Yksi meno-paluu Rantasalmelle

Eräänä päivänä kaikki kääntyi päälaelleen. Esa Ruuskanen palkattiin terveyskeskuksen ulkoistajaksi.

– Kun kolmekymppisinä muutimme Savonlinnaan, kaupunki tuntui hiljaiselta. Nyt emme ole lähdössä mihinkään, Esa Ruuskanen kertoo.

Yleislääketieteen erikoislääkäri Esa Ruuskanen oli tehnyt jo pitkään työtään Savonlinnan terveyskeskuksessa ja yhteispäivystyksessä keskussairaalan kanssa. Sitten ympäristö alkoi muuttua. Lapsuuden kotikunta Rantasalmi päätti ulkoistaa terveydenhuoltonsa.

"Ajattelin, että tuohan voisi olla ammatillisesti mielenkiintoista. Hain ulkoistuksen lääketieteellisen vetäjän paikkaa ja sain sen. Ehkä senkin takia, että kunta oli tuttu.

Ei ole mikään pieni juttu, kun yksityinen taho tekee kokonaisulkoistuksen. Opin hallinnosta enemmän kuin aiemmin yhteensä. Ministeriöitä myöten tuli katsottua, miten homma toimii.

Ongelmiakin ilmaantui. Virkalääkärin puuttuminen tuotti paljon kysymyksiä ja soveltamista. Koska olin Terveystalon palkollinen, kunnan piti ostaa virkalääkärin palvelut erikseen. Semmoinen terveinen Lääkäriliittoon, että tähän saisi tulla muutos.

Samoin siihen, ettei julkisulkoistettu terveysasema, jossa toimii yleislääketieteen erikoislääkäreitä, saa ottaa kandeja eikä kouluttaa erikoistuvia. On yleislääketieteen proffien yhteinen koulutuspoliittinen linja, ettei yksityisellä pysty erikoistumaan mihinkään muuhun kuin työterveyshuoltoon.

Voisin yhä työskennellä Rantasalmella, mutta sinne on 40 kilometriä suuntaansa. Nykyinen esimies ehdotti toissa kesänä marketin maitokaapilla, että tulisin takaisin Savonlinnaan, ja lopulta päätin palata."

Kilpailu on hyväksi

Esa Ruuskanen on nähnyt perusterveydenhuoltoa sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon näkökulmasta. Itseään hän pitää neutraalina toimijana.

"Ei minulla ollut Rantasalmella sellaista hengen paloa, että nyt yksityispuoli kukoistamaan tai että keräisin paljon rahaa. Enkä ollut rapauttamassa julkista terveydenhuoltoa. Rantasalmi teki päätöksensä ja sai palvelunsa selkeästi edullisemmin kuin aikaisemmin.

Ammatillisesti mielenkiintoista oli pystyä luomaan kaikki terveydenhuollon rakenteet alusta alkaen mieleisekseen. Oli pieni kunta, pieni väestö ja pieni henkilöstö, josta tunsin valmiiksi melkein kaikki. Todella hyvä paikka tehdä sellaista työtä.

Kilpailu on julkisellekin puolelle hyväksi. Olemmeko niin laadukkaita kuin väitämme? Toistaiseksi julkinen terveydenhoito on pärjännyt hyvin.

Savonlinnassa terveydenhuollon tärkein haaste on keskussairaalan tulevaisuus. Onneksi näyttää siltä, että keskussairaala säilyy.

Muussa tapauksessa tulisi erikoislääkärikato. Jos ei voisi erikoistua, nuoret eivät tänne tulisi. Eikä tulisi kukaan seniorikaan, jollei olisi nuorena erikoistuvana tutustunut paikkakuntaan.

Aluesairaalaan ei tulisi kukaan, jolla on ammatillisia ambitioita. Ehkä jotkut jäähdyttelijät, mutta olisiko heillä intoa jäljellä ja mikä olisi hoidon laatu? ›

Hyvä vaihtoehto Savonlinnalle olisi olla jollain tavoin erikoistunut satelliittisairaala alueella, jossa KYS on keskus. Lisäksi pitää kehittää yhteistyötä alueen muiden sairaaloiden kanssa."

Palvelut tarpeen mukaan

"Olen kuitenkin lähipalvelun puolesta. Ei keskittämistä keskittämisen vuoksi.

Potilaiden liikkumisessa ja liikuttelussa pitäisi eniten painoa olla hoidon laadulla. Hoitoon sinne, missä se parhaiten osataan.

Ihan pienille kunnille voisivat riittää terveydenhoitajatasoiset aikuisten ja lasten neuvolapalvelut. Etäkonsultaatioille tulee iso rooli, kun tekniikka kehittyy.

Hyvä esimerkki on täältä 60 kilometrin päässä pieni Savonrannan kunta. Lääkäri käy siellä kerran viikossa. Muuten kaikki toimii oikein hyvin erittäin pätevien terveydenhoitajien varassa. Jos he haluavat näyttää jotain, he saavat minuun videoyhteyden."

Nuori, epävarma esimies

Esa Ruuskasesta tuli vs. ylilääkäri 36-vuotiaana.

"En ollut siihen valmis, en osannut olla esimies.

Olin silloin nuorempi kuin suurin osa tk-lääkäreistä, enkä uskaltanut mennä sanomaan heille mitään. Jälkeenpäin ymmärrän, miten he odottivat, että olisin ollut esimies.

Yritin itse tehdä kaiken, en osannut delegoida. Nykyisin delegoin paremmin, mutta en ehkä vieläkään tarpeeksi.

Nyt olen valmiimpi, ja Savonlinnassa on kulttuuri, jossa johtamiseen panostetaan ja koulutetaan.

Onnellinen juttu on, että pääsin Lääkäriliiton järjestämään erikoislääkärien johtamiskoulutukseen. Sitä voin kehua, juuri sitä mitä tarvitsen.

Olen arastellut semmoisia Sarasvuo-kirjoja. Ajatellut, että ne ovat täyttä diibadaabaa. Mutta ei se välttämättä ihan niin ole. On hyvä ymmärtää, että eri ihmisiä pitää johtaa tasavertaisesti mutta eri tavoin.

Esimieheltä toivon itse, että hän antaa suuntaviivat niin, etteivät asiat jää lillumaan. Tietenkin täytyy keskustella, mutta jollakin on oltava langat käsissään ja käsitys siitä, miten päästään tavoitteisiin. Tai jollei päästäkään, mitä sitten tapahtuu.

Rantasalmelle siirtyessäni mietin, mitä tuleman pitää, kun ensimmäistä kertaa elämässä esimies ei olisi lääkäri. Yksikön johtaja oli yhteiskuntatieteilijä… ja hirmu hyvä esimies. Johtamiskoulutusta hankkinut, mikä näkyi yhtä aikaa jämäkästä ja keskustelevasta otteesta.

Ei lääkärin esimiehen tarvitse välttämättä olla lääkäri, kunhan on olemassa johtava lääkäri, jolla on lääketieteellinen vastuu.

Tietenkin lääkärille pitää antaa lääkärin tila."

Musiikki jäi harrastukseksi

Vapaa-ajalla lääkärin instrumentti on baritonitorvi, joka kuuluu puhallinorkesterien soittimiin.

"Vielä lukiossa mietin, että minusta tulee muusikko. Sitten musiikinopettaja sanoi, että älä ainakaan tälle alalle tule. Kovaa työtä, huono palkka.

Silmiini osui esite ’Miksi et halua lääkäriksi?’. Siihen ei ollut vastausta, joten pyrin ja pääsin Kuopion lääkikseen.

Olen maatilalta, mutta äitini on terveydenhoitaja. Sekin varmaan vaikutti valintaan.

Aikanaan mietin ryhtymistä silmälääkäriksi, mutta en ole mikään näppärä askartelija. Pelotti ryhtyä jotakin pientä kaihilinssiä nyhräämään. Sitten tämä tk-maailma imaisi."

Mukavaa, kun lääkäripula on ohi

“Kun perusterveydenhoito ja erikoissairaanhoito yhdistyivät vuonna 2007, terveyskeskuksessa vapautui pomon paikka, johon minua pyydettiin. Olikohan kysytty kaikilta muilta ensin…

Minusta tuli vs. ylilääkäri. Silloin lääkäripula oli niin hankala, että piti turvautua kaikenlaisiin keikkafirmoihin. Lääkäreitä sai, mutta kalliilla hinnalla, eikä laatukaan ollut aina kohdallaan. Jos lääkäri tuli suoraan vaikka Tallinnasta Sulkavalle, kielimuuri oli joskus liian korkea ja hoitokäytännöt olivat erilaisia.

Monet asiat tuntuivat olevan umpikujassa. Tilanne kävi kuormittamaan, vaikka en stressaannu helposti. Mutta kun 2011 Savonlinnassa käynnistyi yhteispäivystys, siirryin sinne tekemään pelkästään tk-tason päivystystä.

Nyt teen suunnilleen samaa ylilääkärin työtä, josta läksin päivystämään ja sitten Rantasalmelle. Mukavampaa tämä on nyt, kun on lääkäreitä. Ostolääkäreitä ei ole tarvittu muutamaan vuoteen.

Edeltäjäni Helena Nukari ja koulutusvastuulääkäri Eija Huttunen ovat tehneet hienoa työtä opiskelijoitten sitouttamisessa Savonlinnaan. Kesäkandeja olisi tulossa enemmän kuin voimme ottaa. Ensi kesä on jo täynnä.

Tärkeintä on viidakkorummun viesti. Kun täällä on kandiporukalla mukavaa, samasta lääkiksestä tulee kandeja seuraavanakin vuonna. Valmistuttuaan he tulevat kyselemään, voisivatko palata tekemään erikoistumispalvelunsa. Erikoistujiakin on tuloillaan.

Eniten kesälääkärit kehuvat kesätutor-systeemiämme. Seniorilääkäreillä on kesällä vuorot niin, että kukin on viikon pelkästään kesäkandien käytössä. Listalla ei ole mitään muuta. Tutor on kandien soittojen päässä, ja jos joku pyytää katsomaan potilasta, singahtaa sinne.

Ylilääkärille kandien kysymykset ovat hyödyllisiä senkin takia, että he kyseenalaistavat rakenteita. Hyvät ideat voin sitten esitellä ominani…"