Länsituuli puhaltaa - miten sote vastaa?
Pohjoismaisen kivunhoidon esikuvana toiminut kipuklinikka joutui myös organisaatiomyllerryksen uhriksi.
Työskentelin parikymmentä vuotta sitten läntisen maan yliopistosairaalassa kliinisenä opettajana. Anestesialääkäreitä oli vaikea saada klinikkaan. Eripuraa syntyi, kun untuvikkoja palkattiin korkeammalla palkalla kuin mitä heitä opettavat seniorit saivat. Ajattelin hiljaa mielessäni, että toivottavasti Suomessa ei jouduta tällaiseen tilanteeseen.
Työskentelin myös läntisen maan yliopistosairaalan kipuklinikalla. Vastaanotollani oli eräänä päivänä iäkäs mies, jonka kipulääkitys oli saatu tasapainoon. Kerroin hänelle hoidon siirtyvän jatkossa terveyskeskukseen. Potilas alkoi itkeä ja pyysi, että voisi jatkaa yliopistosairaalassa, "snälla doktor, det finns inga läkare i hälsocentralen, låt mig fortsätta här, snälla doktor". Läntisen maan pääkaupungissa oli valtava pula terveyskeskuslääkäreistä.
Läntisen maan yliopistosairaalan kipuvastaanotolle oli tulijoita enemmän kuin siellä pystyttiin hoitamaan. Prosessia tehostettiin puhelimen avulla. Kun kipuhoitajat olivat osastoilla auttamassa akuutin kivun hoidossa tai vaihtamassa syöpäpotilaiden lääkeannostelijoihin uusia kasetteja, menivät potilaiden viestit vastaajaan. Sairaanhoitajat soittivat sitten potilaille takaisin, milloin ehtivät. Lääkäreidenkin vastaanottoja alettiin muuttaa hoitopuheluiksi. Sitten läntisen maan yliopistosairaalassa tehtiin organisaatiomyllerrys. Suuri joukko lääkäreitä vaihtoi työpaikkaa. Osa irtisanottiin. Pohjoismaisen kivunhoidon esikuvana toiminut kipuklinikka joutui myös organisaatiomyllerryksen uhriksi. Lääkärit ja sairaanhoitajat jättivät uppoavan laivan ja kipuklinikka katosi maailman kartalta.
Samat ilmiöt hiipivät vähitellen myös Suomeen. Ensin loppuivat terveyskeskuslääkärit, sitten alkoivat kadota muutkin lääkärit. Hoitopuhelut ja vastaajaan jätetyt viestit lisääntyivät. Sitten tuli COVID-19, ja etävastaanotot kehittyivät vauhdilla. Tässä välissä lännen ja idän välissä olevan maan erääseen yliopistosairaalaan tuli Apotti. Tänään eduskunta äänestää sosiaali- ja terveydenhuollon suurimmasta uudistuksesta miesmuistiin. Aamun uutislähetyksessä kerrottiin soteen liittyvän digiloikan vihdoin toteutuvan ja vievän Suomen terveydenhuollon aivan uudelle tasolle. Digiloikkaan tosin kuluu jonkin verran verorahoja ennen kuin se alkaa tuottaa säästöjä.
Digitaalisissa palveluissa on paljon hyvää, jos ne toimivat ja jos niitä käytetään oikein. Terveyskylä on loistava projekti, jos se saa tarvitsemansa resurssit. Näiden avulla pystytään edes hieman vähentämään potilaiden eriarvoisuutta isojen kaupunkien ja muun Suomen välillä. Digipalvelut ja organisaatiomuutokset eivät kuitenkaan ratkaise ydinongelmaa: miten saada lääkärit ja sairaanhoitajat pysymään innostuneina ja motivoituneina työhönsä? Miten lääkärit voivat kehittää omaa työympäristöään vastaamaan niitä tarpeita, joita heidän hoitamillaan potilailla on? Erityisesti yliopistosairaaloiden kohdalla on ratkaisevaa, miten voidaan turvata akateemisesti korkeasti koulutettujen lääkäreiden mahdillisuudet tutkia ja kehittää tehokkaampia hoitoja? Sairaala täyttyy kovaa vauhtia tietokoneista samalla, kun sairaanhoitajat äänestävät jaloillaan. Kannattaisiko digitalisaatio ottaa tiukkaan valtion valvontaan ja siirtää säästyneet varat tutkimukseen ja sairaanhoitajien palkankorotuksiin?
Kaiken keskipisteenä tulisi olla potilas. Potilaan ja lääkärin välinen hoitosuhde on hyvän hoidon peruskivi. Pystyykö sote-uudistus lisäämään lääkärin ja potilaan vuorovaikutukselle varattua aikaa vai syövätkö digitalisaatiokokeilut ja organisaatiomuutokset entistä enemmän aikaa vuorovaikutukselta? Palautuvatko kliinisen tutkimuksen resurssit samalle tasolle kuin millä ne olivat 1990-luvun puolivälissä, kun valtion 12 %:n korvaus yliopistosairaaloiden budjeteista tutkimukselle ja opetukselle otettiin erilleen EVO- ja sittemmin VTR-budjetteihin? Nostetaanko sairaanhoitajien palkkoja vai joutuvatko lääkärit jatkossa hoitamaan potilaitaan organisaation muutoksessa digirobottien avulla?
Suomalaisilla on vielä paljon maalaisjärkeä. Sen osoitti hyvä suoriutuminen COVID-19:n aiheuttamassa kriisissä. Toivottavasti maalaisjärki voittaa sote-uudistuksessakin.
Hyvää juhannusta!
LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.
