Ylpön kannu -palkinto Kari Launialalle
Tampereen lääkäripäivien tunnustuspalkinnon Ylpön kannun sai tänä vuonna emeritusprofessori Kari Launiala. Palkinto myönnettiin tunnustuksena ennen kaikkea kansainvälisestä työstä lasten puolesta. Launiala on työskennellyt useissa Unicefin asiantuntijatehtävissä ulkomailla. Vuodesta 1994 hän on toiminut Suomen Unicef -yhdistyksen puheenjohtajana.Varsinaisen leipätyönsä Kari Launiala on tehnyt lastentautien erikoislääkärinä. Hän on mm. ensimmäinen Kuopion yliopiston lastentautiopin professori, virassa 1975-97. Launiala sai tehtäväkseen rakentaa kokonaisen uuden klinikan ja nostamaan sen yliopistotasoiseksi sekä käynnistämään lastentautiopin opetuksen Kuopion yliopistossa. Vähitellen käynnistettiin myös lastentautien tieteellinen tutkimus. Launialan oma tutkimustyö on kohdistunut lasten ruoansulatuskanavan sekä aineenvaihduntasairauksien tukimukseen.