Oivalluksia
Tarvitsemme turvallisia keskustelutiloja, joissa epäilykset ja erimielisyydet voidaan pukea sanoiksi niin, että ne voivat tulla ymmärretyiksi.
Olen päässyt kouluttamaan terveydenhuollon ammattilaisia heidän työnsä yhteyksistä ympäristökysymyksiin ja -tunteisiin. Koen sen todella mielenkiintoisena etuoikeutena. Nettikeskusteluissakin nähdään, ettei kaikille meistä ole helppoa ymmärtää, miten olennaisesti ihmisen terveys ja hyvinvointi - myös mielenterveys - linkittyvät muun luonnon ja ympäristön tilanteeseen. Osa lääkärikunnasta kokee yhtä lailla vaikeana näiden yhteyksien näkemisen.
Miksi tuo linkittyminen on toisille luontainen oivallus - muttei kaikille? Mikä auttaa tuon oivalluksen tekemisessä?
Olemme pitäneet kollegoideni kanssa useita koulutuksia, joissa terveydenhuollon käytännön työtä tekeville ammattilaisille tarjotaan perustietoa ympäristöongelmista ja ratkaisuista sekä oman työn yhteyksistä niihin. Työpajoissa ammattilaiset saavat rauhallisessa ilmapiirissä paneutua asioihin, joille ei keskellä omaa hektistä työtä ole aikaa. Haluamme järjestää jokaiselle osallistujalle mahdollisuuden oivaltaa itse, miten oma työ yllättäen linkittyykin laajempaan, planetaariseen kokonaisuuteen.
Usein koulutuksissa toistuu tuttu ja mielenkiintoinen kuvio. Työskentelyn alussa kuuluu jupinaa ja kritiikkiä siitä, miten tälle ei todellakaan olisi aikaa tai jaksamista eikä ajatuksiin mahdu enempää, kun omassa työssä on jo niin paljon tekemistä. Kun työskentelyä kuitenkin jatketaan, niin kriittiset kommentit saattavat nopeastikin vaihtua keskittyneeseen pohdintaan ja uusien ajatusten jakamiseen toisten kanssa, uutta luovaan ja iloa tuottavaan yhteiseen kehittämiseen.
Mietin vain, mikä juju tässä on.
Ehkä purnaaminen uuden edessä on itsessään arvokasta. Ainakin se on ymmärrettävä reaktio. Jos meillä on mahdollisuus tuulettaa turhautumisen, epäilyn ja stressin tunteita, ja joku vielä toimii niille varaventtiilinä, niin sitten voimmekin asettua rauhassa oppimaan uutta ja vaikeaa asiaa. Pakottamalla ja kiireellä ei ainakaan saada hyvää aikaan.
On sykähdyttävää olla mukana, kun ihmiset saavat oivalluksen: meillähän on rooli kestävässä kehityksessä. Mehän liitymme työn kautta siihen, mitä täällä maapallolla tapahtuu. Siinä oman työn merkityksellisyys nousee uudella tavalla esiin. Usein tilanteessa syntyy myös jotain rivien välistä luettavaa yhteenkuuluvuutta, joka lämmittää sielua.
Kasvottoman nettikeskustelun sijaan tarvitsemme turvallisia keskustelutiloja, joissa epäilykset ja erimielisyydet voidaan pukea sanoiksi niin, että ne voivat tulla ymmärretyiksi.
Oivalluksen mahdollisuus syntyy, kunhan meillä vain on aikaa pysähtyä kuuntelemaan omaa ja toisten ajatuksia ja kun tilanteeseen tuodaan edes jonkin verran empatian ilmauksia. Ajattelen, että näitä yhteisen oivaltamisen tilaisuuksia tulisi viljellä kaikin tavoin - oman ja maapallomme hyvinvoinnin vuoksi.
Kirjoittaja on LL ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n ilmasto- ja ympäristövastaava sekä Facebookin ilmastolääkärit-ryhmän perustajajäsen.
