Mikä saa lääkärin pysymään vuosikymmeniä samassa terveys­keskuksessa? Ralf Holm kertoo 34 vuoden kokemuksella.

Aloitin työt vuonna 1980 Kauniaisten terveyskeskuksessa. Toimin myös lastenneuvolan lääkärinä ja aloin haaveilla pediatrin urasta.

Ehdin suorittaa osan sairaalajaksosta Jorvin sairaalan lastentautien osastolla, mutta raskaat yöpäivystykset karistivat haaveet.

Unelmani melkein toteutui saadessani toimia Kauniaisten neuvola- ja koululääkärinä koko 34-vuotisen terveyskeskuslääkärin urani ajan. Monet ovat ihmetelleet, kuinka olen jaksanut samassa työpaikassa niin monta vuotta ja mitä ilmeisimmin viihtynyt?

Haluan listata tärkeimmät syyt ja toivon niistä olevan hyötyä tuleville lääkäreille sekä heidän johtajilleen.

Kahdella lääkärillä

Aloittaessani Granissa vuonna 1980 terveysasema oli pieni. Asukkaita oli 7 203.

Kaupungilla oli kaksi terveyskeskuslääkäriä, yksi apuhoitaja-toimistovirkailija, yksi terveydenhoitaja neuvolassa, kaksi kouluhoitajaa, kaksi laboratoriohoitajaa, yksi sosiaalityöntekijä, yksi talouspäällikkö ja ostopalvelu-rtg.

Lopettaessani vuonna 2014 asukkaita oli 9 537. Sosiaali-terveysalan vakansseja oli 149 ja työntekijöitä 173.

Lääkäreitä oli kahdeksan, ja heistä seitsemän oli yleislääketieteen erikoislääkäreitä.

Fysioterapeutteja oli useita, ja kaupungilla oli perheneuvola. Lisäksi käytössä olivat Tammikummun sairaalan vuodeosastot ja Villa Bredan vanhainkotipalvelukeskus.

1. Työparityöskentely

Apunani oli aina vähintään yksi hoitaja, enkä voi olla korostamatta sitä liikaa. Nuorempana on kaikkivoipa: "Kyllä minä osaan ja hoidan".

Vain tiimityöskentely tuo parhaan tuloksen. Tämän turvaamiseksi hoitohenkilökunnan riittävä palkka on ensiarvoisen tärkeää, ja sitä on tarkistettava pian.

2. Sujuva tietojärjestelmä

Alkuun kirjoitin kaiken itse käsin, sitten kirjoituskoneella, kunnes ATK saapui Kauniaisiin.

Olen ollut yhä enemmän kiitollinen sutjakkaalle alkuaikojen ATK-ohjelmallemme Mediatrille kuullessani Apotin ja muiden uusien tietojärjestelmien ongelmista.

3. Potilas saa valita lääkärinsä

Vähitellen kehittynyt epävirallinen perhelääkärijärjestelmä oli Kauniaisissa käytössä varsin aikaisin.

Toimin vastaanoton lisäksi lastenneuvola-, koulu- ja vielä kutsuntalääkärinä: sananmukaisesti asiakkaani – olen aina inhonnut tätä termiä – ulottuivat vauvasta vaariin.

4. Paikallinen viranomaisyhteistyö

Läheiset yhteydet sosiaalitoimeen, päiväkoteihin, kouluihin, nuorisotoimeen ja myöhemmin myös perheneuvolaan olivat keskeisiä. Lasten ja aikuisten kuntoutuskokoukset (laku- ja aku-kokoukset, asiakasyhteistyöryhmät, päihdetyöryhmä) olivat säännöllisiä ja järjestyivät aina tarvittaessa.

5. Lääketieteellinen yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa

Yhteistyö Jorvin sairaalan ja Meilahden klinikoiden erikoislääkäreiden kanssa oli tiivistä ja helppoa. Konsultaatioiden kynnys oli matala, kun lääkärit tunsivat toisensa koulutustilaisuuksista.

Erityisesti muistan helpot puhelinkonsultaatiot tutuiksi tulleiden erikoislääkäreiden kanssa. Jorvin erikoislääkärit (muun muassa psykiatri, lastenneurologi ja ortopedi) jalkautuivat konsultaatiokäynneille terveyskeskukseemme.

Myös tiivis yhteistyö Espoon A-klinikan kanssa oli tärkeää.

6. Tiivis yhteistyö Espoon terveyskeskuslääkäreiden kanssa

Talojen sisällä oli yhteisiä koulutuksia ja työnohjausta. Saimme usein kutsun koko pääkaupunkiseudun lääkärikoulutuksiin ja yhteistyökokouksiin.

7. Lääkärit ja hoitajat saivat keskittyä erityisosaamiseensa

Meillä oli diabeteksesta, sydäntaudeista, kuntoutuksesta ja vanhusten hoidoista vastaavat työparit. Talostamme löytyi myös erikseen nimetty atk-vastuuhenkilö.

8. Henkilökunnan viihtyvyyteen satsattiin

Kauniaisissa oli kaikille yhteiset säännölliset kokoukset töihin liittyen joka kuukausi. Vastaanotoilla oli joka maanantai työkokous.

Lisäksi oli yhteisiä, kaikille tarkoitettuja vapaa-ajan tapaamisia iltaisin tai viikonloppuisin eri teemoilla. Teemoja olivat muun muassa joulun ajan käpykakkukahvit (mukana myös eläkeläiset) ja vapun Unelma-patsaan lakitus.

9. Kannustaminen koulutuksiin ja koulutusvapaisiin

Lääkäreille järjestyivät Wonca-koulutusmatkat Eurooppaan vuorovuosin. Osallistuttiin eri kaupunkien Lääkäripäiville. Erityistaidoista sai lisää palkkaa. Oli myös kannustuslisiä.

Pieni on kaunista

Miten siis pitää terveyskeskuslääkärin virassaan 34 vuotta?

Uskallan sanoa: pieni on kaunista.

Mitä isommaksi organisaatio kasvaa, sitä vaikeammaksi käy asioiden tehokas ja riittävän nopea paikallinen hoitaminen. Potilas uupuu ja hukkuu byrokratian sokkeloihin. Sama koskee työntekijöitä.

Mitä isompi organisaatio on, sitä vaikeampaa on yhteistyö ammattiryhmien välillä. Ja mitä isompi organisaatio, sitä tärkeämpää ja taatusti vaikeampaa on hyvä johtaminen.

Jotta saamme ammattilaisen pysymään terveyskeskuksessa, työn pitää olla houkuttelevaa, kannustavaa ja palkitsevaa. Sen pitää mahdollistaa jatkuva itsensä kehittäminen, ja nuorille on taattava mentori tueksi.