Rahasta murehtiminen on nähty vain esimiesten päänsärkynä, ja tässä on tehty perustavanlaatuinen virhe.

Lääkärin tärkein työkalu ei ole stetoskooppi, kuvantamislaite tai edes empatia, vaan raha. Ylätason päätöksentekoa tämä tärkein työkalu toki ohjaa joka käänteessä, mutta myös kliinikoiden pitäisi ymmärtää tekemiensä päätösten kustannusvaikutuksia paremmin.

Ilmeisesti talousoppi on mielletty niin ristiriitaiseksi lääkärin työn ideologisen perusajatuksen kanssa, ettei sitä juurikaan opeteta lääketieteen perusopinnoissa. Syy voi olla toinenkin: ehkä sitä ei ole pidetty tärkeänä. Ehkäpä rahasta murehtiminen on nähty vain esimiesten päänsärkynä.

Tässä on tehty perustavanlaatuinen virhe. Yhdysvaltalaisen arvion mukaan 80 prosenttia terveydenhuollon kustannuksista syntyy lääkäreiden tekemistä hoitopäätöksistä. Ei ole syytä epäillä suhdeluvun poikkeavan merkittävästi Suomessa.

Yksittäisen kliinikon vastuu on suuri, sillä vaikka isoimmat hankinnat kulkevat esimiesten kautta, arkisissa tilanteissa tehtävät päätökset muodostavat ison osan kuluista. Suomessa terveydenhuollon menoista 10 miljardia muodostuu erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kustannuksista, ollen noin puoli miljoonaa euroa lääkäriä kohti. Kulut ovat kasvaneet 2000-luvulla merkittävästi. Vuonna 2000 terveysmenojen osuus oli 6,6 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja vuonna 2016 jo 9,5 prosenttia. Väestön ikääntyessä osuus ei ole ainakaan laskemassa.

Rahasta ja potilaista puhuminen samassa lauseessa johtaa usein ajatukseen, ettei potilaalle aiota tarjota parasta laatua, vaan hän joutuu säästöjen kohteeksi. Tämä on turha pelko. Tosiasiassa kustannustehokkuus on yksi laadun kuudesta elementistä. Hyvää laatua on myös se, ettemme tee turhia asioita. Ylimitoitetut tai varmuuden vuoksi otetut tutkimukset aiheuttavat potilaille huolta ja haittaa, eivätkä paranna hänen saamaansa hoitoa. Ne myös hidastavat muiden potilaiden hoitoon pääsyä. Potilaan edun mukaista ei yleensä ole, että lääkäri tekee "kaiken mahdollisen".

Lääkäreiden tietoisuutta hoitopäätösten kustannusvaikutuksista voitaisiin parantaa pienin toimenpitein. Tietoa on olemassa ja saatavilla, mutta yleensä se suunnataan vain johdon käyttöön. Pelkästään tietoisuus omien valintojen taloudellisista vaikutuksista ja mahdollisuus vertailla omia ratkaisuja muiden samaa työtä tekevien lääkärien tekemiin on tutkimuksissa sekä vähentänyt kustannuksia että parantanut potilaiden saamaa hoitoa. Tarvitsemme myös lisää tutkimustietoa siitä, mitkä toimistamme ovat ylipäätään vaikuttavia. Lääketieteen opetukseen kliinisille kursseille kannattaisi myös lisätä tietoa hoitojen kustannusvaikutuksista. Näin tuoreet lääkärit osasivat vaatia parempaa kustannustietoa päätöksentekonsa tueksi.

Onko lääkäri mahdottoman tehtävän edessä, jos yhtä aikaa pitää murehtia sekä potilaan asiasta että kustannuksista? Ei, mutta rationaalisen päätöksenteon tiellä on haasteita. Lääkäreistä riippumattomia syitä on ainakin kolme: tukipalveluihin kohdistetut säästöt, potilasmääriä painottavat mittarit ja standardoimatta jääneet hoitoprosessit. Nämä johtavat työkulttuuriin, jossa epätarkoituksenmukaiset työtehtävät ja järjestelmästä johtuva resurssien haaskaus eivät kannusta työntekijöitä pohtimaan oman työnsä taloudellisia vaikutuksia.

Kun yhteisenä tavoitteena on taata kaikille laadukas terveydenhuolto, emme lääkäreinä voi jättää huomioimatta toimintamme kustannusvaikutuksia. Muuten rahat loppuvat ennemmin tai myöhemmin.

Petja Orre

Kirjoittaja on Keravan kaupungin johtava ylilääkäri.