Kapenevatko nuorten hyvinvointi- ja terveyserot hallintohimmeleillä?

Tavoitteet saavat tämän nuorisolääkärin hykertelemään tyytyväisenä, kirjoittaa Silja Kosola.

Kiihtyvän koronakohinan katveessa heinäkuussa sosiaali- ja terveysministeriöstä lähti kaikille Suomen kunnille ja lukuisille järjestöille lausuntopyyntö lakiuudistuksista, joilla on valtava merkitys lapsille ja nuorille.

Sote-uudistuksen perimmäisenä tavoitteena on, että "hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja että sosiaali- ja terveyspalveluissa otetaan käyttöön parhaat ja tehokkaimmat toimintatavat". Samalla pitäisi myös "vastata yhteiskunnallisten muutosten tuomiin haasteisiin". Sote-uudistuksen omilla nettisivuilla vielä muistutetaan, että "mahdollisuus saada apua varhaisessa vaiheessa on tärkeää, jotta pienestä vaivasta ei kasva suuri", ja siten erikoissairaanhoidon tarve vähenee. Tavoitteet saavat tämän nuorisolääkärin hykertelemään tyytyväisenä.

Toisaalta kirjoittajalla on tuoreessa muistissa, miten ylevät tavoitteet rekisteritietojen tehokkaammasta tutkimuskäytöstä tuhottiin toisiolailla.

Sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia lakimuutoksia ja viisaita visioita, joita lausuntokierroksella olevasta esityksestä löytyykin. Jatkossa opiskeluhuolto (kuraattori, psykologi, terveydenhoitaja ja lääkäri) muodostaisivat yhden hallinnollisen kokonaisuuden, joka toimisi lähipalveluna koulussa tai oppilaitoksessa, ja jonka jäseniin opettajat voisivat olla suoraan yhteydessä. Tämän voisi kuvitella keventävän opettajienkin työtaakkaa. Todellinen si-sote, siis.

Sitten alkavat ongelmat. Lakiehdotukset keskittyvät hallinnollisiin himmeleihin ja byrokratian lisäämiseen, ja vaatimus tehokkaista toimintatavoista unohtuu. Niiden seurauksena tunnolliset työntekijät päätynevät moninkertaiseen kirjaamiseen, kun toisaalla opiskeluhuoltokertomukseen ei kukaan kirjaa mitään. Kuten toisiolaissakin, tässäkin ehdotuksessa tietosuoja uhkaa päihittää alkuperäisen tavoitteen lasten ja nuorten tukemisesta.

Surullisinta on, ettei ehdotetuilla lakimuutoksilla ole mahdollista saavuttaa asetettuja tavoitteita lasten ja nuorten terveyserojen kapenemisesta, yhteiskunnallisiin muutoksiin vastaamisesta tai nuorisopsykiatrian kysynnän hallitsemattomasta lisääntymisestä!

Noora Knaappilan väitöskirjassa tuotiin esiin, miten sosiaaliset erot nuorten terveyskäyttäytymisessä ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan. Lasten lihavuuskin on yleistynyt, mutta Paula Häkkäsen väitöskirja osoitti, ettei lihavuus lopu lapsia punnitsemalla vaan siihen tarvitaan laajempia yhteiskunnallisia toimia.

Mielenterveysongelmat ovat Suomessa yleisin syy nuorten aikuisten työkyvyttömyyteen, ja puolet näistä mielenterveysongelmista alkaa alle 14-vuotiaana. Silti koululääkäri keskittyisi sote-uudistuksen jälkeenkin kohdentamattomiin terveystarkastuksiin eikä tarjoaisi peruskoululaisille helposti saavutettavia mielenterveyspalveluita?! Vielä toisella asteellakaan ei voisi hyödyntää sähköisiä kyselyitä terveystarkastusten kohdentamisessa, vaikka toimintatavasta on korkeakouluopiskelijoiden kohdalla hyvää näyttöä.

Nyt on aika herätä todellisuuteen ja lopettaa kouluterveydenhuollon resurssien haaskaaminen hyväntahtoiseen hössötykseen. Vetoan kaikkiin lakimuutoksesta lausuntopyynnön saaneisiin Suomen kuntiin ja järjestöihin: älkää tyytykö keskinkertaiseen vaan vaatikaa vaikuttavuutta ja siten muutosta myös koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sisältöä määrittäviin lakeihin ja asetuksiin! Aikaa on 31.8. asti.

Kirjoittaja on nuorisolääketieteen dosentti, joka toivoo näkevänsä myönteisiä muutoksia lasten ja nuorten terveydessä ja hyvinvoinnissa.