Sukupuolidysforian hoidossa tarvitaan malttia
Pride-liike on hyvistä hoitokäytännöistä huolestuttavissa määrin eri mieltä suomalaisten asiantuntijoiden kanssa.
Facebookin Lääkärit-keskustelupalstalla on keskusteltu vilkkaasti Lääkäriliiton osallistumisesta Pride-tapahtumiin. Eräs keskustelu äityi niin tuliseksi, että ylläpitäjä poisti sen kokonaan. Keskustelusta kävi ilmi, että mielipiteet puolesta ja vastaan ovat jyrkkiä.
Minullakin on asiasta mielipide. Mielestäni liittomme ei pidä missään tapauksessa osallistua minkäänlaiseen ideologiseen liikehdintään. Me olemme ammattiliitto joka ajaa jäseniensä, kaikkien jäseniensä, etuja sekä edistää potilaiden hyvinvointia. Myös tämän jälkimmäisen pointin takia vastustan osallistumista.
Kärsimyksen vähentäminen ja tähän liittyen kaikkien ihmisten inhimillinen, tasavertainen kohtelu on kaiketi jokaisen lääkärin unelma, olemmehan hakeutuneet alalle jolla halutaan "auttaa ihmisiä". Pride-liikkeen ongelma on, että sen piirissä on toimijoita, jotka eivät edistä lasten ja nuorten hyvinvointia nykykäsityksen mukaisesti. Tarkoitan tätä: Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (entinen Transtukipiste) esimerkiksi Hyvän hoidon suositus (2017) -oppaassaan esittää sukupuolihormonien estolääkityksen varhaisnuorilla "täysin peruutettavissa olevana toimenpiteenä". Tästä asiasta ei kuitenkaan ole varmuutta; sukupuolihormonit vaikuttavat mm. aivojen kypsymiseen, eikä ole tiedossa, että näiden käytöllä ei olisi pitkäaikaisvaikutuksia. Setan Moninaiset lapsemme -raportissa viime vuodelta painotetaan hormoniblokkerihoitojen hyödyllisyyttä sukupuolidysforiaa kokevien varhaisnuorten hoidossa.
Poikkeavan sukupuolikokemuksen pitäminen pysyvänä ja sen voimakas tukeminen käy ilmi Pride-liikkeen nettisivustoja selaamalla myös muilla tavoin. Tällainen asennoituminen viittaa siihen, että hyvistä hoitokäytännöistä ollaan liikkeen parissa huolestuttavissa määrin eri mieltä suomalaisten asiantuntijoiden kanssa.
Duodecim-lehdessä viime vuonna julkaistussa artikkelissa todetaan: "Nuoruusikäisistä tutkimuksiin hakeutuvista osa on havahtunut identiteettikokemukseensa melko nopeasti ja osalla on huomattavia mielenterveyden häiriöitä. On voitava keskustella siitä, ettei kaikissa tilanteissa tarkoituksenmukaisin toimintamalli ole sukupuolen uudelleenmäärittelyn edellytysten arvioinnin käynnistäminen, ja huolehdittava, ettei synny automaattisesti fyysisiin hoitoihin johtavia hoitopolkuja kehitysikäisille." Sekä: "Viime aikoina keskusteluun on noussut myös nuoruusiässä melko äkillisesti alkanut transsukupuolisen tai muun, sukupuolten väliselle jatkumolle tai sen ulkopuolelle sijoittuvan kokemuksen voimakas yleistyminen, jossa sosiaalisilla tekijöillä saattaa olla voimakas etiologinen rooli. Ei tiedetä, mitkä ovat optimaaliset lääketieteelliset hoitolinjat näissä tapauksissa."
Kaiken kaikkiaan sukupuolidysforian hoitolinjat ja transsukupuolisuus lapsilla ja nuorilla on alue, josta on hyvin vähän tutkittua tietoa. Seksuaalisuuden ja sukupuolen elämänalueeseen liittyen toimii voimakkaita kansalaisjärjestöjä, jotka pyrkivät vaikuttamaan hoitolinjoihin omien ideologioidensa pohjalta. On yksinkertaistavaa ja sinisilmäistä ajatella, että jokin suuri järjestö edes pystyisi ajamaan neutraalisti tasa-arvon asiaa. Mitä tuo sana varsinaisesti tarkoittaa? Sekin on määrittelykysymys. Lääkäreiden on toimittava maltillisesti ja vastuullisesti, tutkimustietoon ja asiantuntijoiden näkemyksiin nojaten. Emme saa antaa minkään painostuksen vaikuttaa hoitokäytäntöihimme.
Pride-liike kannattaa kyllä sellaisiakin asioita, jotka minäkin allekirjoitin jo 30 vuotta sitten. Muistan, kun olin lastentautien pienryhmäopetuksessa, jossa käsiteltiin intersukupuolisia vauvoja. Siihen aikaan oli tapana valita vauvalle sukupuoli ja tehdä valitun sukupuolen vakiinnuttamiseen tähtääviä toimenpiteitä jo imeväisiässä. Kysyin ryhmäopettajalta, että eikö olisi viisainta odottaa, että lapsi kertoo, mitä sukupuolta hän itse omasta mielestään on, tai onko kumpaakaan kahdesta vaihtoehdosta. Minulle vastattiin: "Kyllä ihmisellä pitää sukupuoli olla. Vanhemmatkin ahdistuvat sukupuolettomasta lapsesta." Niin maailma muuttuu.
Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.
kuva: Alexander Uggla
