Uusi normaali: lapset kärkeen
On aika herätellä keskustelua yhteiskunnan tärkeysjärjestyksestä.
On jälleen se viikko vuodesta, jolloin kymmenettuhannet lapset aloittavat koulutiensä ja sadat tuhannet lapset ja nuoret palaavat kouluun. Yleensä tähän aikaan vuodesta muistutellaan autoilijoita pienistä "keltanokista" liikenteessä ja sanomalehtien kannessa mainostetaan koulureppuja ja kimaltavia lenkkareita.
Tänä vuonna on toisin. Kouluviikon alkua leimaa pelko koronavirustartuntojen lehahtamisesta, ja valtakunnan pääuutislehden etusivulla mainostetaan maskeja. Sosiaalisessa mediassa mitellään maskien tehokkuuden lisäksi siitä, pitäisikö kouluja avata lähiopetukselle lainkaan.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan kaikilla alle 18-vuotiailla on oikeus oppimiseen ja koulutuksen on tuettava "lapsen kasvua täyteen mittaansa". Etäopetus ei riitä näiden vaatimusten täyttämiseen. Sosiaalisia taitoja (mm. ryhmätöiden tekemistä) ei opi yksin ruudulta. Kotitaloustunneilla itsenäistyvät nuoret opettelevat monia tarpeellisia arjen taitoja.
Taito- ja taideaineet tarjoavat onnistumiskokemuksia etenkin niille lapsille, joilla on oppimisvaikeuksia tai jotka tähtäävät peruskoulun jälkeen ammatillisiin opintoihin. Niiden opettaminen etänä on liki mahdotonta, ja erot kotien ruokakaapeissa, soitinvalikoimassa sekä piirustus- ja käsityötarvikkeissa ovat kohtuuttoman suuret.
Etäopetus lisää lasten välistä epätasa-arvoa muutenkin. Suomessa yli 110 000 lasta elää pienituloisissa perheissä. Tyypillisesti juuri näissä perheissä vanhempien etätyö ei ole mahdollista, kun taas korkeasti koulutetut tietotyöläiset jäävät kotiin tukemaan lastensa koulutyötä ja auttamaan, kun Teams, Meets ja Classroom takkuilevat. Lisäksi esimerkiksi Helsingin seudun julkinen liikenne varoittaa vähentävänsä vuoroja ja nostavansa lippujen hintoja, ja myös tämä osuu pahiten pienituloisiin perheisiin.
Priorisointi on aiemmin liitetty lähinnä terveydenhuollon kustannuskehityksen hillitsemiseen. Priorisointi on monille lähes kirosana, mutta nyt on aika herätellä laajempaa keskustelua suomalaisen yhteiskunnan tärkeysjärjestyksestä. 1990-luvun lama opetti, että koulutusleikkaukset jättivät pitkät jäljet lapsiin ja nuoriin. Näitä jälkiä paikkaamme edelleen.
On meidän aikuisten vastuulla, millaiset arvet tämä virus jättää yhteiskuntaan ja korona-ajan lapsiin. Meidän aikuisten tulisi tehdä kaikkemme, että lapset saisivat elää ja käydä koulua mahdollisimman normaalisti. Se lisää lasten uskoa tulevaisuuteen ja heidän mahdollisuuksiaan pärjätä.
Meidän on näytettävä lapsille, että luotamme tutkittuun tietoon ja tietoa tulkitseviin viranomaisiin ja päättäjiin. Meidän on osoitettava omalla toiminnallamme, että lasten käsissä on Suomen tulevaisuus. Vapaaehtoisten valintojen lisäksi toivon tähän valtiovallan ohjausta.
Kumpi nousee tärkeysjärjestyksen kärkeen: aikuisten oikeus rajoittamattoman suuriin vapaa-ajan tapahtumiin vai lasten oikeus leikkiin ja koulunkäyntiin?
Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.
