Arvotonta menoa?

Arvojen mukainen toiminta ei ole tarkoitettu vain potilaiden hoitamiseen, vaan kaikkeen kanssakäymiseen työpaikalla.

Mitähän tästä oikein tulee? Tämä kysymys on kolkutellut takaraivossa syksyn aikana lähes päivittäin. Keskustelut kollegoiden ja hoitajien kanssa ovat kasanneet tulevaisuuden näkymien eteen tummia pilviä. Mediassa sama tarina on toistunut: ammattilaiset ovat väsyneitä ja terveydenhuolto on kuormittunut. Huoli henkilökunnan riittävyydestä ja jaksamisesta on kasvanut syksyn aikana. Tästä huolimatta terveydenhuollon arvoista puhuminen on loistanut poissaolollaan.

Suomen suurimpien julkisten terveydenhuollon organisaatioiden arvoissa ja periaatteissa puhutaan muun muassa oikeudenmukaisuudesta, osaamisen arvostamisesta, työhyvinvoinnista ja hyvästä kohtelusta sekä avoimuudesta. Sanat itsessään ovat merkityksettömiä, mutta sillä kuinka syvällisesti ja systemaattisesti työyhteisöt ovat näihin sitoutuneet, on valtavasti merkitystä.

Vaikeimmissa paikoissa arvojen mukaan toimiminen ja johtaminen on piinallisen vaikeaa, vaikka juuri kriisitilanteissa niiden merkitys korostuu. Arvojen tulisi ohjata päätöksentekoa ja toiminnan suuntaa silloin, kun ristiriitainen tilanne houkuttaa oikomaan mutkia. Arvojen mukainen toiminta ei ole tarkoitettu vain potilaiden hoitamiseen, vaan kaikkeen kanssakäymiseen työpaikalla. Ammattilaisten eettinen kantokyky on koetuksella, jos he antavat kaikkensa potilaiden parhaan hoidon hyväksi, mutta eivät saa itselleen arvoihin perustuvaa tukea.

Kaikki on muuttunut vaikeammaksi. Potilaiden yhteydenottojen määrät ovat kasvaneet valtavasti. Ongelmia on muhiteltu ja hätä on kasvanut. Työn sosiaalisuus on vähentynyt ja kohtaamiset talon sisälläkin tapahtuvat usein ruudun välityksellä. Työn ulkopuolinen elämä on muuttunut. Kohtaamiset, juhlat ja matkat ovat vähentyneet. Epävarmuus siitä, missä määrin on turvallista palata normaaliin elämään kalvaa mieltä. Lapsiperheiden tukiverkot ovat kärsineet isovanhempia taudilta suojeltaessa. Monien rakkaat harrastukset ovat jääneet määrittelemättömälle tauolle.

Vaikeisiin tilanteisiin ajaudutaan harvoin yksittäisen syyn takia. Pandemia on itsessään liian yksinkertainen selitys eikä sen tuomaa kuormitusta voi typistää sairaalahoitoisten potilaiden määrän seurannaksi. Nykyiset olosuhteet vaikuttavat järjestelmään ja sitä kannatteleviin ihmisiin monin eri tavoin. Osalle ammattilaisista pandemia on ollut viimeinen niitti, joidenkin kohdalla se uhkaa suistaa aiemman tasapainon raiteiltaan.

Ja ehkä vielä pahin: maali, joka ehkä vielä äsken häämötti näköpiirissä, on siirtynyt jonnekin horisonttiin.

Kun arki on raskaampaa ja työ on raskaampaa, pirullinen kierre on valmis. Työssä jokainen meistä vastaa omasta käytöksestään – ja oman kuormituksen keskellä meidän tulisi paremmin muistaa myötätunto myös työkavereita kohtaan. Todennäköisesti heillä ei ole yhtään helpompaa.

Onnistuminen pitkittyneen kriisin keskellä edellyttää ammattilaisten hyvinvoinnin ja jaksamisen turvaamista. Tämä vaatii kaikilta ennakkoluulottomuutta. Tarvitaan muutosvalmiutta työntekijöiltä, empatiaa johtajilta ja rohkeita päätöksiä päättäjiltä. Se on paljon pyydetty koko yhteiskuntaa ravistelevassa tilanteessa. Vaikeiden kysymysten äärellä on pysähdyttävä pohtimaan, mikä lopulta on arvojemme mukaista toimintaa?

Arvojen kanssa ei nimittäin voi tehdä kompromisseja.

Kirjoittaja on terveydenhuollon erikoislääkäri.