Kommentti

Ilmastorohkaisua ja planeettarakkautta

Jokapäiväisen työn ja selviytymisen keskellä ei aina riitä voimia kestävyyden huomioimiseen. Eikö siinä ole jotain ristiriitaista?

Hanna Rintala
Kansikuva
Jussi Helttunen
Kuvituskuva 1
Jussi Helttunen

On hienoa, että Lääkäriliiton juhlavuoden teema on kestävä kehitys, eikä pelkästään taloudellinen, vaan myös ekologinen ja sosiaalinen kestävyys. Jotenkin yhteiskuntamme on rakentunut takaperoisesti, kun selvitäkseen päivästä toiseen arkielämän kierroksista on jatkuvasti tehtävä planeetan kannalta kestämättömiä valintoja.

Miten se näin pääsi menemään? Mitä sille voi tehdä?

Ilmastonmuutos ja muu kestävyyskriisi ovat niin suuria ongelmia, että mikään teko yksin ei riitä korjaamaan niitä, ja se lannistaa.

Olemme itse sekä uhreja että osaltamme ongelman aiheuttajia, mikä on psyykkisesti hirvittävän ristiriitaista. Koemme tilanteesta ahdistusta ja harjoitamme välttämiskäyttäytymistä, mikä on täysin ymmärrettävää – mutta mikä auttaisi oikeasti?

Psykologien ilmastorintama kannustaa näkemään jo tehtyä hyvää, pieniä positiivisia muutoksia. Tarvitaan valtavasti rohkaisua ja kannustusta, tarvitaan toivon tunteita.

Meillä ihmisillä on taipumusta pitää itseämme rationaalisina olentoina, ja veikkaisin että ammattikuntamme kesken tämä taipumus on vielä hieman keskimääräistä vahvempi. Onko se kuitenkin kompastuskivi, ja luulemmeko itsestämme liikoja? Ainakaan ilmastonmuutoksen ja koko kestävyyskriisin ratkaisuun järkiperäisyytemme ei ole toistaiseksi riittänyt.

Entä jos kokeiltaisiin tunteiden voimaa ja vieläpä tunteiden jakamisen voimaa? Kerrottaisiin rohkeammin siitä, mikä pelottaa, mikä voimaannuttaa, ja mikä ympäröivässä maailmassa sykähdyttää.

Mitä jos nähtäisiin itsemme jatkuvasti luonnon osana, kuten ympäristö- ja kestävyystutkimuksen lehtori Risto Willamo suositteli Lääkäri 2020 -tapahtumassa. Emme ole luonnosta erillisiä, vaan joka päivä, keskellä kaikkea tekniikkaamme ja rakenteitamme, olemme erottamaton osa luontoa.

Itselleni tuo näkökulma oli uusi ja kiinnostavalla tavalla haastava. Jos kokeilee terveydenhuollon ja maapallon havainnoimista vähän kauempaa, lintuperspektiivistä, niin on helppoa huomata että työmme ja toimintamme on täysin riippuvaista planeetastamme, muusta elonkehästä ja myös muista ihmisistä.

Olen ujo, monesti itsestäni epävarma enkä ole koskaan pitänyt tunteisiin vetoavaa puhetta. Ajattelin kuitenkin kokeilla sellaisen kirjoittamista. Olen huolissani, ja välitän. Tässä se (aika paatoksellinen, sallinette) puhe tulee:

Lue myös

"Rakkaat ihmiset. Kanssaeläjät täällä yhteisellä planeetalla. Meillä on mittaamattoman arvokas ja kaunis maa, joka antaa meille kaiken, ihan kaiken, että me voimme täällä elää. Voimme toteuttaa itseämme mielikuvituksellisilla tavoilla ja kokea käsittämättömiä tunne-elämyksiä. Meitä sitoo yhteen se, että olemme kaikki riippuvaisia maasta. Samaan aikaan maapallo kaipaa suojeluamme. Kootaan voimamme suojelemaan sitä. Onko mitään tärkeämpää kuin että voimme kokea yhteenkuuluvuutta yhteiseen kotiimme, maahan, koko elonkehään ja toinen toisiimme. Uskalletaan myöntää ettei kukaan meistä pärjää yksin, että olemme haavoittuvia. Uskalletaan liittyä yhteen, käyttää upeita taitojamme ja voimiamme ja kääntää elämäntapamme kestäväksi. Muutos on jo alkanut, annetaan sen jatkua!"

Sitten vaan harjoittelemaan ilmastorohkaisun viemistä käytännön elämään.

Kirjoittaja on LL ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n ilmasto- ja ympäristövastaava sekä Facebookin ilmastolääkärit-ryhmän perustajajäsen.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030