Mikä on hyödyllistä?
Väestölle tulee tarjota vaikuttavaa terveydenhuoltoa unohtamatta sitä, että moneen asiaan paras apu löytyy terveydenhuoltosektorin ulkopuolelta.
"Koska joudun odottamaan lääkärin vastaanottoaikaa, lääkäreitä on oltava liian vähän."
– Kansa
"On saatava lisää koulutuspaikkoja, enemmän palkkakilpailua ja kustannukset alas, jotta palvelujärjestelmä saataisiin korjattua."
– Kuntapäättäjä
"Tietyillä erikoisaloilla meitä on liian vähän ja teemme osittain vääriä asioita parhaan terveyshyödyn tuottamisen kannalta. "
– Suomalainen lääkärikunta.
Kollegoiden keskusteluissa poikkeuksetta yhtä mieltä ollaan siitä, että lääkäri käyttää nykyään paljon, aivan liikaa, työaikaa potilastietojärjestelmien kanssa kikkailuun sekä erinäisiin työtehtäviin, joissa vaikkapa pätevä toimistotyöntekijä suoriutuisi näppärämmin. Hankalammaksi keskustelu muuttuu siinä vaiheessa, kun aletaan miettiä, onko työn sisällössä vääriä painotuksia. Perusterveydenhuollon rahoitusvaje ja laahaaminen resursseissa erikoissairaanhoidon perässä on kyllä kiitettävästi tunnustettu tosiasia, mutta kuka olisi valmis karsimaan oman alansa resursseista ja antamaan muille enemmän? Lisärahaa palveluiden järjestämiseen ei tule ilmestymään tyhjästä.
Ja entä sitten se, mitä me terveydenhuollossa teemme? Kukaan ei varmasti kiistä sitä tosiseikkaa, että rajalliset yhteiset rahavaramme tulee yhteiskunnassa käyttää mahdollisimman järkevästi. Väestölle tulee tarjota vaikuttavaa terveydenhuoltoa unohtamatta, että moneen asiaan paras apu löytyy terveydenhuoltosektorin ulkopuolelta.
Mutta on kovin raskasta tavata vastaanotollaan niitä yksittäisiä potilaita, ihmisiä, joiden hoitoja on jouduttu yleisen hyödyn vuoksi rajaamaan. Työläin potilastapaaminen on sellainen, jossa joutuu perustelemaan, miksi ei tehdä enempää tutkimuksia tai kokeilla uusia hoitoja. Eettistä tuskaa lisää, kun näemme, etteivät samat periaatteet välttämättä päde tasapuolisesti kauttaaltaan koko terveydenhuollossa. Kuka arvottaa psykiatrisen potilaan hoitotapaamiset vähemmän tärkeiksi kuin syöpäkontrollit? Miksi perusterveydenhuollon korjaamisen työkaluiksi valitaan monissa paikoin työskentelymallit, joissa lääkärin ja potilaan vuorovaikutussuhteen muodostumiselle ei anneta mahdollisuutta?
Tiedämme, että tuossa yhteydessä syntyvä hoivavaikutus on merkittävä lisä valitun hoidon tehoon. Lastenlääkäri sekä lääketieteen etiikan professori Pekka Louhiala kirjoittaa kirjassaan Placebon arvoitus: " Terveyden- ja sairaanhoidon järjestämisessä on lopulta kyse arvovalinnoista, joihin tieteellinen tutkimus voi antaa valaistusta, mutta tiede sinällään on sokea sen suhteen mitä tulisi tehdä. Plasebo- ja nosebovaikutusten tutkimus on kuitenkin osoittanut, että hyvillä ja pitkäaikaisilla hoitosuhteilla on väliä."
On kiehtovaa ajatella, että minä lääkärinä saatan olla joskus jollekin potilaalleni sopivalla hetkellä kultaakin kalliimpi, mutta toisaalta tapaamisemme ovat vain pieni hiekanjyvänen potilaan elämän hiekkakasassa. Elämän arvaamattomuus voi puuttua peliin koska vaan. Vaikka käyttäisin kaiken puhe- ja kuuntelutaitoni ja hallitsisin motivoivan haastattelun tekniikan täydellisesti, validoisin ja olisin myötätuntoinen, jää kohtaamani ihmisen elämästä suurin osa minulle tavoittamattomaksi. Erinomaisen hyvin ja perustellusti määrätyn hoidon teho voi vesittyä, jos potilas itse priorisoi eri tavalla kuin minä ja lääketiede.
Silti uskon, että parhaiten voin olla potilaani apuna yhdistelemällä tieteellistä näyttöä vaikuttavuudesta ja potilaan huomioimista yksilönä. Vaikka päätöksentekoni reunaehdoiksi tarvitsen yhteiskunnan arvot ja niiden pohjalta tehdyn priorisoinnin, ammattiani en voi harjoittaa ilman, että työssäni on aidosti tilaa omalle harkinnalleni, vaativalle ajatustyölle sekä yhteistyölle muiden ammattilaisten kanssa potilasta unohtamatta.
Yleislääketieteeseen erikoistuva, nuorisolääketieteeseen hurahtanut lääkäri Päijät-Hämeestä. Ikuisesti hoidon jatkuvuuden ja inhimillisen terveydenhuollon asialla.
