Vetoa löytyy, muttei pitoa

Y- ja z-sukupolvet eivät enää asetu muina sisyfoksina heille osoitettuihin tehtäviin.

Terveydenhuollon työvoimapula puhuttaa. Helsingin Sanomien artikkelissa Osmo Soininvaara kuvasi asiaa jokseenkin koreilemattomasti “Se ala on menossa täysillä päin seinää." (1) Ratkaisuksi ehdotetaan moniäänisesti sitä perinteisintä: koulutusmäärien kasvatusta. Näin siitäkin huolimatta, ettei alalle kouluttautuvista ole ollut pulaa. Terveydenhuollossa on kyllä vetovoimaa, muttei pitovoimaa.

Hoitajapuolella valuma terveydenhuollosta on ollut pitkällinen. Vuoden tarkastelujaksolla sairaanhoitajista alaa on vaihtanut 4 %, viidessä vuodessa näin on tehnyt jo 11 %. (2) Lääkäreillä vastaavaa joukkovalumaa ei ole nähty. Nuorten lääkärisukupolvien valinnat kuitenkin hämmentävät. Viime vuosina ovat näkyviin nousseet kollegojen ulostulot elämäntavasta, jossa elanto hankitaan sivuyrittäjyydellä, asuntosijoittamisella tai osakesalkulla. Lääkäriys on muuttumassa harrastukseksi. Kyseessä on sote-alaa suurempi työelämämurros, jossa y- ja z-sukupolvet eivät enää asetu muina sisyfoksina heille osoitettuihin tehtäviin.

Sisyfos tunnetaan Kreikan mytologiassa kuninkaana, joka suhtautui kevytmielisesti jumaliin ja livahti kahdesti itse kuolemalta. Rangaistuksena jumalat laittoivat Sisyfoksen työntämään ikuisesti kivenlohkaretta ylös vuorenharjannetta. Huipulle päästyään murikka lipesi ja vieri alas yhä uudelleen. Vuosituhansien ajan meille näyttää olleen selvää, mikä on ihmispolon kohtuuttomin rangaistus: epätarkoituksenmukainen työ.

Tuskin on kirjoitettu yhtään sellaista kirjaa merkityksellisyydestä, jossa lääkäriyttä ei nostettaisi esimerkkipaalulle. Harva kirjoittajafilosofeista taitaa tietää, mihin iso osa hengenpelastajiksi koulutettujen työpäivistä kuluu. Satu-Liisa Pauniahon laatiman koonnin mukaan käytämme aikaamme ainakin vastaanottojen kustannusluokkien kirjaamiseen, työhuoneen etsimiseen ja siivoamiseen sekä neuvolan käytettyjen helistimien pesuun. (3)

Olen itsekin livennyt. Y-sukupolvelle tyypillisesti työelämän siirtoni ovat vahvasti arvopohjaisia. On vaikea kuvitella, millä keinoin lähtisin kellokortin, suoritetilastoinnin ja loma-anomusten raamittamaan sairaalaputkeen kun vaa’an toisessa kupissa painaa täysi vapaus työn hallintaan ja joustava perhearki, jossa lapsi ei odota päiväkodin aidalla viimeisenä.

Kollegakunnassakin on herätty kysymään, mistä tekijöitä riittää, mikäli kaltaiseni arvosurffarit ja sijoitusasuntojaan hallinnoivat downshiftaajat lisääntyvät.

Minusta ei kuulosta yllättävältä, että juuri lääkärit ja hoitajat tulevat tietoiseksi elämän rajallisuudesta eivätkä enää motivoidu tarinoiden päivystysmyyristä, jotka lopulta tuupertuvat leikkaussalien lattioille. Sekään ei yllätä, että he näkevät osaamiselleen olevan muutakin käyttöä kuin postitusosoitteiden etsiminen ja pritsipaperin vaihtaminen.

Kyse ei ole siitä, että olisimme liian hyviä sihteröimään tai siivoamaan. Se ei vain ole tarkoituksenmukaista. Terveydenhuollon tukitoimien tekijöinä olemme paitsi kalliita, todennäköisesti myös huonoja. Minulla ei ole hajuakaan, kuinka vuodepotilasta puetaan tai kahvia keitetään ja silti olen tehnyt töissä molempia. Varsinkin jälkimmäinen lie aiheuttanut suurta kärsimystä.

Samaan aikaan vain lääkärille korvamerkittyjä tehtäviä ei ole tehnyt kukaan. Se, että nuoret sukupolvet lipeävät töistä koska välittävät työstään, on paradoksi, jota ei ole osattu yhteiskunnassa käsitellä.

Itse olen luottavainen. Y- ja z-sukupolvi tulee aikanaan mankeloimaan työelämän läpi niin, ettei se voi olla muuttumatta. Ajankohtainen kysymys onkin, kuinka monelle heistä vielä tarjotaan Sisyfoksen roolia kunnes heitä kuullaan?

Ja niin - olisiko terveydenhuollolle arvopohjaisuuteen siirtyminen lopulta haitallista?

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjälääkäri ja pinttynyt optimisti.