20 000 toistoa
Maapallon ekokriisi haastaa meitä näkemään toisenlaisia, parempia ja kestävämpiä tulevaisuuksia.
Sitä voidaan kutsua myös konkreettien eli mahdollisten utopioiden viljelyksi. Listaan tähän oman elämänkouluni vaikeimpia ja kiinnostavimpia läksyjä, joiden ajattelen voivan auttaa kohti mahdollista utopiaa ja parempaa tulevaisuutta. Miltä sinun listasi näyttää?
• Anteeksipyytäminen, anteeksisaaminen ja anteeksiantaminen. Vaatii hirvittävän paljon pehmentymistä, aseiden riisumista ja suojamuurien purkamista, ettei suustani aina tulisi puolustus “Niin mutta kun". Vaikkapa parisuhteessa tai perheessä muuten. Mieli oikein rimpuilee vastaan ja haluaa takertua poteroituneisiin asetelmiin ja selittelyihin. Milloin itse kokeilit viimeksi? Tämä on itselleni ehkä kaikkein vaikein, mutta todella vaikuttava kun sen saa kokea.
• Olla hyvällä tavalla mitätön, avaruuden tai maapallon mittakaavassa. Lääkärinä joudun kuitenkin aina olemaan jollain tasolla tärkeä tai ehkä vielä tärkeämpi. Onko sen pakko olla niin? Jos auttamisyritykseni töissä epäonnistuu, voisiko se olla siksi, että elämä ja sairaudet ja tilanteet kerta kaikkiaan ovat niin suuria ja vaikeita? Eikä siksi, että minun tai systeemin olisi pitänyt olla vielä paremmin hiottu?
• Ei-tietämisen positio ja kuunteleminen. Vaikea on. Siis olla hiljaa vaikka tietäisin tai kuvittelisin tietäväni, antaa tilaa toiselle tulla omine tietoineen ja ajatuksineen kuulluksi ja nähdyksi. Miten se voikin olla niin vaikeaa? Harteilla tietämisen taakka ja samalla oikeassa olemisen pakon taakka – voisinko vain luovuttaa siitä ja huomata että pääsen itsekin helpommalla?
• Sekä–että -ajattelu mustavalkoisen joko–tain sijaan. Yhtä aikaa tämänhetkisen tilanteen hyväksyntä ja muutoksen tavoittelu. Olla ihmisenä vain pisara meressä ja samalla ei-merkityksetön. Ei helppoa.
• Itsensä ja toisten hyväksyntä ja rakastaminen ehdoitta, kaikkine puolineen. Ilman “hyväksyisin kyllä kunhan vain" -liitettä. Alkutekijöissään itselläni.
• Näiden toistaminen, 20 000 toistoa.
Vaikka oman tietonsa rajallisuuden tiedostaakin, niin käytännössä lääkärin työ pakottaa meidät usein tietämään, kun emme oikeasti tiedä. Samalla sivuutamme keskeneräisyytemme. Onko se meille hyväksi? Onko meillä vaihtoehtoja?
Uskon, että muu luonto voi auttaa meitä. Kasvun ihme on samaan aikaan koko ajan valmis ja kaikkine epätäydellisyyksineen juuri sellainen kuin sen pitää, ja samaan aikaan voimakkaassa muutoksessa. Niin me ihmisetkin. Tuo ajatus venyttää ihanalla tavalla aivoja: ei joko valmis tai kesken, vaan yhdellä kertaa sekä valmis että kesken.
Oma utopiani sisältää päivittäistä anteeksiantamista ja anteeksisaamista, paljon pehmeitä tunteita, läsnäoloa. Myös oman pienuuden hyväksymistä ja “varman tietämisen" merkityksen vähenemistä. Omalle mielelleni on pelottavaa luopua vanhoista, juurtuneista malleista, tietämisen ja oikeassa olemisen taakasta, mutta yritän luottaa 20 000 toiston voimaan.
Kirjoittaja on LL ja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n ilmasto- ja ympäristövastaava sekä Facebookin ilmastolääkärit-ryhmän perustajajäsen.
