Leikata osaa kuka vain

Säästöjä haetaan usein kohteista, joilla on hyvin ohut kosketuspinta kustannusten syntymiseen ruohonjuuritason työssä.

Terveydenhuollon kustannusten hillintä nousi pari viikkoa sitten jälleen yhdeksi käynnissä olevan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen argumentiksi. Tällä kertaa kustannuksia haluttiin säästää niinkin erikoisella tavalla kuin säätämällä, että potilaita voi erikoissairaanhoitoon ottaa vain virkasuhteinen lääkäri.

Sairaanhoidosta päättävän lääkärin työsopimuksen muoto on malliesimerkki siitä, miten säästöjä haetaan usein kohteista, joilla on hyvin ohut kosketuspinta kustannusten syntymiseen ruohonjuuritason työssä. Vaikea uskoa, että kukaan potilastyötä tekevä ammattilainen uskoisi euroakaan säästyvän sillä, että tulotekstin tekijä on virkalääkäri.

On kuitenkin ymmärrettävää, että niin kauan, kun terveydenhuollon kustannussäästöistä ovat päättämässä vain ylätason toimijat, myös säästöt kohdentuvat vain niihin asioihin, joista ylätasolla voidaan päättää. Leikkuri kohdentuu virkojen määrään, osastojen vuodepaikkojen lukumäärään, kiirevastaanottojen aukioloaikoihin ja yllä mainitun virkavaatimuksen kaltaisiin toivomuskonsteihin.

Kun poliittinen toimija päättää terveydenhuollon resurssien leikkaustarpeesta, ei ole mahdollista pohtia kohdentuuko leikkaus hoidon kannalta järkevimmällä mahdollisella tavalla. Se kohdistuu sinne, minne se on mahdollista kohdistaa.

Nyt ei pidä ymmärtää väärin. Mielestäni terveydenhuollon pitää tehdä nykyistä enemmän töitä kustannusten kasvun taittamiseksi. On varsin laajasti tunnustettu, että kestävyysvajeen runtelemassa Suomessa terveydenhuollon kustannuksia pitää pystyä hillitsemään, sillä maksajia ei tällä tahdilla jatkossa ole riittävästi. Myös Lääkäriliitto julkaisi maaliskuun alussa terveydenhuollon teesin, jossa peräänkuulutettiin resurssien tehokasta käyttöä ja potilaiden yhdenvertaisuutta.

Onkin harmi, että keskustelu kustannuksista päätyy kerrasta kertaan pyörimään ylätason ilmiöiden ympärillä. Käytännön potilastyössä kustannuksista ja kustannusvaikuttavuudesta ei puhu kukaan edes silloin, kun todellakin pitäisi. Terveydenhuolto kun lienee ainut toimiala, jossa korkeasti koulutetut ammattilaiset tekevät päivittäin päätöksiä merkittävistä kustannuksista ilman, että heidän edes oletetaan pohtivan toimien kustannusvaikuttavuutta.

Esimerkiksi itselläni on vain suuripiirteinen käsitystä määräämieni hoitojen ja lähetteiden hintalapuista saati siitä, miten kustannus pitäisi suhteuttaa hoidolla saatavaan hyötyyn. Jostain syystä hoitojen kustannusten tunteminen ei ole osa lääkärikoulutusta. On vaikea kuvitella esimerkiksi rakennusinsinööriä, joka voisi työssään toimia samalla tavalla.

Kustannusvaikuttavuuden ottaminen osaksi jokaista hoitopäätöstä voisi olla keino sen turvaamiseksi, että kaikkein tarpeellisimmasta hoidosta ei tarvitsisi säästää. Meidän ei tarvitsisi varmaan edes keskustella leikkauksista, mikäli esimerkiksi kustannusvaikuttavuudeltaan heikoin 10 % hoidoista jätettäisiin tekemättä. Tätä temppua eivät kuitenkaan voi tehdä ketkään muut kuin hoidosta päättävät lääkärit, sillä ainoastaan hoitava lääkäri voi arvioida potilaalle hoidosta yksilöllisesti koituvan hyödyn.

Leikata ja säästää voi kuka vain, myös virkamiehet ja poliitikot. Kustannusvaikuttavilla hoidoilla kustannusten nousun taittamiseen sen sijaan tarvitaan lääketieteen ammattilainen. Lääkärit voivat valita, edetäänkö rajallisten resurssien maailmassa jatkossa sokkona leikkaamalla vai hoitojen kustannustehokkuutta vaatimalla ja tarpeettomasta säästämällä.

Jälkimmäinen ei kuitenkaan ole mahdollista, ellei jokainen meistä vaadi sitä, että näyttöä myös hoitojen taloudellisesta vaikuttavuudesta.

Kirjoittaja on tamperelainen nuori lääkäri ja julkisen talousjohtamisen pääaineopiskelija.