Meta-analyysit eivät ratkaise ravitsemuksessa

Ravitsemusta käsittelevät meta-analyysit muodostavat ­valintamyymälän, josta kukin voi valita itselleen edullisimmat tulokset ja media suosituksista eniten poikkeavat uutiset. ­Lopputuloksena suuren yleisön käsitys terveellisestä ruoasta hämärtyy.

Muutama vuosi sitten kaksi tutkijaa poimi keittokirjasta sattumanvaraisesti 50 ainesosaa ja etsi niiden karsinogeenisyyttä selvittäneitä tutkimuksia (1). Löytyi melkein 300 julkaisua, joista 75 %:ssa todettiin yhteys lisääntyneeseen tai vähentyneeseen syöpäriskiin. Tulokset menivät iloisesti ristiin: moniin ruoka-aineisiin oli liitetty sekä pienentynyt että suurentunut riski.

Keittokirja-analyysiin löytyneiden tutkimusten joukossa oli paljon huonolaatuisia. Meta-analyyseissa heikkotasoiset tutkimukset suljetaan pois tietyin kriteerein, sen vuoksi olemme tottuneet luottamaan niihin. Valitettavasti viime vuosina niidenkin asema luotettavan informaation lähteenä on ryvettynyt.

Meta-analyysien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, minkä seurauksena joukossa on paljon heikkolaatuisia ja keskenään ristiriitaisia julkaisuja (2). Ravitsemustutkimusten meta-analyyseissä – joita keittokirjatutkimuksessa oli mukana 36 – on vielä omat erityisongelmansa (3).

Ihmisen ravitsemukseen liittyvistä tutkimuksista valtaosa on havainnoivia väestötutkimuksia (observational studies), joissa ei ole selvää koeasetelmaa. Niiden perusominaisuus on, ettei tulosten perusteella voida päätellä kausaliteettia, syy-seuraussuhdetta. Toinen ongelma on, että kaikilla menetelmillä kerätyt ravitsemustiedot ovat huomattavan puutteellisia. Niistä laskettu energian saanti on normaalipainoisilla keskimäärin 20 % pienempi kuin kulutus, ylipainoisilla vielä enemmän (4).

Epätarkkuutta lisää, että meta-analyyseissa yhdistetään havainnoivien tutkimusten hyvin erilaisia tutkimuspopulaatioita, ja niiden tertiileinä, kvartiileina, kvintiileinä tai muina ryhminä ilmoitettuja tuloksia joudutaan väkivaltaisesti niputtamaan yhteen.

Terveellisen ruoan käsite hämärtyy

Ravitsemustutkimusten sameat meta-analyysit antavat mahdollisuuden tutkimustiedon väärinkäyttöön. Äskettäin kolme yhdysvaltalaista tutkijaa julkaisi JAMA-lehden Viewpoint-palstalla kirjoituksen "The misuse of meta-analyses in nutrition research" (5). He toteavat ruokateollisuuden investoineen meta-analyyseihin, koska se on tietoinen tutkimuksista kertovien mediaotsikoiden voimasta. Jos yksittäinen hyvälaatuinen tutkimus osoittaa jonkin elintarvikkeen aiheuttavan haittoja, tämä yhteys voidaan häivyttää meta-analyysissä, koska mukaan otetut heikkolaatuisemmat tutkimukset vähentävät tilastollista voimaa (5).

Uskon että suomalaiset ravitsemuksen asiantuntijat osaavat meta-analyysejä arvioidessaan poimia satunnaistettujen tutkimusten jyvät ja siirtää sivuun havainnoivien tutkimusten akanat. Maamme ravitsemussuositukset tulevat jatkossakin perustumaan mahdollisimman luotettavaan tietoon.

Suurimmat haitat virheellisistä meta-analyyseista aiheutuvat siitä, että ne hämärtävät suuren yleisön käsityksiä terveellisestä ruoasta. Teoksessaan Julkinen tiede (6) viestinnän professori Esa Väliverronen nimittää ravinnon ja terveyden tiedeuutisten maailmaa villiksi länneksi. Tässä pelissä meta-analyysit muodostavat eräänlaisen valintamyymälän, josta kukin voi valita intressejään parhaiten palvelevat tulokset ja media suosituksista eniten poikkeavat uutiset.

JAMA:n artikkelin kirjoittajat tuovat esille suurta mediajulkisuutta saaneet virheelliset meta-analyysit, joilla "osoitettiin", ettei tyydyttyneiden rasvahappojen ja palmuöljyjen runsas käyttö lisää sepelvaltimotaudin vaaraa (5).

Tieteestä pitäisi puhua enemmän

Mitä suomalaiset asiantuntijat voisivat tehdä, että kansalaisille välittyisi todenmukaisempi kuva terveellisestä ravinnosta?

Äskettäin Lääkärilehdessä haastateltiin Esa Väliverrosta, tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeriä Reetta Kettusta ja terveysviestinnän tutkijaa Ulla Järveä (7). Heidän esittämänsä ajatukset pätevät etenkin ravitsemustutkimusten kohdalla. "Tieteestä pitäisi puhua enemmän. Asiantuntijoiden ei missään nimessä pidä vetäytyä julkisuudesta."

Tieteelliseen argumentointiin tottuneiden asiantuntijoiden ei ole helppoa löytää kommunikoinnin tapaa, joka vaikuttaa suureen yleisöön. Tämä kärjistyy TV:n ravitsemuskeskusteluissa, jossa asiantuntija jää tavallisesti alakynteen "kokemusasiantuntijan" tunteisiin vetoavien puheenvuorojen rinnalla. Tässä auttaisi, jos saatavilla olisi viestinnän ammattilaisten ohjeita tai kursseja, joiden avulla asiantuntijat voisivat harjaantua argumentoimaan ja esiintymään tavalla, joka uppoaa suureen yleisöön. Voisiko Lääkäriliitto tai Duodecim aktivoitua näitä tuottamaan?

Lääkärilehdessä Reetta Kettunen ehdottaa, että toimittajille järjestetään tiedejournalismin "maanpuolustuskursseja" (7). Näitä tarvittaisiin etenkin ravitsemusaiheista kirjoittaville journalisteille. Kursseilla tärkeä aihe olisi kertoa havainnoivien tutkimusten sudenkuopista ja meta-analyysien ongelmista.