nyt. Kahdeksantoista suomalaislääkäriä esittelee tässä artikkelissa kirjallisia aarteitaan ja kutsuu lukijoita mukaan hurmioitumaan - ja ehkä sivussa myös oppimaan jotakin.

Martti Teikari, Marja-Liisa Honkasalo, Joel Haahtela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030