Joulutarina tiivistää olennaisen

Välittämiseen kuuluu se, että huonompiosaisten auttaminen sopii kalenteriin muulloinkin kuin joulukuussa.

Tänä jouluna joulupukin pajassa kävi vilske ja vilinä. Tontut tekivät töitä kovaa vauhtia, sillä jouluun oli seitsemän päivää. Kun Joulupukki tuli katsomaan tonttujen työtä, Ylitonttu tuli sanomaan Joulupukille: "Pelkäänpä että emme ehdi saamaan kaikkia lahjoja valmiiksi ennen joulua. Joulupukki vastasi: "kutsukaa paikalle kaikki tontut, myös ne, jotka eivät ole joulutonttuja". "Selvä" sanoi Ylitonttu. Ylitonttu kutsui kaikki maailman tontut. Kolme päivää ennen joulua: "Se ei auttanut paljon. Olemme myöhässä!" Ylitonttu huusi. "Paitsi jos minä ja sinä liitymme työntekoon." Joulupukki sanoi. Niinpä hekin liittyivät työntekoon ja ehtivät ajoissa.

Kahdeksanvuotiaan kirjoittama joulutarina tiivistää sen, mitä yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen parhaimmillaan on. Tarina muistui mieleeni, kun pohdin loputtomalta tuntuvia jonoja mielenterveyspalveluihin. Tiedämme yksinäisyyden sairastuttavan ja yhteyden löytämisen olevan olennainen osa onnistunutta hoitoa, joten meidän on osattava ratkaista mielenterveyskriisi. Tämä ei tule onnistumaan vain yksilöitä hoitamalla. Etäkoulusta kärsineet nuoret kuvaavat sitä, kuinka sydäntäsärkevän suuri tyhjiö elämään jäi niinä viikkoina, kun kaiken teki yksin eikä osana ryhmää; ystäviään ja luokkakavereitaan. Tämä riipaiseva yksinäisyyden kokemus on takuulla jotain, jota jokainen pandemian aikana nuoruuttaan viettänyt tulee kantamaan sisällään. Se miten vaurioittavaksi kokemus muodostuu, on kiinni meistä aikuisista. Jos osaamme kannatella, päästää lähelle, ymmärtää ja tehdä yhteistyötä erimielisyyksistämme huolimatta, näytämme vahvaa esimerkkiä nuorillemme. Päätymällä riitelemään, jälkiviisastelemaan ja nokkimaan toisiamme, aiheutamme vaurion kertaantumisen. Kuten tarinan tonttujen, on meidänkin nähtävä yhteinen tavoite ja lähdettävä sitä kohti. Tavoitteen muodostamiseen kaipaamme johtajia, jotka osaavat kuunnella ja asettua johdettaviensa asemaan. Johtajia, jotka osaavat keskittyä olennaiseen ja jättää pikkuseikoista riitelyn parempiin aikoihin.

Olen vuosien varrella peräänkuuluttanut välittämistä ilman virkavastuuta. Tämä käsite pitää sisällään ymmärryksen siitä, että joku oman lapsen kavereista saattaa olla pyhien aikana lämpimän aterian ja ennen kaikkea muutaman ystävällisen ja kannustavan sanan tarpeessa eikä ärsyttävä tunkeilija.

Välittämiseen kuuluu se, että huonompiosaisten auttaminen sopii kalenteriin muulloinkin kuin joulukuussa. Välittävän ihmisen on osattava pysähtyä ja katsoa elämää oman kuplansa ulkopuolella. Vaikka meillä olisi loputtomat resurssit sosiaalitoimessa, ei ole koskaan mahdollista auttaa ihan jokaista tuen tarpeessa olevaa virkavoimin. Siksipä kiireinenkin ihminen voisi joskus ottaa naapurin lapset silmiensä alle muutamaksi tunniksi tai tarjoutua keittämään kupin kahvia öitään valvomaan joutuneelle kaverille. Enemmän voimavaroja omaava voisi kysäistä vaikkapa lähimmän Ensi- ja turvakodin vapaaehtoistarpeita, ilmoittautua aikuiskaveriksi nuorelle tai tehdä vuoroja mielenterveysoireisia auttavien järjestöjen chat- tai puhelinpalveluissa. Kuuntelemiseen ei tarvita mielenterveysalan työkokemusta. Tunteidensa aallokon armoilla oleva nuoren kehittyvä mieli rauhoittuu, kun aikuinen osoittaa, ettei hätäänny eikä juokse karkuun vaikeitakaan asioita.

Me lääkärin ammatissa toimivat olemme hienolla näköalapaikalla myös sosiaalisten ilmiöiden suhteen. Neutraali suhtautuminen voi toisinaan olla kovin vaikeaa, sillä tulkitsemme näkemäämme aina omien ennakkoluulojemme kautta. Näkökulman laajentaminen on kuitenkin ainoa tapa varmistaa, että palvelumme pitävät kaikki kyydissä. Tehokkaan sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän optimoidut prosessit eivät huomioi kaikkia. Jo kolmannen kerran käyntinsä ohi nukkunut masentunut nuori ei virtaa hukkaa tuottamatta järjestelmän läpi vaan hän solahtaa ulos. Samoin käy sille vanhemmalle, joka hädissään yrittää käydä töissä, ruokkia lapsensa sekä järjestää aikaa kouluneuvotteluihin, verkostopalavereihin ja terapiakäynteihin. Liian monessa perheessä arkea eletään vain yhden tai kahden vanhemman varassa ilman laajempaa turvaverkkoa ja haasteilla on lisäksi paha tapa kasaantua.

Jos päättäjillämme on hankaluuksia muodostaa yhteisiä tavoitteita tulevaan, ehdottaisin seuraavaa: 10 vuoden kuluttua vuonna 1990 julkaistu Leevi and The Leavingsin kappale "Jouluksi mummolaan" ei tunnu enää lainkaan ajankohtaiselta.

Makaa joulukuusi kaatuneena

Miksi itket, Pikku-Leena

Komerossa piilossa vanhemmilta

Miksi isi ja äiti riitelitte

Tuskin edes huomasitte

Nythän on jouluilta

Pikkuveljen kanssa lähden

Meidän kotoa nyt on pakko päästä pois

Näkyy loiste joulutähden

Joka mummon luokse johtaa meidät vois

Voitte juopotella keskenänne

Kysyä vaikka itseltänne

Miksi me näytimme katkerilta

Kun on lattialla lahjasukset katkenneet

Ja oksennukset riippuvat rinnuksilta

Pikkuveljen kanssa lähden

Meidän kotoa nyt on pakko päästä pois

Näkyy loiste joulutähden

Joka mummon luokse johtaa meidät vois

(säv ja san Gösta Sundqvist)

Kirjoittaja kiittää inspiroivasta joulutarinasta nuorta kynäilijää Oosa Teeriahoa.

Yleislääketieteeseen erikoistuva, nuorisolääketieteeseen hurahtanut lääkäri Päijät-Hämeestä. Ikuisesti hoidon jatkuvuuden ja inhimillisen terveydenhuollon asialla.