Etäpalveluille tarvitaan valtakunnalliset kriteerit

Koronakriisi on osoittanut, että digitalisaatio saattaa asettaa etäpalveluiden käyttäjät eriarvoiseen asemaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa koronaviruksen leviämisen estämiseen on liittynyt kasvokkaisten tapaamisten välttäminen.

Esimerkiksi terveydenhuollon mielenterveystyön reaaliaikainen etäasiointi on yli viisinkertaistunut vuoden takaisesta, ja kasvokkaiset vastaanotot ovat vähentyneet (1). Joulukuussa 2020 aikuispsykiatrian käynneistä toteutui etäkäynteinä keskimäärin 30 prosenttia, nuorisopsykiatriassa 24 prosenttia ja lastenpsykiatriassa 22 prosenttia (2).

Erityisen nopeaa kasvu on ollut chat-palveluissa (3). Myös psykologisia hoitoja on toteutettu etäterapioina (4).

Kevään 2020 rajoitustoimet vaikuttivat erityisesti mielenterveys- ja päihdeasiakkaisiin. Mielenterveyden ongelmien arvioitiinkin koronaepidemian alkuvaiheessa lisääntyneen edellisvuodesta (5). Palveluita pyrittiin sen vuoksi muuttamaan joustavammiksi, erityisesti digitaalisiksi ja etänä toimiviksi.

Sosiaalibarometrissa (2020) saatiin myönteistä palautetta esimerkiksi puhelimitse annettavasta psykososiaalisesta tuesta (5). Epidemian pitkittyessä sähköisiä palveluja tarvitaan myös palveluvelkaan vastaamisessa (6).

Eriarvoisuus voi lisääntyä

Digitaalisiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin liittyy kysymysmerkkejä ja jopa riskejä, joita ei välttämättä ole tunnistettu.

Kaikilla asiakasryhmillä ei ole välineistöä, internetyhteyttä tai edes henkilö- tai pankkitunnuksia. Erityisen hankalaa digikäyttö on ollut ikääntyvillä (7). Kirjastojen sulkeminen ja julkisissa tiloissa olevien tietokoneiden käytön ehkäiseminen ovat myös hankaloittaneet digipalvelujen käyttöä.

Sosiaalityössä mielenterveysasiakkaiden sähköisten palveluiden hyöty on arvioitu heikohkoksi. Ei myöskään pidetty toimivana sitä, että etäpalvelua tarjottiin ainoana vaihtoehtona (5).

Mielenterveysasiakkaille suunnattuja ryhmätoimintoja on koronaepidemiassa karsittu ja matalan kynnyksen toimintoja lakkautettu. Digipalveluilla ei tavoitettu kaikkia asiakkaita, ja vauhdista putoaminen voi merkitä digisyrjäytymistä (8).

Epidemian opit

Vaikka digipalvelut lisäävät sote-palvelujen saatavuutta, ne eivät välttämättä paranna saavutettavuutta, koska kaikki eivät tiedä, miten käyttää palveluja digitaalisesti. Digitaaliset palvelut eivät korvaa kasvokkaiseen vuorovaikutukseen perustuvaa palvelua. Etäpalveluiden käyttäminen vaatii myös aktiivisuutta.

Valvira on antanut ohjeen etäpalvelujen käytöstä, mutta sen lisäksi tarvitaan valtakunnalliset kriteerit tai suositukset digitaalisten etäpalveluiden tarjoamisesta ja soveltuvuudesta eri asiakasryhmille. Valviran ohjeen mukaan etäpalveluun on oltava potilaan tietoinen suostumus (9). Yhteiset kriteerit ja suunnitelma digitaalisten etäpalvelujen käytön tuesta tarjoaisivat kättä pitempää tukea sote-työntekijöille, joiden vastuulla arvio asiakkaan soveltuvuudesta etäpalvelujen käyttäjäksi on.

Palvelujen tarjoajien olisi tehtävä suunnitelma, miten erityisesti toimintakyvyiltään heikkoja, ikääntyviä tai vailla välineistöä olevia henkilöitä tuetaan digitaalisten etäpalvelujen käytössä. Suunnitelmissa on tuotava esille tarjottava tuki, opastus ja neuvonta.

Kyse tasa-arvosta

Useat tilanteet edellyttävät aina kasvokkaista tapaamista, kuten potilaan itsemääräämisoikeuden rajoituttaminen (9). Etäpalveluihin liittyvät ongelmat voivat johtaa hoitopolun katkeaminen alkuvaiheessaan - tai jopa sille pääsemättömyyteen (10). Monialaisen palvelun tarpeessa olevien henkilöiden tunnistaminen on haastavaa (11). Tähän digipalvelut tuovat omia haasteitaan.

Palvelujen asiakaslähtöinen kehittäminen edellyttää, että sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaatiota koordinoidaan ja toteutetaan yhtenä kokonaisuutena. Kyse on palveluihin liittyvästä tasa-arvosta.