Me onnekkaat
Jos kaikki virheet, joita lääkärinä olen miltei tehnyt, eivät olisi jonkun toisen tarkkaavaisuuden ansiosta jääneet tekemättä, istuisin ehkä vieläkin vankilassa.
Aika moni meistä kliinikoista varmaan tuntee sekä kylmän hien kämmenpohjissaan että jonkinlaista epämiellyttävää helpotuksen tunnetta lukiessaan kahden nuoren lääkärin saamista käräjäoikeuden tuomioista. Tuo olisin voinut olla minä, miten onnekas olenkaan ollut!
Minulla tuo tunne vaihtui ärsyyntymiseen, jopa suuttumukseen, kun huomasin Facebookissa Savon Sanomien jutun: "On töitä, joissa tarkkaavaisuus ei saa herpaantua". Otsikko tietysti vääristi tilannetta. Kyseessähän ei suinkaan ollut tarkkaavaisuuden herpaantuminen, vaan nuori lääkäri teki erittäin huolellisen laskutoimituksen, kopioi sen tuloksen huolellisesti, ja toinen sitten vielä huolellisesti tarkasti tämän tuloksen. Kyseessä oli salakavala pilkkuvirhe. Käsi ylös jokaisella, joka ei ole koskaan elämässään tehnyt tämän tasoista virhettä! Tiedän, yhtään kättä ei nouse.
Tapahtui kamala tragedia. Oli pieni lapsi, erään perheen silmäterä. Lapsi oli vakavasti sairas, mutta pelastettavissa ihmiskunnan hienon yhteistoiminnan kauniin hedelmän, modernin lääketieteen avulla. Lapsi sai hyvää hoitoa luotettavassa sairaalassa. Sitten tämä kaunis kuva räsähti tuhanneksi pirstaleeksi, toiveikkuus muuttui kauhuksi.
Jotkut prosessia seuranneet tai siinä mukana olleet eivät voineet hyväksyä, että näin vain tapahtui, ei ole ketään syyllistä. Systeemi ei ollut tässä kohdassa viritetty täydellisyyteen, siinä oli valuvika, joka mahdollisti hirvittävän tapahtuman. Koska prosessissa oli kuitenkin mukana ihmisiä, oli mahdollista löytää syyllinen. Ajatellaan, että syyllisen rankaiseminen lievittää kärsimystä, että se jotenkin rujolla tavalla korjaa virheen.
En tiedä, kuka rankaisuprosessin käynnisti. En tiedä myöskään, oliko mukana nuorten lääkäreiden esimiehiä, ehkä ylilääkäreitä, jotka olisivat voineet osoittaa systeemin suuntaan. En ole nähnyt prosessia, ainoastaan sen lopputuloksen. Oman elämänkokemukseni perusteella väitän, että tulos on oikeusmurha.
Onneksi hieman valoa vielä kajastaa: ehkä lapsi toipuu paremmin kuin odotetaan.
Muistellaanpa, millaista on olla uraansa aloitteleva lääkäri sairaalassa. Sairaaloissa on paljon ikiaikaisia käytäntöjä, joista jotkut tuntuvat kömpelöiltä ja joita muistan ihmetelleeni. Kuitenkin ymmärsin, että sairaalat toimivat hyvin hierarkisesti ja juuri tämä hierarkia ja sääntöjen kurinalainen noudattaminen takaavat luotettavuuden. No, ei tietenkään täydellisyyttä.
Nuorella lääkärillä on täysi selviytyminen omassa osassaan: hänen täytyy pinnistellä rutiinien suorittamisen ja oman oppimisen viidakossa. Hänen täytyy kehittää kliinistä osaamistaan, vuorovaikutustaitojaan ja lisäksi omaksua kaikenlaisia uusia käytäntöjä, joita työ sisältää.
Ainoa, mitä nuo tuomitut lääkärit olisivat minun nähdäkseni voineet tehdä toisin, on tämä: He olisivat voineet kyseenalaistaa käytännön, jossa he joutuvat laatimaan monimutkaisella tavalla tehtävän lääkemääräyksen tilanteessa, jossa lääke on heille aivan outo. Mutta tällainen kyky kyseenalaistamiseen on aivan utopistinen ajatus. Niin kutsuttu normaali, sosiaalinen ihminen toimii kohtuullisessa määrin osana yhteisöä. Puhki kulunutta sotamies-allegoriaa käyttääkseni: jos jokainen sotilas toimisi yksilöllisen harkinnan perusteella, mikään sotajoukko ei voisi toimia ollenkaan (ehkä se olisi hyväkin)! Kaikkialla Suomen sairaaloissa sairaalalääkärit ja jopa amanuenssit kirjoittavat johonkin tietokoneohjelmaan hoito-ohjeita, joiden asianmukaisuudesta he itse eivät voi olla perillä, vaan hoidosta vastaa todellisuudessa erikoislääkäri, ei kirjaaja.
Muistan, kun minulle aikoinaan huomautettiin loppulausunnon sanelusta. Olin sanellut lauseen: Epikriisi saneltu sairauskertomusmerkintöjen perusteella potilasta näkemättä. Tuollainen toteamus ei kuulemma kuulunut asiaan. Sama lause vilahtaa nykyisinkin varsin usein potilaskertomusten lopussa. Minusta tuo vuosia sitten saamani moite ei ollut paikallaan. Sairaalalääkäri on niin täysin erikoislääkäreiden kollegiaalisuuden varassa pahimman tapahtuessa, että tuollainen lause, silloin kuin sen sisältö vastaa todellisuutta, on viisautta.
Jos joku edellisen kirjoitukseni lukija on ennättänyt tänne asti ja ihmettelee, niin tässä vastaus: tuntemattomasta syystä johtuen Jemenin-viisumi viipyy. Lääkärit Ilman Rajoja joutui vetäytymään eräästä sairaalasta turvallisuustilanteen vuoksi. Minun sijoituspaikkani on toiminnassa, odottelen malttamattomana, ehkä jo tällä viikolla?
Heidi Wikström
Kirjoittaja on gastroenterologisen kirurgian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri sekä sivutoiminen kuvataiteilija.
kuva: Alexander Uggla
