Yhteinen vihollinen
Viidessä maanosassa työskentelevät suomalaislääkärit kertovat, miten korona vaikuttaa arkityöhön.
Laura Korhonen työskentelee Linköpingissä Ruotsissa.
Krista Koskinen työskentelee Washington D.C:ssä.
Henriikka Ollila työskenteli Jemenin Adenissa.
Rokotushuolet työllistävät
LL Paula Heffernan työskentelee Curalo Medical Clinicissä Edenissä Australiassa yleislääkärinä. Hän muutti Australiaan pysyvästi 2018.
– Yksityisklinikassamme on neljä lääkäriä. Arkityö on raskasta, vastaanottoajat lyhyitä ja ongelmat usein monimutkaisia. Alueella on paljon huumeongelmia, rikollisuutta ja köyhyyttä.
Toisaalta potilassuhteet ovat pitkiä, mikä helpottaa ja tuo syvyyttä työhön.
Korona on aiheuttanut ihmisissä ahdistusta, joko taudin tai rajoitusten vuoksi. Jo ennen koronaa meillä oli isoja ongelmia metsäpalojen aiheuttamien mielenterveysongelmien vuoksi.
Klinikan arjessa kuormittaa myös ihmisten huoli koronarokotusten sivuvaikutuksista. Pikkukaupungissamme ei ole ollut vielä yhtään koronatapausta. Osa sanoo ottavansa rokotteen vasta, jos koronaa tulee omalle alueelle. Yritän selittää, että sitten on myöhäistä.
Se harmittaa, että rokotusviestintä on ollut epäselvää. Poliitikot saattavat ohjata tekemään eri tavalla kuin terveysviranomaiset. Se on syönyt ihmisten luottamusta rokotuksiin.
Rokotukset alkoivat paljon luvattua myöhemmin. Yleislääkäreitä ei laskettu ensilinjan terveydenhuollon työntekijöiksi, joten jouduimme odottamaan omia rokotteitamme pitkään.
Terveydenhuollon tilanne oli pitkään hyvä, kun positiivisia tapauksia ei ollut. Nyt terveydenhuollon tilanne on esimerkiksi viiden miljoonan asukkaan Sydneyssä kiristynyt, vaikka tartuntoja on noin 300 päivässä.
Kun luvut varmasti nousevat, mikä tilanne on sitten? Se on kyllä pelottavaa.
Korona on itselläni vahvistanut ajatusta elää jokainen päivä täysillä. Huomisesta ei koskaan tiedä. Se on myös nostanut esille, että ongelmat ovat maailmassa yhteisiä.
› Paula Heffernan haastateltiin 9. elokuuta puhelimitse.
Terveydenhuollolla on edessä iso työsarka
Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lasten- ja nuorisopsykiatrian professori Laura Korhonen on työskennellyt vuodesta 2018 Linköpingin yliopistossa ja yliopistollisessa sairaalassa sekä kansallisen osaamiskeskus Barnafridin johtajana.
– Toimin pääosin opetus- ja tutkimustehtävissä. Pandemian alku siirsi yhdessä hujauksessa lähes kaiken opetuksen verkkoon.
Kliinisen työn osalta on ollut useita hyvin erilaisia vaiheita. Infektiohuippujen aikana lähes kaikkea kiireetöntä toimintaa on jouduttu perumaan ja henkilökuntaa on siirretty koronahoitoon. Toisaalta esimerkiksi etävastaanottotoiminta on nopeasti kehittynyt ja muita uusia työskentelymuotoja on otettu käyttöön. Lastenpsykiatrialla alkaa nyt nähdä, että tietyt potilasryhmät kuten syömishäiriöpotilaat voivat huonosti ja hoitoon hakeutumista on selkeästi lykätty.
Tilanne koronan suhteen on rauhoittunut merkittävästi kesän aikana. Täällä Itä-Götanmaalla on esimerkiksi enää tällä hetkellä vain yksi potilas tehohoidossa ja muutama harva osastohoidossa.
Aikuisväestöstä on valtaosa (noin 70 prosenttia) saanut ainakin yhden rokotusannoksen ja noin 45 prosenttia kaksi annosta.
Terveydenhuolto on ollut tiukilla, mutta sairaanhoitopiirien yhteistyöllä on selvitty. Terveydenhuollolla on kuitenkin edessä iso työsarka muun muassa koronan takia peruttujen käyntien ja leikkauksien purkamisessa.
Korona on opettanut, kuinka tärkeää osaava, jaksava ja sitoutunut henkilökunta onkaan. Jatkuvasti vaihtuvat ja ennalta arvaamattomat tilanteet ovat vaatineet uudistumiskykyä ja -valmiutta. Tämä vaatii hyvää johtajuutta ja halua pitää huolta henkilökunnasta. Elämä on kantanut, ja tästäkin vitsauksesta on toistaiseksi selvitty.
› Laura Korhonen haastateltiin 16. heinäkuuta sähköpostitse.
Korona paljasti ongelmia terveydenhuollossa
Psykiatriaan erikoistuva lääkäri Krista Koskinen muutti kesäkuussa 2020 Yhdysvaltoihin ja aloitti erikoistumiskoulutuksen COVID-teho-osastolla. Työpäivät olivat pitkiä, 80 tuntia viikossa ja suojavarustus suomalaisin standardeihin nähden osittain puutteellista. Hän asuu tällä hetkellä Washington D.C:ssä.
– Koska olin ensimmäisen vuoden erikoistuvana hierarkian pohjimmaisena, olin eniten fyysisessä kontaktissa koronapotilaiden kanssa ja tulin joka päivä aamuviideltä sairaalaan myös viikonloppuisin valmistautumaan aamukiertoon muiden erikoistuvien kanssa. Pelko siitä, että itse sairastuisi ja joutuisi paikalliseen sairaalahoitoon oli koko ajan läsnä.
COVID-tapaukset lisääntyvät nyt nopeasti deltavariantin vuoksi, ja maskisuositus sisätiloissa otettiin takaisin käyttöön. Osa potilastapaamisista tapahtuu virtuaalisesti. Washingtonissa ei olla kuitenkaan lähellä lockdownia tällä hetkellä, ja sairaalat eivät ole vielä merkittävästi ruuhkautuneet.
Käytännössä jokainen sairaala on Amerikassa yksityinen yritys ja on vaikea antaa yleistä vastausta maan terveydenhuollon pandemiatoimista.
Koronakriisi paljasti ja syvensi monia jo olemassa olevia ongelmia amerikkalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä. Osalla väestöstä ei ole minkäänlaista terveysvakuutusta, ja eriarvoisuuden kuilu on suuri.
Amerikkalaiset olivat aluksi ylpeitä nopeasta rokotekehityksestä, mutta rokotetahti alkoi hiipua osin poliittisista syistä. Tällä hetkellä tilanne on jollain tasolla stabiili, mutta tilanteen odotetaan pahenevan uudelleen.
Väestöstä 70 prosenttia on saanut ainakin yhden rokotteen ja 50 prosenttia on täysin rokotettu.
Etenkin Yhdysvalloissa eriarvoisuus terveydenhuollossa on korostunut. Etniset vähemmistöryhmät ja matalassa sosiaalisessa asemassa olevat potilaat sairastuvat ja kuolevat enemmän koronaan. Arvostukseni pohjoismaiseen julkiseen terveydenhuoltoon on kasvanut.
COVID paljasti amerikkalaisen terveydenhuoltojärjestelmän raadollisuuden, kun ensimmäisen vuoden psykiatriaan erikoistuva ilman minkäänlaista kokemusta amerikkalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä tai tehohoidosta laitettiin vastuuseen koronapotilaista hengityskoneissa 24 tunnin sisällä maahan saapumisesta. Silti en vaihtaisi pois sitäkään kokemusta, koska se on opettanut ammatillisesti nuorena lääkärinä, että pärjää missä vain olosuhteissa.
› Krista Koskinen haastateltiin 9. elokuuta sähköpostitse.
Pandemian hoito on järjestöjen varassa
Anestesia- ja teholääkäri Henriikka Ollila työskenteli Jemenissä seitsemän viikkoa keväällä Lääkärit ilman rajoja -järjestön kautta. Pari viikkoa ajasta meni järjestön perustamassa koronasairaalassa Adenissa ja loput ajasta traumasairaalassa Mochassa Punaisen meren rannalla.
– Minulla on kokemusta koronapotilaiden hoidosta Suomessa, joten minua pyydettiin mukaan, kun järjestön koronaprojekti avattiin maaliskuussa.
Koronaosastolla työskentelin vuodeosastolla tukemassa paikallista henkilökuntaa, joka teki pääosan potilastyöstä. Olosuhteet olivat varsin lämpimät eristyskamppeissa. Koko ajan oli huoli siitä, miten happi ja potilaspaikat riittävät. Alussa vuodepaikkoja oli noin 30, mutta potilasmäärän kasvaessa lisättiin sänkyjä.
Isoa määrää potilaita emme pystyneet auttamaan, kun tehopaikat olivat koko ajan täynnä. Näimme keuhkovaurioiden lisäksi paljon muitakin elinvaurioita. Ehkä se johtui siitä, että potilaat hakeutuivat sairaalaan myöhään.
Jemenissä on sodittu kuusi vuotta ja terveydenhuolto on ollut varsin huonossa jamassa jo ilman koronaa. Infrastruktuuri on pitkälti tuhoutunut, ja pandemiaan vastaaminen on hyvin vaikeaa, lähes mahdotonta. Paikallisilla sairaaloilla ei ole vaadittavia resursseja, happea tai suojavarusteita. Pandemian hoito on pitkälti järjestöjen varassa.
Rokotukset alkoivat huhtikuussa, ja ensisijalla oli terveydenhuoltohenkilökunta. Tähän mennessä on rokotettu reilu 250 000 ihmistä.
Potilaat Adenissa olivat yllättävän samanlaisia kuin Suomessa perussairauksineen. Hoitotulokset olivat kuitenkin huonompia, koska hoitoon hakeutuminen oli viivästynyttä, perussairauksien hoitotasapaino oli huonompi ja resurssit olivat paljon vähäisemmät kuin Suomessa. Tapasin hyvin kiitollisia potilaita ja omaisia, vaikka lopputulos ei aina ollut kovin hyvä.
› Henriikka Ollilla haastateltiin 22. kesäkuuta puhelimitse.
Lastenlääkärin työt vähenivät rajusti
Lastentautien erikoislääkäri Salla Semmane on pitänyt vastaanottoa 21 vuotta Marokon pääkaupungissa Rabatissa.
– Mieheni ja minä olemme lastenlääkäreitä. Itse olen yksityislääkäri, mieheni työskentelee Rabatin terveyskeskuksen johtavana lääkärinä. Korona on vaikuttanut meihin eri tavoin. Miehelläni on ollut kauheasti töitä, itselläni hyvin vähän.
Potilaat hävisivät vastaanotoltani viime vuoden maaliskuussa, kun yhteiskunta sulkeutui, ihmiset jäivät kotiin ja ulkomaalaisten tuli poistua maasta. Samalla lähti osa potilaistani, jotka ovat eri maista. Puhun töissä arabiaa, ranskaa, englantia, suomea, ruotsia ja venäjää.
Pidän 0–15-vuotiaiden sairausvastaanottoa, ja teen neuvolatyötä. Olen hoitanut potilaita jonkin verran puhelimitse ja sähköpostitse ja tarjonnut etävastaanottoja, mutta ne eivät ole ottaneet täällä tulta alleen.
Eristystoimet ovat vähentäneet infektioita, mikä näkyy vastaanotolla. Koko talvena ei juuri tullut vastaan infektioita. Vain muutamalla potilaallani on ollut positiivinen koronatesti.
Nyt kesäkuussa, kun rajat avattiin ja ihmiset alkoivat taas tavata toisiaan, töissä alkoi vilkastua ja toiminta normalisoitua. Näen pitkästä aikaa taas korvatulehduksia.
Rokotukset 35 miljoonan asukkaan maassa ovat edenneet hyvin. Puolet aikuisista oli rokotettu kesäkuuhun mennessä. Minä ja mieheni saimme Astra Zenecan rokotteet helmikuussa. Lääkärit ja opettajat rokotettiin ennen väestön ikäryhmiä.
Maskipakko jatkuu, etäisyyttä täytyy pitää ja käsidesiä käyttää. Kun rajat aukenivat, ensimmäisenä päivänä ostettiin 200 000 lentolippua Marokkoon. Nähtäväksi jää, miten tämä vaikuttaa koronalukuihin.
Pandemia paljasti Marokossa henkilöstöpulan. Terveydenhuollosta puuttuu 100 000 lääkäriä ja hoitajaa. Parlamentissa on äänestetty uusista laeista, jotka avaavat rajat ulkomaisille lääkäreille, hoitajille ja sijoittajille.
› Salla Semmane haastateltiin Teamsin välityksellä 22. kesäkuuta.
