YK:n pääsihteeri: 2000-2010 kansainväliseksi Tules-vuosikymmeneksi
Tuki- ja liikuntaelinsairastavuuden lisääntyminen aiheuttaa maailmanlaajuisesti taloudellista painetta terveyspalveluihin seuraavien vuosikymmenien aikana. Sekä WHO että YK toteavat, että useat sadat miljoonat ihmiset kärsivät tuki- ja liikuntaelinsairauksista jo tällä hetkellä ja tämä kehitys lisääntyy koko ajan väestön ikääntymisen johdosta.
YK:n pääsihteeri Kofi Annan on julistanut vuosikymmenen 2000-2010 kansainväliseksi Tules-vuosikymmeneksi, the Bone and Joint Decade. Aloitteella käännytään hallitusten puoleen kaikkialla maailmassa, jotta ne aloittaisivat nyt toiminnot niiden kansallisten ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa, jotka ovat tuki- ja liikuntaelinsairaiden asialla.
Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat enemmän kuin puolet yli 50-vuotiaiden kaikista pitkäaikaisista sairauksista kehittyneissä maissa, ja ne ovat yleisin syy pitkäaikaiseen kipuun ja toimintakyvyttömyyteen. Kehitysmaissa nuorempiin ikäryhmiin kuuluvat ihmiset kärsivät näistä sairauksista sotien ja onnettomuuksien vuoksi. Sekä kehitys- että teollisuusmaissa näiden sairauksien kustannukset kasvavat erittäin paljon.
Tules-vuosikymmenen aikana pyritään mm. siihen, että potilailla on mahdollisuus osallistua aktiivisesti hoitoa koskeviin päätöksiin, pyrkiä parantamaan tuki- ja liikuntaelinsairauksien tuntemusta samoin kuin tehostaa niiden hoitoa ja ehkäisyä tutkimuksen avulla.